Käyttäjän Reima Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Pahoittelen, jos olen ymmärtänyt jotain väärin Gla. Keskustelun seuraaminen on vajavaista. Minä nyt kirjoittelen usein aiheen sivustakin, josta pahoittelut niille, joita se noin närästää. Toki voisin jo lopettaa kommentointini, niin hyvin esim. Näädän kommentit edustavat omiakin näkemyksiäni. Metsänkasvatus on ennen muuta kiinteistöbisnestä. Raha näyttää yleensä olevan tavoitteena.
Mikä teitä siinä närästää, jos joku yrittää tehdä tulosta metsästä taloudellisesti, vähin kustannuksin, eikä kovalla työllä ja isoin uudistusinvestoinnein puun määrää tavoitellen. Glakin yrittää parhaansa mukaan väheksyä taloudellista ajattelua (Tahvosen sormiharjoitukset) – MIKSI? Mikä siinä noin hiertää? Metsälakikin saatiin sentään noinkin järkeistettyä, josta iso kiitos nimenomaan Tahvoselle ja kumppaneille.
Metsittymistä on hankala estää. Toki nopeuttaa sitä voidaan investoimalla siihen, sen tiedämme jokainen. Sekin tiedetään, että rehevien maiden isoiksi aukoksi vetäminen johtaa luontaisen uudistumisen ongelmiin. Minulla paljon suurempi ongelma on se, että puita tulee aivan liikaa, eikä liian vähän, jonka eilinenkin metsäretkeily taas osoitti.
Hillaa muuten tulee aivan poskettomasti tänä vuonna Lapin alueelle – jos sallitte. Sääli – valtavat määrät niitä mätänee soille.
Gla nyt epätoivoiseksi on heittäytynyt. Luontainen uudistuminen voi sinusta kestää jopa 3000 vuotta, eikä sitä saisi edes kommentoida. Älä nyt pilaa uskottavuuttasi kokonaan.
Riski tulee Gla siitä, että sijoittaa jotakin. Jos ei sijoita mitään, niin ei ole tietenkään riskiäkään. Kuusikin on aika herkkä ongelmille, joten riskitön vaihtoehto se ei ole ja jalostukseenkin on syytä mm. em. vuoksi syytä suhtautua varauksella. Putkeen ei ole mennyt aiemminkaan metsänuudistamisen investointikouhotukset. Saas nähdä kuinka kuusen kanssa käy.
Minulle metsämaa ei ole maksanut mitään. Aina on tullut vielä vaivanpalkkaa, kun sitä on ottanut vastaan. Jos metsätalous olisi näyttäytynyt niin huonona sijoitusmuotona kuin mitä metsän istutusinvestointi on (toki pääosin helposti hoidettavilla mäntymaillani), en olisi ostanut aariakaan. Siitähän olisi seurannut nälkäkuolema tai konkurssi.
Kävelin juuri eilen illalla hillareissulla täällä Pohjoisessa Suomessa 15 ha:n uudistusalaa. Hakattiin siemenpuuhakkuu. Jätettiin siemenpuiksi hyvänlaatuiset kuiturungot (jotka olisivat olleet hakkuussa arvottomia) Kävi vähän huono tuuri ja myrsky kaatoi heti niistä osan, sen jälkeen ei ole kaatunut ainoatakaan. Sain ne kuitenkin myytyä, kun määrä oli kohtuullinen. Maata ei edes muokattu ja silti alueella on nyt todella taaja männyntaimikko. Myrskyn kaatamissa aukkopaikoissa vain tasaisempi. Vain muutama pienialainen kohta oli vielä aukkoinen. Nyt kuiturungot ovat kaikki vähintään yhden tukin tukkirunkoja ja kovassa kasvussa. Aikaa on kulunut alle 10 vuotta. Nyt siemenpuut tulisi taimikon vuoksi kiireesti poistaa. Taimet ovat nyt jo puiden läheisyydessä selvästi pienempiä. Toisaalta sääli kun siemenpuut ovat kovassa kasvussa. Harmitti, kun ei tullut kairaa mukaan, että olisi voinut todeta siemenpuiden kasvukäyttäytymisen. Täytyy keksiä nyt alueelta joku hakkuu, jonka yhteydessä siemenpuut poistetaan.
Viereisen alueen olin aiemmin uudistanut äestäen ja kylväen kohdat, jotka olivat yli 50 m metsän reunasta. Mitään eroa ei huomaa tässä isommassa taimikossa kylvän ja luontaisen välillä. Taimia on vähintään viisinkertainen määrä tarpeeseen nähden.
Minä en halua ottaa sellaista riskiä, että investoisin paljaaseen maahan 1000-1500 e/ha. Lyhyellä aikavälillä 10 – 20 vuotta tappio on käytännössä varma pienelläkin korolla. Näin markkinat asian tulkitsevat.
Puuntuotannon maksimoijat näkevät riskin juuri päinvastaisena. No, puuntuotannon maksimonnin näkökulmasta se eittämättä sitä onkin, mutta ….
Keskimääräinen metsänomistaja joutuu tekemään haasteellisen yli sukupolvisen investoinnin. Sen moninaiset riskit ovat melkoiset ja tuotto parhaassakin tapauksessa varsin matala.
Lapissa vanha metsälaki oli ongelmallinen ostotilanteessa. Vanha laki alensi siellä metsän hintaa ja tuotti huomattavia tappioita metsänomistajille. Siellä jossa ihmisten elinolot olivat muutenkin haasteellisia.
Lisäksi siellä valitsi poikkeuksellinen metsäviranomaisten mielivalta. Jo iän tarkka määrittäminen noissa oloissa edes kymmenen vuoden tarkkuudella on erittäin haasteellista. Kun virheellisestä iän määrityksestä jäätiin kiinni, niin perusteluna oli suunnitelmien teon vaikeus talvioloissa, kun puu on jäässä eikä kairaaminen onnistu. Kun näin oli, se olisi tullut ottaa tietysti huomioon viranomaistulkinnassa.
Metsä saattoi olla kymmeniä vuosia vanhempaa, mitä metsäkeskuksen suunnitelmissa oli, josta viranomaiset hakkuuoikeutta tulkitsivat. Tästä olisi itsellänikin hauskoja tarinoita kerrottavana. Kilttinä olisi kusetettu mennen tullen.
Usein siellä metsät olivat siellä ns. kakkosnelosia, joka vaikeutti tulkintaa entisestään. Millä saada niissä oloissa hakkuukoneen kuljettaja ymmärtämään, että kohde tulisi ehdottomasti yläharventaa.
Puuta saattoi ostettavassa metsässä olla merkittävästi yli sen mitä pyyntihinta olisi edellyttänyt, mutta ongelmana oli saatko hakata.
Jos puuston suhteellinen arvokasvu oli prosentin ja metsää olisi pitänyt edelleen kasvattaa lain, tai oikeammin ministeriön uuden perustuslain vastaisen päätöksen mukaan parikymmentä vuotta, oltiin ongelman edessä – otanko riskin. (Tällaiset oikeuksien rajoittamiset olisi uuden perustuslain mukaan tullut säätä lain tasolla, eikä ministeriön päätöksinä) Jos ostajalle rahan hinta oli kuitenkin 5 %, kauppa saattoi jäädä tekemättä. Neljä prosentin korkoero 20 vuotta on huomattava taloudellinen tekijä.
Jos ja kun metsätalous on taloudellista toimintaa, niin se on oleellista, että metsänomistaja ymmärtää talouden lainalaisuudet. Vaikuttavien tekijöiden ymmärryksen lisääminen on näiden keskustelujen suurin anti. Kukin toimii sitten parhaaksi katsomallaan tavalla, kun metsälakin antaa siihen nyt mahdollisuuden ja hyvä niin.
Meillä on vuosikymmenet lainkin pakottamana vannottu maksimaalisen puuntuotoksen nimiin. Koko metsäalan organisaatioketju tutkimuksesta toteutukseen oli valjastettu tavoittelemaan tätä päämäärää.
Jopa perusoikeuksien näkökulmasta täysin virheellisesti katsottiin tämän olleen ainakin pitkällä aikavälillä metsänomistajan taloudellisen edun mukaista. Sivistysvaltiossa surullista.
Nyt olemme sitten huomattavassa ylituotantotilanteessa ja siitä seuraavissa mitä erikoisimmissa ongelmissa, joihin emme enää edes itse voida vaikuttaa. Markkinoiden olisi ollut syytä antaa toimia.
Näätä käsittelee täällä todella perusteellisella otteella metsänomistuksen taloudellisia kysymyksiä – hienoa! Niitä on ollut hieno lukea. Omakin käsitykseni vastaa hyvin näkemystäsi.
Itse pidän poliittista riskiä ehkä suurimpana ja arvaamattomimpana ongelmana. Sen vuoksi joudun suhtautumaan varauksella kovin suuriin ja kauaskantoisiin investointeihin metsänhoitoon. Jo aikanaan metsää ostettaessa periaatteena oli, kovin paljon takkiin ei saa tulla, vaikka jouduttaisiin lahjoittamaan Lipposelle palsta hakkuiden jälkeen. Juuri tätä poliittista riskiä ajatellen. No, se lähtökohta oli ehkä vähän liiankin varovainen.
Olen joskus pohtinut sitä kuinka suuren pinta-alan päätoiminen metsänomistaja kykenee omatoimisesti hoitamaan. Lähtökohtana se, että isoilla koneilla (hakkuut, äestykset jne.) tehtävät työt ulkoistetaan. Tarvittava konekanta on oikeastaan vain raivaussaha ja relaskooppi. ”Keskimääräisiä” mäntymaita todella suuren pinta-alan. Rehevät maat työllistävät tietenkin selvästi enemmän.
Äskettäin tuli mielenkiintoinen dokumenttiohjelmasarja siitä, kuinka meidän ihmisten puolentoistakilon hyytelömassa (aivot) toimii, vaikka kovin pintapuolisesti asiaa vieläkin ymmärretään. Eräässä jaksossa käsiteltiin juuri kysymystä siitä, kuinka teemme päätöksiä. Tunteet ja järki käyvät päätöksenteossa kamppailua ja valtaosa päätöksistä tapahtuu tiedostamattamme. Ilmeisesti niin moniulotteisessa päätöksenteossa kuin mitä metsät edustavat, tunteella on kaiketi roolinsa.
Visakallokin elää asiassa vahvasti tunteen ohjaamana. NNA jne., jota voitaneen tulkita järjen käytöksi, näyttävät sittenkin olevan sivuosassa. Sellaisen vaikutelman väistämättä kannanotoistasi saa, kuten tästä juuri käsiteltävästä aiheestakin näkyy. Otat vahvasti kantaa asiaan, josta sinulla selvästikään ei ole edes kokemusta. Näätä täällä ymmärtääkseni edustaa puhtaammillaan järjen tuottamaa analyyttistä näkökulmaa, josta on ollut minusta huutava puute.
Omalta osaltani voin sanoa, että metsiä aikanaan ostaessani päätöksiä tehtiin koko lailla puhtaasti kaupan käytännössä välittömän kannattavuuden perusteella. Se oli yhdentekevää, missä metsä sijaitsi. Matka otettiin tietysti kuluna huomioon. Jos Lapista sai ostaa kuution puuta puoleen hintaan etelään verrattuna (taimikot ja maapohja tietysti kaupantekijäistä) ja puusta maksettiin siellä käytännössä sama hinta, niin päätöksenteko oli kaiketi ymmärrettävä. Pullonkauloina päätöksenteossa olivat lähinnä alkuaikoina osto- ja hakkuuluvan saaminen. Nythän niitä ongelmia ei enää ole.
Sen olen huomannut, että ikääntyessä tunteet saavat selvästi suuremman roolin. Jopa järkeviä hakkuita tunteillaan, pohjan myynnistä puhumattakaan. Metsätalous on kuitenkin ylisukupolvista toimintaa, joka ikääntyessä osaltaan vaikeuttaa päätöksentekoa.
Jos katsoo, että metsät ovat markkinoilla selvästi ylihinnoiteltuja (kymmeniä prosentteja), myyntipäätös järjellä ajatellen pitäisi olla helppo. Kun puumäärä lisääntyy 5 – 10 % vuodessa, ei myyntipäätös ole helppo. Hankalaa, kun ei elä edes 150 vuotta.
Minulla ei ole Näätä näihin paljasta maata koskeviin kommentteihin lisättävää, jos mielipidettäni niihin kysyit. Puukin kommentti piti lukea toki toiseen kertaan oivaltaakseni hänen ajatuksensa kiinteistä kuluista, joka sinänsä aivan ok. Hatunnosto myös Puukille!
Itse en toki ole koskaan onnistunut paljaasta metsämaasta mitään maksamaan metsää ostaessani. Elämä on vähän liian lyhyt sellaisiin kauppoihin ryhtymiseksi. Siitäkin huolimatta, että maalle saattaa aivan yllättävissäkin paikoissa tulla mitä kummallisinta kysyntää. Kurja suo turveyrittäjän suodatuskentäksi hyvästä hinnasta tai kultakaivoksen valtausvaraus jne., jos omista kokemuksestani voin puhua. Metsälain vapautuminen saattaa osaltaan nostaa paljaan maan arvoa, kun kannattamattomia investointeja ei enää sillä intensiteetillä vaadita.
Tästä NNA:sta on toistakymmentä vuotta jauhettu ja vähin erin se näyttää jopa menevän jakeluun. Pyörii se sittenkin!
Näyttää siltä, että käsite maan hinta vaatisi oman keskustelunsa.
Jokainen mieltää, että rehevän maan hinta Etelä-Suomessa on erilainen kun karu maapohja Lapin perukoilla. Sekin mielletään, että markkinat määrittelee omalla tavallaan maan hinnan, mutta paljaan metsämaan markkinoiden vähäisyys ei anna markkinahinnastakaan luotettavaa kuvaa. Tapion taulukot ”aprikoivat” omalla tavallaan maalle hinnan jne.
Mutta sitten alkaa jo iso pyörä heittämään, kun sama maapohja saakin aivan eri arvon laskentakorkoa tai kasvatusmenetelmää muuttamalla.
Tapiollakin tuli maapohjan taulukoinnissa ongelmia, kun heidän kasvatusmenetelmänsä alkoivat Lapissa näyttämään negatiivisia maan arvoja ja eihän se käynyt päinsä. Seurauksena oli, että pienentämällä Lapissa korkoa, saadaan maapohja sielläkin positiiviseksi. Taulukon tekijän olisi kuitenkin ollut syytä muistaa laittaa laskentakorko ja kasvatusmenetelmäkin näkyviin. Muutenhan koko taulukolla voi pyyhkiä pyllyä.
Mistä siis on kysymys, kun puhutaan metsämaan arvosta?
Sinä tiedät Gla mitä tarkoitan. Etelä-Amerikassa korko voi olla kannattavuuteen hyvinkin korkea – Lapissa paikoin kannattava korko lähestyy nollaa.
Se on tärkeää, että neuvoja antava ammattikunta ymmärtää mistä on kysymys ja antaa oikeaa tietoa.
Gla: ”On karmea tilanne, jos ydinliiketoiminnan keskeiset päätökset tekee joku muu kuin omistaja tai jos päätökset tehdään perusteella ”no kun se sano niin”.”
Näin vain tuppaa olemaan, jopa lain säätäjillä. Kanta muodostetaan ”asiantutijan” lausunnosta. Keskimääräinen metsänomistus on taloudellisesti koko lailla merkityksetön. Huomattava osa omistajista on ikäihmisiä ja metsistä täysin vieraantuneita perintömetsän omistajia.