Käyttäjän Reima Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Pakollisen metsänhoitomaksun kautta metsänomistajat ovat maksaneet MTK:lle metsänomistajaliittojen kautta. Vasta nyt kuuluminen ja maksaminen on vapaaehtoista.
Mitäs hyötyä siitä MTK:sta Rane 2 sitten on, jos ja kun asioista päättää eduskunta?
Minäkin taannoin yritin vähäiseltä osaltani ajaa metsänomistajan oikeuksia metsiensä käyttöön, hakkuuoikeuteen jne. Pienintäkään apua siinä ei ollut MTK:sta tai MHY:tä – päinvastoin. Asiat etenivät kuitenkin myönteisesti ja turhista rajoituksista luovuttiin. Joten en tunne vähääkään huonoa omaatuntoa siitä, etten olisi osaltani toiminut.
Epäilemättä kilpailuttaminenkin etenee. Olosuhteet tulevat pakottamaan siihen.
MTK tarvitsee enemmän metsänomistajia kuin metsänomistajat MTK:ta. Maatalousväestö vähenee ja organisaatio tarvitsee rahaa. MTK:n etu on, että puukaupan pelisäännöt ovat ongelmallisia. Silloin voidaan markkinoida MHY:n kilpailutusta ja saadaan metsänomistajat peukalon alle maksumiehiksi.
Metsien perintöverokysymyskin on vähintäänkin mielenkiintoinen. Miten yleensä on mahdollista, että toinen maksaa samasta metsästä perintöveroa huomattavasti enemmän. Sen tulisi jokaiselle kertoa, kenen etua MTK ajaa. Kuinka on perusteltavissa, että omistamalla muutama hehtaari peltoa, metsän perintövero romahtaa.
Otso rakentelee teitä. Koko hanke annetaan kilpailuttamatta alusta loppuun yhdelle toimijalle ja valtio ja avoimen valtakirjan tehneet metsänomistaja maksavat. Tien peruskorjauksen suunnittelu saattaa maksaa jo saman, millä urakoitsija tekisi jo kaiken tarpeellisen.
Omatoimiselle metsänomistajalle ilman muuta edullisin tapa on että hän sopii työstä suoraan palvelu-urakoitsijan kanssa. Oli kysymys sitten äestyksestä tai mistä hyvänsä.
Meillä on pitkät perinteet näistä metsäalan monopolitoimijoista ja väitän, että aito kilpailutus on vielä aika alkutekijöissä.
Markkinatalous on metsätaloudessa vielä niin nuori, että toimivista markkinoista ei oikein voi puhua. Se on selvää, että markkinatalouden lainalaisuuksien mukaan kysyntä ja tarjonta määrittävät hintoja.
Markkinoiden hinta on minusta hyväksyttävä, kunhan se muodostuu rehellisillä toimivilla markkinoilla. Metsätaloudessa tähän tavoitteeseen pääsemiseksi on vielä pitkä matka. Vanhoista monopoliasemista pidetään tietysti kiinni viimeiseen asti. Markkinoiden toimivuuden edistäminen vaatisi riippumatonta etujärjestötoimintaa, joka ei näin hajanaiselle porukalle liene mahdollista.
Nykyinen markkinatilanne on hyvin monien eri tekijöiden summa ja aika vaikea on ennakoida sitäkään, mihin nämä jäljet ovat johtamassa. Tämä on tietysti perin ongelmallista, kun investointeja joudutaan tekemään kymmenien vuosin päähän.
Metsänhoitoyhdistysten asema puunkorjuussa on lähes täysin riippuvainen kolmesta kuitupuun ostajasta. Jos yhdistysten toimet katsotaan näiden taholla haitallisiksi, ei yhdistyksillä ole toimintaedellytyksiä. Se joutuu toimimaan kuin harakka tervatulla sillalla, joko pystö tai nokka tarttuu. Tähän kun vielä lisätään maatalouden etujärjestökuvio osuuskuntakytkentöineen niin soppa on eriskummallinen.
Kertokaa nyt sitten, kun tämä Riikilän juttu ilmestyy. Täytynee käydä se mielenkiinnosta lukemassa, kun omaa lehteä ei tule. Jos jutussa kyetään objektiiviseen kannattavuuden tarkasteluun, lupaan harkita lehden tilaamista. (Objektiivisuus tarkoittaa henkilökohtaisesta näkemyksestä tai asenteesta riippumatonta, puolueetonta, tasapuolista, yleispätevää)
Meillä on pitkät perinteet näkemyksestä, että kannattavinta metsätaloutta on pyrkimys tuottaa maksimaalista puumäärää. Tapio teki suositukset, joita tietysti Tapion äänenkannattaja Metsälehti pyrki kaikin keinoin tukemaan. Kun investoinnit puun tuottamiseksi pitää tehdä kymmeniä vuosia ennen tulon muodostumista, niin koroista puhuminen oli tietysti kiusallista ja sopi erittäin huonosti em. tavoitteeseen. Investointeja olisikin jouduttu tarkastelemaan kriittisesti. Siitä seurasi, että katsottiin parhaaksi unohtaa koko ongelma ja kehiteltiin optimaalisia kehitysluokkajakautumia jne. jolla voitaisiin näennäisesti sivuuttaa koko korko-ongelma. Toisaalta menettely oli tietysti ymmärrettävääkin, sillä Suomihan eli metsistään.
No, kettukaan ei kuitenkaan päässyt kahleistaan ne maahan hautaamalla.
Onneksi aika on sentään muuttunut ja vähitellen näitäkin asioita kyetään tarkastelemaan objektiivisemmin. Siitä on tietysti annettava tunnustus Tapiollekin. Vaikka emme tiedä kuinka korot tulevaisuudessa kehittyvät, niin niiden vaikutus pitkäkestoisiin investointeihin on lähes ainut varma asia, minkä tulevaisuudesta tiedämme.
Odotan mielenkiinnolla.
Puukaupan tulisi olla puukauppa, jonka kuka hyvänsä voi yksiselitteisesti kilpailuttaa ilman välikäsiä. Kaikenlaiset kytkykaupat pitäisi kieltää. Pystykaupoissa kapankäynti tulisi perustua runkokauppasovellutukseen, jossa taloudellinen vastuu katkonnasta on ostajalla eikä myyjällä, joka ei voi siihen mitenkään vaikuttaa. Näin leimikosta tulisi aito kilpailutilanne, eikä siihen tarvita mitään välikäsiä.
Jokainen runkohan mitataan tarkasti, joten puiden järeys tiedetään. Lahot eivät ole ongelma, sillä ne on helposti todettavissa vielä lanssillakin. Muut puun viat ostajan täytyy kyetä riittävällä tarkkuudella arvioimaan tarjouksessaan – se on normaalia kilpailua. Katkonta ei ole päälle kaatuva ongelma hyvänlaatuisissa järeissä metsissä, mutta toisaalla merkitys voi olla todella huomattava.
Metsänomistaja ei tulisi ostaa mitään sellaisia palveluja, josta hän ei yksiselitteisesti tiedä mitä palvelu maksaa ja mitä hän sillä saa.
Mihinkään Otson valtakirjoihin arviohintojen perusteella ei metsänomistajan tulisi missään tapauksessa laittaa nimeään.
Rehti kilpailu olisi kaikkien rehellisten toimijoiden etu – ja myös kansantalouden edun mukaista. Surullisena luen täällä kartellistakin käytyä keskustelua. Suorastaan hämmästelen, että kuitupuusta tällä jotakin vielä maksetaan.
Valitettavasti metsäalalla rehtiä kilpailua ei ole haluttukaan. Sairaita kytkentöjä on vaikka minkälaisia ja usein pukki toimii kaalimaan vartijana. Etujärjestönäkin häärivä istuu vähintään kahdella tuolilla.
Kun näitä kirjoituksia täältä luen, niin en yhtään ihmettele, että asiat ovat niin kuin ovat. Sekalainen on herran seurakunta.
Pärjää wanhajätkä, kun tekee ahkerasti työtä ja säästää.
Sama bisnes, toinen tekee konkurssin, ja toinen menestyy erinomaisesti. Toinen on aikaansaapa ja kätevä käsistään, toinen ei. Toinen tietää itse mitä on tekemässä, toinen vain arvelee ja toimii kuulopuheiden varassa.
Ihailtavan ahkeria ovat asiaan vihkiytyneet metsien miehet (naiset), kun myyrätkin tulevat pyydetyiksi, mutta mikä on sitä bisneksen kannattavuutta kulloisillakin edellytyksillä?
Metsänomistajan tekemä metsänhoitotyö on säästämistä. Palkka saadaan vasta kymmenien vuosien kuluttua. Lisäksi työstä ei tarvitse maksaa veroja, sivukuluja ja työnjohtokorvauksia. Kymmenien vuosien päästä saatava palkka työstä ei tietysti ole metsätalouden kannattavuutta vaan työpalkkaa.
Vieraalle tehtynä työpalkka olisi pienelläkin korolla kymmenien vuosien päästä huomattava.
Riikilä saa täältä kannattavuusartikkeliinsa lähinnä mutua. Vakavasti kannattavuutta pohdittaessa olisi käännyttävä esim. Helsingin yliopiston metsäekonomian asiantuntijoiden puoleen. Varteenotettavaa tutkimustakin aiheesta on olemassa. Vanhat asenteet toki voivat olla vieläkin niin vahvoja, että totuutta on kiusallista katsoa silmästä silmään.
Syyllistämättä ketään millään tavalla, jokaisen vähääkään vastuullisen poliittisen päättäjän työllisyystavoite voi olla vain se, että työikäiset ja työkyiset kansalaiset osallistuisivat kykyjensä mukaan työelämään.
Jos työtä ei ole tarjolla, jokaisen kansalaisvelvollisuus tulisi olla kehittää tavalla tai toisella valmiuksiaan työn vastaanottamiseen. Esim. tietotekniikka antaisi tähän erinomaisia ja kustannustehokkaita mahdollisuuksia.
Mitä tapahtuu, kun omilla toimillaan itsensä elättänyt pääsee eläkkeelle? Hän hämmästyy. Ei voi olla totta, joku lähettää rahaa, vaikka en tee mitään. Kun muutama kuukausi on kulunut, hän on jo sitä mieltä, että eläke on aivan liian pieni. Tällaisia me ihmiset olemme.
Työstä ei ole pulaa, sitä on rajattomasti. Sellaisesta työstä voi olla pulaa, josta voidaan kannattavasti maksaa, jokaisen työhalun ja -kyvyn mukaisesta työn tuloksesta, työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
Terveille työkykyisille ihmisille täysin vastikkeettomaan maksamiseen tulisi suhtautua suurella varauksella. Jotain tulisi edellyttää. Onhan meillä oppivelvollisuuskin.
Otsikko on ”hyvää päivää – kirvesvartta” kysymys. Tuohon tulevaisuuteen viittaavaan kysymykseen oma vastaukseni voi olla vain, en tiedä.
Minusta kysymystä voi käsitellä vain erittelemällä kysymys hyvin moneen uuteen kysymykseen, näkökulmasta riippuen.
Menneen aikamuodon kysymykseen, onko metsätalous ollut kannattavaa, olisi jo hieman helpompi ottaa kantaa. Siihenkin vastaaminen edellyttäisi kysymyksen jakamista useampaan kysymykseen. Esim. onko metsien ostaminen ja niissä metsätalouden harjoittaminen ollut kannattavaa – miten, missä, milloin. Onko paljaasta maasta lähtevä metsätalouden harjoittaminen ollut kannattavaa – miten, missä milloin ja mihin vertaisimme (korko) jne.
Sen voin omalta kohdaltani sanoa, että aktiiviaikanani pinta-alaverolle metsien ostaminen ja säästeliäs muun kuin oman työ panostaminen niihin on ollut varsin kannattavaa. Vertailukelpoista melkein mihin tahansa toimintaan, ainakin samalla riskillä.
Synnymme tänne alastomina ja tyhjin käsin aika nopeasti poistumme näyttämöltä – vain matka on tärkeä. Onko sillä sittenkään niin suurta väliä yksilön kannalta, kuka sukua jatkaa – yl. elämän säilymisen kannalta tällä pallolla kyllä.