Käyttäjän Reima Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Metsänviljelyyn siirtyminen ja harsintajulkilausumat ovat seurausta teollisuuden puuntarpeista. Suomi eli metsistä – ”vihreästä kullasta”. Lähtökohta ei siis ole ollut metsänomistajan talous, vaan mahdollisimman suuren puumäärän tuottaminen. Siksi metsiä koski myös tiukka lainsäädäntö ja valvonta, joka vasta muutama vuosi sitten vapautui. Metsänomistajan talous ei Taneli ole ollut syy metsänviljelyyn siirtymiseen.
Kuten AJ aiemmin jossain sanoi, (määrän tuottamisen) tutkimus siirtyi tehokkaasi Tapion, Metsäkeskusten ja Metsänhoitoyhdistysten kautta toteutukseen. Kokonaan toissijainen kysymys on ollut toiminnan taloudellinen kannattavuus ja toimintaa on jouduttukin tukemaan yhteiskunnan varoin. Lainsäädäntöä lievennettäessä on aivan yleisesti myönnettykin, sen olleen ongelmallinen metsänomistajan talouden näkökulmasta.
Metsänviljelyn tuotto on parhaassakin tapauksessa varsin matala. Pitkästä ja vaivalloisesta sijoituksesta voi saada jonkun vaivaisen prosentin tuoton. Sen avulla ei ihmiselämän aikana rikastuta. Metsätaloudessakin on ollut huomattavasti tuottoisampiakin tapoja.
Nykylainsäädännöllä omakin metsäpinta-ala olisi aktiiviaikana kasvanut huomattavasti suuremmaksi ja harrastus olisi voinut hyvinkin muuttunut päivätyöksi.
Vaikka en ole mikään jatkuvan kasvatuksen harrastaja ollutkaan, eikä lain mukaan mahdollistakaan, pidän ilmiselvänä, että se tulee lisääntymään. Luontaisia menetelmiä olen toki pyrkinyt aina hyödyntämään mahdollisimman paljon.
Pidän outona ja perustelemattomana jaksollisten kannattajien uhoa menetelmän ehdottomasta taloudellisesta paremmuudesta metsänomistajan näkökulmasta. Mitään tällaista varmuutta ei ole olemassa.
Siitä kaiketi ollaan varsin yksimielisiä, että jaksollisella menetelmällä voidaan tuottaa suurempaa puumäärää. Se ei kuitenkaan ole tae paremmasta taloudellisesta lopputuloksesta. Joka ei sitä ymmärrä, ei ymmärrä metsäekonomiaa.
Taloudellinen kannattavuus on sitä, että nettonykyarvo on positiivinen ja se puolestaan on hyvin pitkälle riippuvainen laskentakorosta. Laskentakorkoon puolestaan ei ole yhtä oikeaa vastausta.
Investoinnin pitkä aikajänne tekee alasta taloudellisesti haastavan ja olosuhteetkin vaihtelevat aivan ratkaisevasti. Se on oikein, että metsänomistaja itse päättää, mitä menetelmää hän haluaa käyttää. Toivottavaa myös olisi, että hän saa oikeaa tietoa siitä, mitkä tekijät asiaan vaikuttavat. Jos NNA neuvonnassa unohdetaan, syyllistytään harhaanjohtamiseen.
Minä hoidan omia metsiäni oman talouteni lähtökohdista. Ratkaisuihini ei vaikuta millään tavalla se, kuinka paljon Suomen metsät kasvavat puuta.
Kannattavuudesta puhuttaessa ei voi ohittaa nettonykyarvoa, koska taloudellista kannattavuutta ei voi muuten kuin sen avulla määritellä.
Taloudellisesti kannattavaa on vain sellainen metsätalous, joka tuottaa positiivisen nettonykyarvon. Vain sellaiset metsänhoitotoimenpiteet ovat kannattavia, jotka lisäävät nettonykyarvoa.
Se puolestaan tarkoittaa sitä, että korkoa nostettaessa vain ja ainoastaan luontaiset menetelmät ovat taloudellisesti kannattavia.
Hämmästelin suuresti Riikilänkin artikkelia, 7 kysymystä kannattavuudesta. Ei puolta sanaa nettonykyarvosta.
Tätähän tämä on ollut ja näkyy olevan edelleen. NNA on tietysti kiusallinen ongelma niille, joiden virkansa puolesta pitää kannustaa metsänomistajia taloudellisesti kritiikittömään tehometsänhoitoon.
Kumpi on parempi?
Joko etsitään halvempia ratkaisuja työvoimakustannuksiin vai se, että jätetään metsät oman onnensa nojaan. Metsänhoidon kustannuksethan ovat pääosin työvoimakustannuksia.
Ilmeisesti olemme kaikki yhtä mieltä siitä tosiasiasta, että metsänhoidon kustannukset ovat pitkään nousseet ja nousevat edelleen huomattavasti nopeammin kuin saatavat kantorahatulot. Kait jokainen ymmärtää, että näin ei voi jatkua loputtomiin.
Valitettavasti työstä maksettavalla palkanmaksuvaralla ja sillä, millä työntekijä tulee hyvin toimeen, ei ole itse asiassa mitään tekemistä toistensa kanssa. Jos työn teettäminen ei kannata, se jätetään teettämättä.
Milläs perusteella meidän tulisi kieltää se, että joku ihonväristä tai kansallisuudesta riippumatta haluaa vapaaehtoisesti tulla tänne tekemään työtä pienemmin kustannuksin. Työtä, joka muuten jäisi kannattamattomana kokonaan tekemättä.
Puukaupan pelisäännöt vain sellaisiksi, että kuka hyvänsä voi kilpailuttaa leimikkonsa. Mitään kikkailuja ei tarvita. Toimivia markkinoita ei voita mikään.
Sama koskee koko metsätaloutta. Kaikki omia intressejään ajavat saalistajat heikentävät vain alan kannattavuutta. Puun väkisin tuottamisen, muka kansantalouden edun nimissä, olisi pitänyt jo ajat sitten luopua. Ne ovat juuri niitä muka hyviä tarkoituksia, jolla tie helvettiin on kivetty. Se, että metsänomistajan tappio on kansantalouden etu, on hölynpölyä. Kuka sellaisen on osoittanut? Mitään epäillystä ei ole siitäkään, etteikö tehokkuutta aidosti parantava tutkimustieto näin parhaiten siirry tuotantoon.
Kilpailu takaa tehokkaimmat menetelmät, tehokkaimman toiminnan, tehokkaimman tilanmuodostuksen, parhaimmat edellytykset pärjätä kansainvälisessä kilpailussa jne.
Kukin tietysti AJ toimii parhaaksi katsomallaan tavalla. Perusoikeuksiin kuuluu yhdistymisvapaus, mutta joka täytyy tarkoittaa myös oikeutta olla yhdistymättä. Hyvä, että perusoikeuksia on vähitellen alettu kunnioittaa myös metsätaloudessa, mm. omistusoikeuden ja yhdistymisvapauden suhteen.
Minäkin haluan kuulua mihin hyvänsä yhdistykseen, jos katson sen ajavan niitä pyrkimyksiä, jotka koen perustelluiksi. Kannatan toimivia ja tehokkaita markkinoita, jotka tehostavat toimintaa. En kannata kolhooseja, vaan sitä, että kukin maksaa synnyttämänsä kulut itse. Vain se ohjaa omistusrakennettakin oikeaan suuntaan ja on mielestäni hyväksi koko alalle.
Vierastan kovin jotain ilmaisia puunmyyntisuunnitelmia – mitään ilmaisia lounaitahan ei ole.
AJ, heitit varmaankin tsoukin.
Kun on lähtenyt harrastamaan muun työ ohessa metsätaloutta tyhjästä, tilanteesta jossa on ollut vain omaan päähän tehtyä velkaa, niin se on tarkoittanut:
1. Kirveet on pitänyt heilua kovalla kädellä välittömästi oston jälkeen. Raju nuorennusleikkaus, jolla voidaan tulouttaa välittömästi (mieluummin tietysti nollaverolla pinta-alaveron aikana) ostohintaa ja nostaa näin metsän suhteellinen arvokasvu, rahoituksen ja tuottovaatimuksen edellyttämälle tasolle.
2. Jokainen investointieuro kymmenien vuosien päähän harkitaan erittäin tarkasti, tuottovaatimuksen edellyttämällä tavalla.
3. Omatoimisuus mieluummin 100% ja välttämättömät palvelut ostetaan ilman välikäsiä suoraan palveluntuottajalta.
4. Kaikki ylimääräiset kulut, jotka eivät täytä tuottovaatimusta, pyritään minimoimaan.
MHY on siinä tilanteessa tarkoittanut ylimääräistä kuluerää, ongelmia MHY:n monopolisointipyrkimysten vuoksi välttämättömien palvelujen, kuten maanmuokkauksen saatavuudessa. Fokus MHY:n kanssa on näissä kaikissa neljässä kohdassa on ollut kovin erilainen. Näkemysero ei siis ole ollut millään tavalla periaatteellinen, vaan käytännön taloudellisten realiteettien sanelema.
Metsänomistajan päätösvallan lisääminen, jota pidin tärkeänä, ei sekään millään tavalla ollut MHY:n fokus – päinvastoin.
Uusi metsälainsäädäntö on nykyisellään jo hyvällä tasolla.
Tärkeitä kysymyksiä ovat verotuksen oikeudenmukaisuus, kaikki samalle viivalle. Regulaatio mahdollisimman ennustettavaksi ja mikä tärkeintä aikaansaada toimivat markkinat niin puukaupassa kuin palvelutarjonnassakin.
Metsänhoitopalvelut olisi pitänyt pakollisen metsänhoitomaksun poistumisen yhteydessä eriyttää toiminnasta ja myydä se liiketoiminta. Näin olisi muodostettu kaikille tasavertaiset ja toimivat metsänhoitopalvelujen markkinat, joita kaikki toimijat olisivat voineet käyttää.
Omatoimisuus on metsänhoidossa kustannustehokkain toimintatapa ja toimivat markkinat kehittäisi kustannustehokkuutta edelleen. Se joka tarvitsee neuvontapalveluja ostaa ne. Mitään ilmaisia lounaitahan ei ole.
Toimivat markkinat ohjaisivat oikeaan suuntaan myös metsänomistajarakennetta.
Se on kiusallista, kun ala täynnä kaikenlaisia kytkentöjä ja aatteita, jotka estävät tehokkaaseen toimintaan pyrkimystä. Tälläkin selitellään toinen toistaan kauniimmin sanakääntein vanhojen suhmurointirakenteiden säilyttämisen tärkeyttä. Palvelut kallistuvat suhteessa tuottoihin, josta seuraa vääjäämättä kannattavuuden heikkeneminen. Kuinka osuvaa usein onkaan se, että tie helvettiin on kivetty hyvillä tarkoituksilla.
”Itse oppinut on ainut oppinut, muut on opetettu” Näin totesi Paasilinnnan Erno. Ehkä aika osuva näissä metsäasioissakin. Opettajilla kun on tahtonut olla vähän eri maali kuin metsänomistajilla. Jos joukkueeseen ottaa pelaajia, niin kaiketi olisi tärkeää, että pelaaja tietää missä maali on.
Mitä tulee metsänhoitoyhdistyksiin, niin eikö kyseessä ole ollut enemmän kilpailun rajoittaminen kuin kilpailu. Jos kilpailua olisi haluttu edistää niin kuin se aidosti tulisi ymmärtää, olisi metsänhoitoyhdistysten järjestely pakollisen metsänhoitomaksun purkamisen yhteydessä pitänyt tehdä aivan toisin. Aidosti kilpailevien palveluyritysten syntymistä ei haluttukaan edistää.
AJ: ” Metsänhoito vaatii erikoisosaamista, jota saa käyttöönsä metsäammattilaisilta, jos ei itse alaa hallitse, esimerkiksi puun ostajilta tai mhy:ltä.”
Siinä se tuhannen taalan kysymys onkin. Keneltä saat sen viisastenkiven, minkälaisia investointeja sinun on ko. tapauksessa perusteltua tehdä. Varsinkin tilanteessa, jossa viisastenkiven esittäjä itse myy ko. palvelua. Ammatillinen osaaminenhan on ollut sitä, että pyrkimyksenä tulee olla puuntuotannon määrän maksimoiminen – olosuhteista välittämättä.
Itse koen, että olisin tällaisia investointineuvoja toteuttamalla tehnyt konkurssin metsätaloudellani. Taloudellinen ajattelu on vasta vähitellen saamassa jalansijaa metsätaloudessa.