Käyttäjän Reima Ranta kirjoittamat vastaukset
-
EDIT Metsäekonomian oppikirjaa voisin lämpimästi suositella iltalukemiseksi, näkökannan ulottamiseksi oman navan ulkopuolelle.
Ongelma ei ole uudessa metsälaissa, vaan metsäekonomian ymmärtämisessä, josta koulutusta tulisi ensimmäiseksi antaa valtion talousarvion laatijoille. Ihmettelen suuresti sitä, ettei valtiontalouden tarkastusvirasto ole jo ajat sitten puuttunut asiaan.
Metsäekonomian ymmärtämiselle olisi huutava tarve koko metsäsektorilla. Ymmärrys on tässä suhteessa vielä aamuhämärissä, vaikka asia on sentään jo muutamia vuosia ollut metsäkeskustelun keskiössä.
Ei kai teistä nyt kukaan ota vakavasti Harjavallan röörin ja ronkkelin höpinöitä täällä. Ei kai niitä ole vakavasti otettavaksi tarkoitettukaan, vaan joutavanpäiväiseksi höpöhöpökeskusteluksi, joissa ei ole päätä eikä häntää.
Kannattavan metsäkaupan edellytys on se, että metsään mahdollisten hakkuiden jälkeen sitoutunut pääoma tuottaa enemmän kuin metsän ostoon käytetyn rahan korko tai korkovaatimus on. Oston jälkeen metsästä on perusteltua poistaa kiireesti puusto, jonka suhteellinen arvokasvu on ostoon käytetyn rahan korkoa tai tuottovaatimusta pienempi. Näin voidaan riskiä pienentää ja metsään sitoutuvan pääoman suhteellista arvokasvua selvästi suurentaa eli saada kauppa kannattamaan.
Seurasin joskus huvittuneena Metsähallituksen metsänostotoimia, silloin kun metsähallitus vielä aktiivisesti pyrki ostamaan metsiä. He eivät ostaneet mistään hinnasta pelkkiä taimikoita tai hyvin nuoria metsiä. Kuitenkin he olivat valmiita panostamaan metsänuudistamiseen summia, jolla markkinoilta olisi saanut jo melkeinpä kuitupuumetsää. Sama älyttömyys on vallalla eri merkityksessä siellä nytkin, kun he tekevät 4 %:n reaalikorolla avohakkuita. Tilanteessa, jossa valtion velan reaalikorko taitaa olla jopa negatiivinen ja jota lähellä oleva korko olisi huomattavasti paremmin perusteltua kuin 4%. Koko valtion metsien taloudellinen hoito vuotuisine tuloutusmäärineen on älytön!
Matriisi on Rane2 kertomasi taulukko.
Kappalematriisi taas on vastaava taulukko, joka kertoo mitä on katkottu eli jokaisen kapulan mittoineen, joka leimikosta on tehty. Se tulisi ilman muuta kuulua aina pakollisena osana mittaustodistukseen pystykaupoissa.
Tein viikolla vähän viivästynyttä taimikonhoitoa ja vähän liiankin puhtaaksi tuli aluskasvillisuus raivattua.
Raivattuani kävelin seuraavaa runsaan hehtaarin nuoren kasvatusmetsän kuviotani, jossa taimikonhoito on jäänyt vajaaksi ja siinä oli nyt varsinaista riistatiheikköä. Tukkimetsäksi riittävästi mäntyjä oli toki kasvanut ohi tiheiköstä. Naapurin palsta oli kuvioni kohdalta juuri harvennettu ja siinä oli kaikesta alakasvillisuudesta raivattu, hyvin siistin näköinen, männikkö järeytymässä.
Pohdiskelin vähän huonolla omallatunnolla – ehkä naapuri on toisaalta aivan perustellusti saattanut pohtia, että metsä pitäisi ottaa pois tässä kohtaa näin huonosti metsää hoitavalta.
Illalla sitten katselin Mauno Saaren dokumenttia, minun uskoni, jaksoa juttutuokioista mm. Pentti Linkolan kanssa.
Mitä siis on totuus – kenen ja miltä kannalta katsottuna? Ei liene perustelematonta väittää, etteikö ihmislajin lisääntyminen, omine (osin mielipolisine) tarpeineen ole varsin ongelmallinen muun luonnon näkökulmasta. Pikkulinnun näkökannalta puhtaaksi raivattu männikkö saattaa olla varsinaista erämaata.
Kappalematriisi tulisi aina kuulua mittaustodistukseen, josta näkyy jokainen katkottu kalikka mittoineen. Jos sitä ostaja ei uskalla vakiona laittaa mukaan, jää aina epärehellinen maku.
Puukaupan uskottava ja rehti kilpailu vaatisi pelisääntöihin monenlaisia toimia. Se on metsänomistajien kannalta surullista, että edunvalvonta on mitä on. MTK ajaa vain omia etujaan. Maksajia kyllä tarvittaisiin, mutta sellaisiin ongelmiin ei puututa, jotka eivät sada suoraan MTK:n omaan laariin.
Puhtaalle metsänomistajalle MTK on haitta eikä hyöty.
En ole kovin kiinnostunut hirvien laskentamenetelmistä. Kannansäätelyn lähtökohta tulisi olla vahinkojen suuruus ja niitä on hyötyyn nähden aivan kohtuuttomasti! Metsästysoikeus kuuluu maanomistajalle ja siksi on käsittämätöntä, että päätökset tekevät muut.
Hirvikannan sääntelyn tarvittaisiin samanlainen muutos kuin muutamia vuosia sitten uudessa metsälaissa tehtiin. Palautettiin valta sille, jolle se kuuluu eli taloudellisen vastuun kantajalle.
Jos Jean S mukaan pitäisi vakuuttaa kaikki metsät, niin ei tulisi pieneen mieleenkään. Jonkun ison ensiharvennuskuvion voisi pariksi kolmeksi vuodeksi täsmävakuuttaa tai jonkun muun riskialttiin kohteen. Olosuhteita on tässäkin kysymyksessä vaikka minkälaisia.
Mikään hyväntekeväisyyslaitoshan vakuutusyhtiö ei ole, aivan kuten Jätkä asiasta kirjoittaa eli keskimäärin ajateltuna tappiollista puuhaa. Vakuuttaminen on tietysti silloin perusteltua, kun riski on sellainen, mikä laukeaminen on ongelmallinen kantaa.
Gla: ”Eli päättävät ensin, mikä on paras ja sitten etsivät tätä mielipidettä tukevat perusteet.”
Ja teitä käyttävät enemmän muut kuin metsänomistajat.