Käyttäjän Reima Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Jätkä kirjoittaa: ”-Kun väität noita laskelmia älyttömiksi, niin sinun täytyy esittää parempi / älykkäämpi laskelma, joka myös perustuu mittaukseen, eikä MUTU-tietoon.
Olen varma, että Valtakunnan metsien inventointi on tarkin ja paras menetelmä Suomen metsien puumäärien ja -kasvun mittaamiseen tähän asti käytettävissä oleviin menetelmiin verrattuna.”
En ole ottanut mitään kantaa ko. inventointien tarkkuudesta. En myöskään kykene metsänomistajana ottamaan perusteltua kantaa hiilensidontaan kokonaisuutena, koska se on aivan liian monitahoinen kysymys. En edes yritä! Jotain sentään voin todeta. Kun kaataa metsästä motin puun ja uudistaa syntyneen aukon muutamalla sirkkataimella, niin kalpaten käy hiilensidonnan lyhyellä aikavälillä. Sitä en osaa sanoa montako vuosikymmentä menee, että ollaan alkutilanteessa.
Mitä taas tulee tähän LUKE:n laskelmaan ja siinä käytettyyn korkoon, jo vanhan kansakoulun oppimäärällä on selvää, että laskelma on päin helv…. LUKE käytti korkona jotain metsien keskimääräistä tuottoa (3,5%) aikavälillä 2000-2009. Aivan yhtä perusteltua olisi ollut käyttää Takahikiän Metsäkylän sonniosuuskunnan tuottoa tuolta aikaväliltä, joka oli 7%. Miksi kursailla, tuolla korolla olisimme päätyneet hyvillä mielin vähintään 150 miljoonan kuution hakkuisiin.
Kuten sanottu, minullehan tietysti metsänomistajan näkökulmasta käy, mitkä hakkuut hyvänsä, mutta eikö meidän kuitenkin olisi jonkinlaisen uskottavuuden säilyttämiseksi syytä pysyä edes jonkinlaisessa totuudessa. Kotiin päin vetokin on tietysti jossain määrin perusteltua, mutta ei sentään näin typerällä tavalla.
Hiilensidonnan näkökulmasta voisi olla hyvinkin perusteltua, että emme ainakaan lyhyellä aikavälillä lisättäisi voimakkaasti hakkuita, että saisimme muualta tulevia päästöjä pienennettyä. Poikkeuksellisen matala korkotaso ei tässä korkotilanteessa aiheuta suuria menetyksiä metsänomistajan talouteen, vaikka päätehakkuita vähän myöhennettäisiinkin.
Jos metsiä on hoidettava 2020-2030, kuten niitä hoidettiin 2000-2009, niin miten 15 miljoonan kuution lisähakkuut sopii tuohon yhtälöön – 25%:n lisäys suit sait. Siitähän tässä on kysymys.
Minä tietysti haluaisin metsänomistajana sellutehtaan joka niemeen ja notkelmaan, että kysyntä ja hinnat nousisivat. On aika erikoista, jos tällainen lisäys voidaan jollakin LUKE:n älyttömillä laskelmilla osoittaa.
Gla: ”Edelleen kovasti hämmästelen sitä, miksi puuston määrää ja kasvua käsitellään jonain vakiona, josta hyödynnettävän eli hakattavan osuuden määrä on ainoa kiinnostava asia.”
Niin niin, kuka on sopinut ja mitä? Onko asia enää meidän omissa käsissä?
Hiiliongelman pitäisi ratkaista markkinat, mutta mitkä ovat realiteetit?
Jos puunkäytön kapasiteettia ei voida lisätä joutumatta päästöoikeuksien maksajaksi, niin puuntuotannon lisääminen johtaa entisestään pahenevaan ylituotantoon, hintojen laskuun ja kannattavuuden heikkenemiseen entisestään. Kustannukset kyllä nousevat, työvoimaa ei ole saatavissa, ojiakaan ei saisi kaivaa jne. jne. Metsänomistajat kaupungistuvat ja omatoiminen metsänhoito romahtaa.
Kuitupuumarkkina on keskittynyt, jossa alkutuottaja on kehitysmaan tasolla. Jos tukkimarkkinakin olisi näiden kolmen suuren vallassa, niin tukista maksettaisiin korkeintaan kolmekymppiä motilta, jos sitäkään. Tulostahan täytyisi tulla kuten kuidustakin.
Jätkä: ”Metsäliitto perustettiin sen aatteen ympärille, että se ostaa puuta vain omistajiltaan. Kauas on luisteltu siitä aatteesta, kun Osuuskunta on ollut ensimmäisten joukossa polkemassa kantohintoja jopa kalliimman tuontipuun avulla.
Tuollainen käytös nostattaa ainakin minulla niskakarvat pystyyn ja se antaa myös oikeuden nimittää MG:a Roistofirmaksi ja pettäjäksi.
Metsäliitto nousi aikoinaan suosioon joillakin alueilla, kun se lisäsi huomattavasti kuitupuun kysyntää – mm Etelä- Pohjanmaalla. Se oli loistava asia ja aate levisi hyvin. Myös metsäteollisuuteen pureutuminen tapahtui Osuuskunta-ajatuksen voimalla ja omistajajäsenet saivat puutavaransa myytyä samalla hintaa kuin muutkin. Parhaimmillaan osuusmaksua kerrytettiin jokaisen kaupan yhteydessä ja kun hyvin meni, sovittiin Metsäliiton ostohenkilön kanssa juuri osuusmaksuosuutta vastaavaa rahaa paremmat hinnat puulle, jolloin molemmat olivat tyytyväisiä.
Tuo Metsäliiton sekaantuminen tuontipuuhun on niin sikamainen temppu, että Osuuskunnan perustajajäsenet kääntyisivät haudassaan, jos kuulisivat.”
Niinpä! Kuinka ja miksi tähän on tultu. Kenen etua tämä palvelee ja kuka päätösvaltaa todellisuudessa käyttää ja on käyttänyt? Vanha sanontahan kuuluu, että ”osuuskunta pärjää vain varastamalla jäseniltään” – ei minun keksimä lentävä lause. Varsin mielenkiintoinen kysymys.
En kuulu AJ ko. seuraan, painin höyhensarjassa.
Äläkä nosta hattua. Heitä se maahan ja polje mieluummin kiukusta puhisten sen päällä.
Eihän se sellainen sovi, että tyhmä metsänomistaja päättää metsänsä hoidosta. Kyllä isoveli valvoo ja tietää, mikä metsänomistajalle on parasta.
Totta puhuen olin vanhan metsälain aikana kyllä jonkin sortin aktivisti ja valittaja. Sain jopa oikeusasiamiehen hätistelemään Maa- ja metsätalousministeriötä, että jotain tarttis tehdä perustuslain vastaisen sääntelyn korjaamiseksi.
Mm. Valtiontalouden tarkastusvirastolle oli tehty kriittinen tutkimus metsätalouden sääntelystä ja vallankäytöstä. Taloudellista tutkimusta oli siitä, että lainsäädäntö sisälsi merkittäviä taloudellisia ongelmia metsänomistajan näkökulmasta jne.
Kävin läpi kaikki ne tahot, jotka vähääkään ymmärsin olevan tai ainakin oli pitänyt olla kiinnostunut metsänomistajan oikeuksista ja aivan itsekkäistä syistä. Voisin luetella pitkän listan näitä tahoja. Vastaus oli mykistävä. Mikään näistä tahoista ei nähnyt minkäänlaista ongelmaa, päinvastoin. Metsämiehet olivat miinoittaneet kaikki mahdolliset reitit. Aivan sama muutosvastarinta oli aktiivisilla metsänomistajilla ja on vieläkin, mikä näkyy mm. täällä käydyssä keskustelussa, mm. ”mitään korkohömpötyksiä ei tarvita”. Vastustus oli jopa suurempi, kuin kartellikäräjöinnistä. Sitä en osaa sanoa, oliko näillä toimillani jotakin merkitystä, mutta sen voin sanoa, että yritystä oli.
Hämmästelen suuresti vieläkin, kuinka tällainen muutos kuitenkin lopulta saatiin aikaan.
Se osuuspääoman korko oli Timppa vain esimerkki. Kaikessa on riskinsä. Metsänkin voi kaataa myrsky tai se voi palaa jne. – kokemustakin on. Yhtä hyvin olisin voinut ottaa esimerkin lainasta, josta minun on maksettava 6% korkoa jne.
Tuomarithan tulkitsevat vain voimassa olevia säädöksiä ja niiden perusteluja. Riskien arvioimien ei ole heidän tehtävänsä. Tilanne oli sikälikin mielenkiintoinen, kun hakkuun rajoitteet oli määritelty ministeriön päätöksellä, vaikka jo 2000 voimaantulleen uuden perustuslain mukaan tällainen säätely olisi pitänyt tehdä lain tasolla eli eduskunnan päättämänä. No tarinahan jatkui niin, että muutaman vuoden kuluttua sääntelystä luovuttiin kokonaan.
Kun Timppa en ole reisi- tai perintömetsien omistaja, niin on joutunut riskit ottamaan aina todesta.
Jos joku antaa minulle lainaa reaalikorolla 0%, niin en missään nimessä hakkaa sellaista metsää, joka suhteellinen arvokasvu on 4%. Hyöty on kymmenessä vuodessa jo melkein 50%.
No, maailma muuttuu Eskoseni!
Kymmenen vuotta sitten sain kieltävän päätöksen korkeimmalta hallinto-oikeudelta hakkuuoikeudesta. Yritin heille perustella, että harmillista, kun tuo metsäni tuottaa nyt vain vajaan prosentin, edelleen heiketen, ja saisin osuuspääomasta korkoa 6%, joten häviän edelleen kasvattamalla metsänhinnan aina kymmenen vuoden välein.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että perustuslakivaliokunta on todennut, että metsän edelleen kasvattaminen kymmeniä vuosia, on metsänomistajan edun mukaista.
Silloin kyllä kävi mielessä, että pitäisiköhän Suomessakin olla joku perustuslakituomioistuin, ettei ko. valiokunnan mum…. jne. vedetä raskaasti höplästä.
Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa!
Se on aivan selvä, että on taloudellisesti erittäin tyhmää touhua avohakata valtion metsiä 4 %:n reaalikorolla. Minusta on kummallista, ettei jo valtiontalouden tarkastusvirasto puutu asiaan. Ei pitäisi olla mitään rakettitiedettä se, että 4 % on enemmän kuin 0 %. Ei sinänsä ole mikään uutinen, että Maa-ja metsätalousministeriöllä on pallo hukassa. Se on ollut sitä enemmän tai vähemmän aina metsäasioissa.
Huvittavana muistuu mieleen siellä käyni aikanaan, kun erääseen metsään ei saatu ostolupaa, kun matka metsään oli muutaman kilometrin liian pitkä. Oli sekin aika erikoista lainsäädäntöä ja varsinaista kepulointia.
Jos vielä tuosta kuitupuun hinnasta.
Kolmessa selluyhtiössä tuotot on aina tehty kuitupuulla. Jos tukkipuusta olisi pitänyt saada vastaava tuotto kuin kuitupuusta, niin maksettaisiinko tukista silloin edes 30 e/m3. Tätä taustaa vasten jokainen voi pohtia kuinka puumarkkinat toimivat. Ilman sahoja tukin hinta olisi jotain aivan muuta kuin nyt.
Nyt kun kartellijupakka on saatu pakettiin, kilpailuviranomaisten olisi niistä asioista vastuullisena tahona syytä pohtia, toimiiko kilpailusäädökset.
Kuidun tuotantoa pienemmäksi ja tuotantokustannukset minimiin. Niin teollisuuskin tekee. Jos paperi ei käy riittävällä hinnalla kaupaksi, niin tehtaan portit suljetaan. Hinta voisi nousta vain, jos kuitupuulle löytyisi sahayrittäjien tapaan paljon uusia käyttäjiä – ei valitettavasti näköpiirissä.
Jos koko puukauppa olisi kolmen suuren käsissä, niin metsät kiireesti myyntiin. Nytkin tilanne on siinä ja siinä. Ellei niihin olisi kasvanut oman tekemisen kautta kiinni ja ellei niiden kanssa puuhastelu olisi mielekästä ja mielenkiintoista, niin myyntiin. Ennen kokemattomat uhkat monesta suunnasta näyttävät valitettavasti suuremmilta kuin mahdollisuudet. Mikä vain on sahatavarankin tilanne, kun ajatellaan aikaa 50 vuotta eteenpäin?
Itse suhtaudun jokaiseen pitkäntähtäyksen investointiin metsään varauksella. Erittäin mielekästä raivaussahan kanssa tehtävää metsänhoitoa (erinomaista kuntoiluakin, kun pitää pururadan kiertämistä aivan liian yksitoikkoisena ja joutavanpäiväisenä) tehdään intensiivisesti niin kauan kuin jalka nousee.