Käyttäjän Reima Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Ilmastomuutos on tosiasia. Se on mitattua tietoa eikä mikään mielipide.
Ne toimet, jolla ilmastomuutosta nykykäsityksen mukaan pyritään hillitsemään, ovat aivan perusteltuja riippumatta siitä, mikä vaikutus niillä on ilmaston lämpenemiseen.
Mielipiteet aiheesta kumpuavat lähes poikkeuksetta mielipiteen esittäjän omasta intressistä, jolla yleensä ei ole totuuteen pyrkimisen kanssa mitään yhteyttä.
Olen aiemminkin todennut, että keskustelu olisi paljon mielekkäämpää, kun tuntisimme keskustelijoiden taustat. Kannanottoja olisi paljon helpompi ymmärtää.
Me muodostamme kannan tiedosta saamamme ymmärryksen perusteella. Jos tietoa puutuu, niin mutu täyttää puuttuvan osan, jolloin ymmärryskin on poikkeuksetta päin helvettiä.
Tuota AJ:n mainitsemaa minäkin tarkoitin.
Sekään ei ole mitään tavatonta, että kitukasvuisesta alusta huolimatta kuusesta kasvaa puujättiläinen. Sen on monesti voinut todeta tyvileikosta.
Se on selvä, että panostamalla voimaperäisesti kuusikon alkuunlähtöön, se kasvaa uudistamisen onnistuessa kovaa. Sehän nyt olisikin pähkähullua taloudellisesti, ellei näin olisi.
Kuusia kuusikkoon kasvaa, kun siihen tulee aukkoisuutta ja sopiva varjostus estää heinittymistäkin. Mänty tietysti tarvitsee enemmän aukkoisutta uudistuakseen, eikä sen aukkoisen metsän kasvukaan nolla ole.
Taloudellisuus on taas riippuvainen ennen muuta korosta, kasvupaikasta ja tuntemattomasta tulevaisuudesta.
Mittakaava Gla mittakaava!
Palamista on hidasta ja nopeaa sitolkka.
Toisesta lain pakottamasta ääripäästä on muutama hassu vuosi, eikä mitään toista ääripäätä ole näkyvissä.
Toisaalta koealoja on Suomi täynnä, kun metsiä näkee vaikka minkälaisia ja niissä tapahtuvia muutoksia on voinut seurata.
Jos katsoo, että maksimaalinen puuntuotos on ainut tavoite, niin vastaus on aivan selvä, se on jaksollinen kasvatus, ellei sitten joku luonnontuho iske. Muilla kriteereillä mikään ei ole itsestään selvää.
Minä en ollenkaan ymmärrä tuota ylenpalttista huolta menetelmistä. Metsänomistajan kannalta tilanne on nyt aivan hyvä. Jokainen voi valita tilanteeseensa sopivan menetelmän ja olosuhteethan vaihtelevat aivan tavattomasti. Jaksolliset ainakin voivat olla vain tyytyväisiä, kun menetelmää tuetaan vielä yhteiskunnan varoin. En ymmärrä ollenkaan, miksi johonkin menetelmään pitäisi hirttäytyä. Jos omistaa keskimääräisen 30 ha perintömetsää, niin ymmärrän vallan hyvin vastenmielisyyden sen laajoihin avohakkuisiin.
Realiteetit pitävät ilman muuta huolta siitä, kuinka metsätaloutta ohjastetaan.
Se on ollut iso moka, kun metsätalous lainsäädännöllä pakotettiin yhteen muottiin. Jatkuvan kasvatuksen tapahtunut hyllyttäminen oli aikanaan iso virhe, kokonaan riippumatta siitä minkä roolin se olisi metsänhoitomenetelmänä jo aiemmin saanut.
Jaksollinen kasvatus omassa tilanteessani vuosituhannen vaihteessa metsiä hankittaessa oli ainut taloudellisesti ajateltavissa oleva vaihtoehto, ilman siihen pakottavaa lainsäädäntöäkin. Aivan ratkaisevana tekijänä verosäädökset.
Isossa kuvassa metsäasiat ovat meillä hyvin, varsinkin maailmanlaajuisesti ajateltuna, siitä ei ole kahta sanaa. Tekemätöntä työtä olisi tietysti vaikka millä mitalla. Minäkin metsänomistajana haluan, että metsäni tuottavat ja kasvavat niihin käyttämilläni panostuksilla mahdollisimman hyvin – se on itsestäänselvyys. Meidän on kuitenkin edellä mainitsemastani syystä herkällä korvalla seurata aikaamme, koska olemme viimekädessä vientialana muiden näkemysten armoilla.
En ymmärrä sitä herkkähipiäisyyttä, minkä reaktion vähäinenkin toisinajattelu, vai pitäisikö sanoa ajattelu, saa aikaan metsänhoitopiireissä. Kuten tuossa AJ:n esiintuomassa keskustelussakin. Jos toinen sanoo, että meidän pitää tässä tilanteessa tarkasti pohtia hakkuumääriä, niin toinen näkee sen heti metsän museontina, vaikka siitä millään muotoa ei ole kysymys. Ylilyönneillä tehdään vain vahinkoa.
Keinotekoinen mahdollisimman puumäärän tavoittelu ei ole riskitön vaihtoehto.
Olen pahoillani pihkatappi, mutta en oikein pysy mukana, mitä yrität sanoa. Yritätkö sanoa, että korkoja ei pitäisi ollenkaan huomioida vai mitä? Jos sinulla pihkatappi on huipputuottoinen varma kohde, niin lainaa pankista prosentin parin korolla niin paljon kuin suinkin (kaikki kaniin vakuudeksi) ja sijoittamaan tähän tuottoisaan kohteeseen. Tulee helppoa rahaa!?
Periaatteessahan tuottoprosentteja voi suoraan verrata vain kohteissa, joissa riskikin on sama. (Tuotto ja riski ovat sidoksissa toisiinsa)
Uusi metsälaki antaa mahdollisuuden mihin korkoon vertaamiseen tahansa, joka on erinomainen asia, kun olosuhteet ja metsänomistajien tilanteetkin ovat kovin erilaisia.
Mitä taas tulee Metsähallituksen päätehakkuisiin ja siihen mihin metsän tuottoa tulisi verrata, niin neljän prosentin reaalikasvuisen metsän hakkaaminen on mieletöntä, katsoi sitä miltä näkökannalta tahansa.
Meillä valtiontalous on alijäämäinen, eli tulojen ja menojen tasapaino joudutaan kattamaan velalla. Jos metsähallitus kasvattaa neljän prosentin tuottoista metsää edelleen, se tarkoittaa sitä, että tämä hakkuun tulo joudutaan kattamaan lisävelalla. Valtio saa lainaa reaalikorolla, joka on miinusmerkkinen.
Jos tämä 4 % tuottava metsä hakataankin vasta kymmenen vuoden kuluttua, niin valtion hakkuusta saama hyöty on n. 50% suurempi. Jos tämä lisävelan tarve olisi sellaista suuruusluokkaa, että sillä olisi käytännön merkitystä lainansaantiin tms., tällainen töpeksiminen olisi jotenkin ymmärrettävissä. Kun lisäksi juuri käydään vääntöä hakkuiden määrästä ilmastomuutoksen näkökulmasta, niin tällainen toiminta tuntuu käsittämättömältä.
Metsäteollisuus on täysin riippuvainen viennistä, joka tarkoittaa sitä, että ostajien näkökanta on ratkaiseva, eikä se, mitä mieltä me tällä olemme metsätaloudestamme.
Kiitos mielenkiinnostasi korkokeskustelujen seuraamisessa pihkatappi. Sinun pitää nyt vähän laajentaa näkökulmaa osuuspääoman korosta. Monilla on esim. lainaa, jonka korkoon hakkuupäätöstä peilataan. Nollakorkoisilla tileilläkin on huomattavia varoja. Lisäksi on huomioitava, että metsän kasvu on reaalikasvua jne. Tärkeintä on, että on ymmärrys koron merkityksestä.
Metsänomistajat joutuvat ottamaan ilmastomuutosasian sellaisena kun se eteen tulee. Sen vaikutusten kiistäminen on pään laittamista pensaaseen aivan riippumatta siitä kuinka oikeita siitä tehdyt ennusteet ovat. Valitettavasti päätösvalta ei ole metsänomistajien käsissä.
Kenpä tietäis sen, ken arvaisi huomisen – kuten laulussa sanotaan Gla. Kaikki otetaan (vaikka 300 miljoonaa), jos riittävän kustannustehokkaasti kasvaa. Siitä toisaalta olen tullut kyllä vakuuttuneeksi, että vasta sitten voi hakata, kun on ensin kasvanut – ei ennemmin. Harmillista, että ei elä edes 300-vuotiaaksi.
Se olenko fossiili vai uudistuva, lienee lähinnä aikakysymys. Totta kai kuulostaisi paljon miellyttävämmältä olla uudistuva kuin fossiili.
Ilmeisesti ilmasto-ongelmissa on lähinnä kysymys siitä, että kulutus on suurempi kuin tuotanto. Kun korkomarkkinat ovat tällaiset, metsänomistajan taloudenkin näkökulmasta olisi hyvin perusteltavissa kasvattaa puustopääomaa.
Ei kai kukaan ole esittänyt, että puun käyttö tulisi lopettaa, ja maasta tullaan kaivelemaan tuotteita jatkossakin aivan varmasti. Materiaalien järkevä käyttö ja kierrätys tulisi tietysti saattaa tästä kertakäyttö-mässäilykulttuurista aivan uudelle tasolle.
Kysymys kuuluukin, mikä on näissä olosuhteissa järkevä puuntuotannon intensiteetti?