Käyttäjän Reima Ranta kirjoittamat vastaukset
-
En ottanut suorittava porras kantaa maatilan tai järvenrantatalon rakentamisen kannattavuuteen. En lasten ja nuorten kanssa käytettyyn aikaan. Kysymys oli metsien myymisestä tai ostamisesta ko. ajankohtana.
Kuka hyvänsä motokuski osaa antaa metsänhoidollisia neuvoja puun määrälliseen tuottamiseen tai siihen, miten pitäisi toimia, että motokuskin olisi helppo työskennellä. Sellainenkin, joka ei ole koskaan nähnyt metsää, sen tiedon voi helposti hankkia vähällä vaivalla. Yksinkertaisia oppaita ja materiaalia on pilvin pimein.
MUTTA, mikä tämä kuvio on realistisena taloudellisena kysymyksenä onkin jo monin verroin haasteellisempi kysymys. Vastikkeettomasti saadun metsän kanssa jokainen, tumpelokin, ainakin näennäisesti pärjää. Silloinkin syvällisempi reaalinen taloudellinen tarkastelu veroseuraamuksineen ei usein tuloksella päätä huimaa.
Jos katsoo omaavansa sellaista osaamista, jolla on taloudellistakin arvoa, niin se pitää hyödyntää. Se tarkoittaa sitä, että pitää kyetä hyödyntämään se reaalimaailman ehdoin, eikä se silloin ole pois lapsilta ja nuorilta, vaan päinvastoin.
Mehtäukko on täällä kirjoittanut pää punaisena aiheesta, vaikka hän ei edes tiedä, mitä kaupassa on sovittu. Sitten hän vielä sanoo, että asia ei hänelle mitään kuulukaan.
Kummallista! Koira älähtää, vaikka karikka ei edes kalahda.
Suorittavaa porrasta pitää ymmärtää. Hän on katkera nyt metsänomistajille, kun meni myymään ymmärtämättömyyttään metsänsä, vaikka niitä olisi pitänyt silloin ostaa eikä myydä.
Vanhapiikakin tietää lapsen hoidosta ja kasvatuksesta kaiken.
Sinähän mehtäukko juuri aiemmin kerroit, että motokuski ei tiedä minkälainen kauppasopimus on tehty. Motomies vain katkoo hänelle tulevan ohjelman mukaan, vaikka kauppasopimuksessa mitat olisivat aivan muuta. Metsänomistajan pitäisi vain nurkumatta tyytyä osaansa. Huono tuuri, kun satuttiin nyt tarvitsemaankin vain 58 mittaa.
Jos olisin korjuuyrittäjä tai motokuski haluaisin nimenomaan kauppamenetelmän, jossa metsänomistajat eivät kyttää katkontaa. Kiusallinen asema tällä menetelmällä.
Siksi hämmästelen täällä esiintyvää keskusteluasetelmaa.
Tähän on tultu, kun puunostajat aivan ymmärrettävästi pyrkivät kaihtamaan kilpailua ja ns. edunvalvojat ja välikädet tietysti puolustavat omaa intressiään.
Toimivat markkinat ovat sellaiset, jossa tiedetään, kenen tarjous on paras. Jos tarjouskilpailun voittaja on lottoamista, koko tarjouskilpailu menettää merkityksensä, eikä silloin voida puhua toimivista markkinoista. Tällä kauppamenetelmällä asiasta voidaan kiistellä loputtomasti, eikä siinä ole päätä eikä häntää.
Tukkien katkontapituudet vaikuttavat oleellisesti tukkisaantoon. Mitä lyhempää metsää sitä enemmän. Laatuongelmien vaikutuskin korostuu pitkissä mitoissa. Tukkisaanto puolestaan paljon leimikosta saatavaan hintaan, kun kuidun ja tukin hinnat ovat karanneet näin kauas toisistaan. Toimivilla markkinoillahan tukin ja kuidun jalostamisesta saatava kate tulisi kaiketi olla lähellä toisiaan.
Se pitäisi olla jokaiselle itsestään selvää, että myyjän on saatava tällaisessa kauppamenetelmässä tieto siitä, millä mitoilla katkonta tehdään ja hakkuun jälkeen mitat joka ainoasta kapulasta, mitä on katkottu. Tietohan on olemassa ja sen pimittämisessä on pettämisen maku, oli se sitten sitä tai ei. Jos katkontaa oleellisesti muutetaan kaupassa sovitusta, niin sen tulisi johtaa hintaneuvotteluihin tai jopa kaupan uudelleen kilpailuttamiseen.
Jätkä on tuonut ammattimiehen tavalla aivan oikeita näkemyksiä tähän asiaan.
Planter puolestaan edellä kirjoitti osuvasti siitä, kuinka pitää toimia, kun kaupankäynti on nykyisen kaltaista.
Jos olisin kilpailuviranomainen, niin kieltäisin nykysysteemin, koska se rajoittaa aitoa kilpailua. Se, että ostaja voi tehdä esim. haluamansa arvomatriisin ja vielä salata sen myyjältä on tietysti aivan väärin. Joissakin leimikoissa sillä on valtava vaikutus tukkisaantoon.
Tukkileimikkoa ei voi oikein hinnoitella käymättä sitä läpi, koska tukin ja tukin jalostusarvossa on valtava ero, (laatutyvi vai kuivaoksainen välitukki) joten tukki- ja kuitukoon hinnoittelu erikseen ei ole mikään ongelma. Lahot eivät myöskään ole ongelma, koska ne on helppo todeta jälkeenkin päin. Toisenlainen kauppamenetelmä johtaisi hakattavan puuston jalostusarvon maksimoimiseen, joka nykysysteemissä ei ostajaa kiinnosta, koska se ei ole häneltä pois. Hölmöä on sekin, että on puun myyjän päänsärky, kuka puikoissa istuu, kun mitään sananvaltaa siihen ei hänellä ole.
Joskus on kauppakirjaan pitänyt kirjauttaa, kuka hakaa ja joskus minimi tukkiosuudenkin, kun joutuu kaukaa operoimaan. Sen olen huomannut, että motokuskin kanssa on nykyään sentään helpompi jo keskustella siitä, kuinka hakuun haluaa suoritettavan. Motokuskin ei sinänsä pitäisi liittyä tähän ongelmaan myyjän kannalta mitenkään. Se pitäisi olla joka suhteessa ostajan päänsärky.
Sanotaan, että tilaisuus tekee varkaan. Nykysysteemissä puun ostaja voi kussakin tilanteessa harkita, kuinka härski kehtaa olla, kun esim. markkinatilanne näyttää sitä hänen kannaltaan vaativan.
Metsäala on ollut vähän joka suhteessa täynnä taloudellisia käsittämättömyyksiä.
Lumesta ei tietoakaan ja raivauskelit ovat olleet monena päivänä aivan poskettoman hienoja. Tänäänkin, mutta jos nyt kuitenkin lepopäivän.
On tietysti perin inhimillistä mehtäukko, että oma napa on meille kaikille lähin napa. Mutta – pitäisikö sinunkin kuitenkin ajatuksella lukea esim. se, mitä intiaanipäällikkö kirjoitti Amerikan presidentille.
”Kuinka ihminen voi omistaa maan?”
Ei mikään ole niin tärkeää, kuin puu(tarhan) hoito, eikä sekään ole kovin tärkeää.
Ettei jäisi vain sanomatta, arvostan teitä monia tavattomasti arvon keskustelijat – omalla tavallanne. Gla, Visa, Puuki , AJ, Planter, Jätkä, Taneli, Timppa, Rane jne. joitakin mainitakseni.
Se on tietysti selvä, että emme me kukaan ole tyhjästä lähteneet – siis itse oppineet. Einsteinille sanottiin, että te herra Einstein lepäätte Newtonin hartioilla. Einstein vastasi siihen, että en suinkaan. Minä lepään Maxwellin hartioilla.
Pöllöistä nyt tiedä, pitää tietysti Visa muistaa, että Tahvonen on ennen muuta ekonomisti, ja ekonomia on ollut pitkälle omakin lähtökohtani. En hae metsäekonomiasta neuvoja metsänkylvöön, mutta annan tavattoman arvon, että olen voinut kohdata metsäekonomian keskeisiä henkilöitä. On ymmärrettävä, että olosuhteet ovat hyvin, hyvin erilaisia. Isäni opetti, että neuvojia pitää poika kyllä kuunnella, mutta niistä pitää osata se hyvä ottaa ja loput jättää.
”Juoksu ei ole nopeiden vallassa, eikä sota sankareiden, eikä leipä viisaiden, eikä rikkaus kyvykkäiden, eikä menestys älykkäiden. Kaikki on ajan ja kohtalon vallassa.”
Erinomaista vuotta kaikille!