Konenäkö asia tulee ajankohtaisesti vasta siinä vaiheessa kun korjuukustannukset alkavat muodostumaan ongelmaksi. Olin 1996 Argentinan Buenos Airesissa latinalaisen amerikan metsäasioita käsittelevässä seminaarissa. Kahvitauolla jutustelin samssa pöydässä olevan brasilialaisen metsäpäällikön kanssa. Olin siihen aikaan Nokka – Profi metsäkoneiden myyntihommissa. Hänellä oli tuhat miestä töissä. Metsureita. Ynnäiltiin siinä servettiin, että tarvittaisiin 20-30 Profia hoitamaan 1000 miehen työt.

Riipaisin tarjousluonnoksen jantterille. Miestyön hinta oli muutaman dollarin päivässä – – eli siinä mielessä ei kiinnostanut niinkään – mutta se, että selviäisi paljon vähemmällä selvittelyllä ja sählingillä. 1000 ukkoa kun majoitetaan johonkin sademetsän reunaan, niin saavat kuulemma aina viinaa käsiinsä ja tappelevat ja tappavat vihastuksissaan toisiaan. Ovat eri heimoista – ja kiivasluonteisia. Moto olisi minimoinut miestappojen määrää.
Sittemmin asiaa tuumittuani, samat seikathan ne ovat meilläkin ajaneet motohommiin. Voi vain kuvitella jos nykymotokuskeja ahdettaisiin korpeen – 1000 miehen leiriin – ja jostain siihen kulkeutuisi viinaa 🙂 Tappeluhan siinä tulisi. Sahamerkeistä. – – Ensi syksynä on tuossa lajissa simulaattori taas Jämsänkoskella – Metkossa 🙂

Puusto pienenee – leimikon koot 500 motin luokkaa. Siitä voi jokainen ynnätä mikä ero on tehdäänkö savotta liki miljoonan koneketjulla vai alle puolen millin.
Tällä hetkellähän isot design taideteokset – muotoilupalkitut koneet ovat osa metsäjättien imagon rakentamista. Nerokkaasti hoidettu – edullisesti, siis metsäjättien taholta. Onneksi aina on riittänyt innokkaita tulijoita, joilta ei investointirohkeutta puutu. 30-40 maatilaa lopettaa joka viikko – tulijoita ja koneella ajamisen taitajia kyllä riittää. Tässä mielessä konenäkö ei ole ajankohtainen. Luulenpa, että konenäön esiinmarssi alkaa toiselta mantereelta. Toivotaan, että kotimaiset teknologiatalot pysyvät ajanhermolla.

Jees – – – totta!

Vain murto-osan, mutta heille metsä vaikutti olevan kunnia asia – paljon suurempi kuin ”vain” metsä tai puita.

He vaalivat omaisuuttaan. He kokivat omaisuuteensa vääryydellä suhtautuvat – tuomitut ja tunnustaneet tahot epäreiluiksi. Heistä moni halusi periaatteessa saada asiansa vietyä oikeusposessiin.

He eivät tyytyneet ”notkumaan” nettikeskusteluissa ja siellä muodostamaan itse haluamaansa hyväksyntää puiden vääryydellä viemiselle.

Heistä moni ei muuten ”notku” lainkaan netissä. He ovat kaupunkilaismetsänomistajia, joilla elämä pyörii arjessa – vain pyhä on metsälle omistettua.

Oikein hyvää päivän jatkoa – minä lähden nyt Tampereelle – tapaamaan pirkanmaalaisia metsänomistajia. Haluan muodostaa lisää näkemyksiä, kuinka he kokevat puukaupan. Keskisuomalaisten osalta olen jo hieman perillä.

”Lahtosen on väärin osoittaa metsänomistajia tunnemetsänomistajiksi, jotka ovat perineet, tai… ja jotka eivät ymmärrä metsiensä päälle yhtään mitään? Ei niitä tallaisia metsänomistajia ole.”

”jovain” – kuinka laajasta otannasta olet muodostanut näkemyksesi?

Minä olen tavannut fyysisesti 2011 – 2015 välisenä aikana noin 3000 metsänomistajaa – olen viettänyt heidän kanssaan tuhansia tunteja. Olen muodostanut varsin selkeän kuvan heidän mielialoistaan, myyntihaluistaa ja myyntihaluttomuksistsa. Monelle isänsä perintönä metsääomistavalle lähihistorian kaupalliset vilungit tulivat täysin puun takaa. Monet itkivät vuolaasti – olihan se järkyttävää ymmärtää, että isän hyväuskoisuutta oli käytetty härskisti hyväksi – ja kun ennen perunkirjoitusta samainen puunostaja tuli kahvipaketin kanssa esittämään ostohalujaan puista…eikä kilpailevia tarjouksia koskaan kuulunut, vaikka osa oppineitakin kaupunkiin muuttaneita ammattiostajia niitä peräänkuulutteli. Pakko oli myydä yhdelle – kun ei muita ollut… No tämä on sitä historiaa – se on ollutta ja mennyttä…

Näitä perintömetsänomistajia koppaa minua harva se päivä hihasta kiinni kauppareissuilla ja huoltoasemilla ja kyselevät miten puukaupan teko voikaan olla niin vaikeaa?

Suurimmat tunteet liittyvät maisemaan. Kun vanhalla isännällä ei ole rahan tarvetta – ei siinä nuorikaan isäntä tohdi maisemaa aukeaksi hakata. Tämä on suuri tunnesyy – joka tekee puukaupan osittain mahdottomaksi. Vaan kun aika isännästä jättää – ollaan taas herkän äärellä. – ostomies ottaa yhteyttä 2 viikon sisällä. Reilusti ennen perunkirjoitusta. Niin – silloinhan kauppaa on tehtävä kun on myyjällä myyntihaluja ja tarvetta. Havaitsin muuten noiden n 3000 tarinan myötä, että syy puukauppaan 50-60 %:sti liittyi tavalla tai toisella verottajan aiheuttamaan inspiraatioon.

Terve Lauri – ja menestystä vuodelle 2016!

Omassa puhekielessäni olen pyrkinyt hävittämään pari sanaa – toinen on korruptio ja toinen kartelli. Niissä on niin hiton negatiivinen lataus.

Puunkorjuuta olen opetellut tarkastelemaan laajassa kokonaisuudessa. Faktojahan on kaksi.
1. Metsänomistajilla on puuta myytäväksi asti.
2. Teollisuudella on tarve käyttää puuta – ja halu ostaa puuta
Noiden faktojen lisäksi on olemassa yksi realiteetti. Osa metsänomistajista ei ymmärrä metsänsä päälle yhtään mitään. Ovat perineet metsät, niissä on suuri tunnearvo, papan ja koko suvun historian siivet havisevat metsälöissä.
Suurin haaste tulevaisuudessa on juuri näissä ”tunneomistajissa” – millä heille saadaan kerrottua, että metsä vaatii välillä hakkuita – ja koko ajan huolenpitoa.
Verokepillä ja uhkailemalla ainakaan surin osa ei tunnu liikkuvan – päin vastoin.

Puunhinta – siihen vaikuttaa moni muuttuja. Sijainti, maasto, laatu, suhteet. Kantohinta – Laurin lempilaji – olisikin mukava avata isolla foorumilla. Olisi mukava katsomosta kysellä, mitä kaikkea siihen on ympätty. Millä konstilla siitä saataisiin etua (rahaa) kaikille osapuolille. Itse olen reilun 20 vuoden aikana seurannut metsäkonekaluston kehitystä. Kauanko vielä voidaan operoida 700.000 euron hintaisilla koneilla? Siihen aletaan StoraEnson mainion tienvarsihintakokeilun kautta saamaan ulottuvuutta…. Tuleva vuosihan näyttää mainiolta – uusia ideoita ja menetelmiä on tulossa vähän jokapuolelta. Kiirettä pitää, jos meinaa itse pysyä leikissä mukana.
Oikein hyvää vuotta 2016 kaikille! Lauri – juodaan tammikuussa kahvit ja päivitetään tilanteita 🙂
– Reijo Lahtonen, Muurame

…se konekauppa…

Ei – minä en niitä myynyt nuorukaiselle. Kuolinpesästä myin ne eteenpäin. Kaveri tunnollisena pesi koneen ja ennekuin rahoitusyhtiön auto tuli noutamaan, nousi konehallissa hirteen. Kun kuski tuli hakemaan konetta pesty – puhtoinen oli pihassa – ja kun konehallin oven aukaisi, niin kumisaappaat osuivat otsaan.

Totista hommaa. Kynttilät olivat pöydällä ja nuorukaisen kuva kynttilöiden välissä. En ala kertomaan tässä sen enempää miten tilanne tuohon ajautui, mutta jos joku haluaa kuulla totuuden, niin laita meiliä.
Pyhä kolminaisuus: Rahoittaja – Konevalmistaja – Metsäyhtiö, jatkoivat porskuttamistaan. yhä. Maksumies poistui kirkkomaalle.

– Reijo

Ps – luitteko jo tuon – 600.000 laskua – pitkä veto – lakineuvoksen johdolla. Metsänomistajien edunvalvonta on tottavie mallillaan.

http://yle.fi/uutiset/metsanomistajien_saamat_laskut_hammentavat__600_000_ihmisen_yhdistykseen_kuulumisesta_paattikin_ministerio/7857140