Käyttäjän R.Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Kun kairaat siemenpita muutaman vuoden jälkeen hakkuusta, niin tyvellä on hirmu kasvu lustoissa, mutta vain tyvellä. Puu on viisas, se kasvattaa paksuutta sinne, mihin se sitä kulloinkin tarvitsee. Puu ei ole kiinostunut pätkääkään metsänomistajasta ja hänen tilinteostaan, vaan omasta elinmahdollisuudestaan. Siksi taulukoiden laatiminen on ongelmallista.
Puuki: ”Pitää olla pitkäaikainen suunnitelma ja noudattaa sitä.”
Mitään ihmisen suunnittelua ei nimenomaan tarvita, vaan luonto hoitaa niinkuin hoitaa.
Gla: ”Metsästä tulee ainakin rehevillä paikoilla ylitiheä varsinkin, jos puusto on kuusivaltaista.”
Nytkö siitä kuusikostakin tulee luontaisestikin ylitiheä? Aiemmin niitä ei syntynyt ollenkaan. Luonnontilainen metsä ei tarvitse ihmistä yhtään mihinkään. Se on kokonaan toinen asia, minkälainen luonnontilainen metsä on kenenkin mielestä se oikea. Minullakin on muutamia nuorien metsien kuvioita, jotaka ovat olleet koskemattomina ehkä 30 vuotta ja ne ovat erinomaisia luontokappaleiden suojapaikkoja. Olisivat sitä itsellenikin, ellei olisi kattoa pään päällä.
Hyvin ajateltu Urbo. ”Alkaa olemaan nämä ystävyys asiat kuin yya-aikaiset sopimukset, pakon edessä ollaan nöyriä ja ystäviä.)
Jos metsänomistaja ei kykene itse edes puitaan myymään, niin kiireesti kannataisi metsäomaisuudesta luopua. Ainakin taloudellisessa mielessä se olisi huomattavan järkevää. Kannattavuus perustuu hyvin pitkälle omaan osaamiseen. Jos kaiken pitää ostaa niin hommassa ei ole mitään mieltä.
Visa: ”Jos halutaan oikeasti luonnontilainen metsä, eihän silloin ole muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa se aukosta, kuten jääkauden jälkeenkin tapahtui. Valmiiden metsien suojelu on enemmän tai vähemmän teeskentelyä.”
Erinomaista Visa! Juuri näin. Minultakin saa aivan kohtuu hinnalla vaikka joka aarin. No, tai ehkä jättäisin jonkun pienen puuhapalstan.
Niin, ja taimet pitää ehdottomasti olla pitkälle jalostettuja – eikö niin Seppo.
Vai luetko sinä Seppo nyt ko. ehdotusta hieman kuin piru raamattua. Minusta luonnontilainen metsä syntyy luontaisesti, eikä siihen tarvitse ihmisen sekaantua millään tavalla. Laithan eivät ole mitään luonnonlakeja, vaan ihmisten kulloisenkin päähänpiston mukaan säätämiä. Tänään sitä ja huomenna jotakin muuta. Aikansa kutakin.
Se vain on valitettava tosiasia, että välikäsien kustannukset eivät lisää puustamaksukykyä, vaan syntyvien kulujen verran heikentää sitä. Yksittäisiä tapauksia on tietysti vaikka minkälaisia. Aika pimeää kauppahan puukauppa on, jossa luottamus ja osapuolen tunteminen on tärkeässä roolissa.
Kannanotot ovat yleensä omien intressien mukaisia, koska oma napa on yl. meillä kaikilla lähin napa. Siksi olen monesti kirjoittanutkin, että toistemme ymmärtäminen olisi paljon helpompaa, kun tietäisimme kirjoittajan lähtökohdat.
Aikanaan, kun metsiä hankittiin, niin eräällä yhdistyksellä oli oma ostaja. Tarjouskuoreen ei tarvinnut laittaa, mitä tarjous koski. Kun tarjoukset aavattiin, niin oma mies sai laittaa tarjouksen, jos hinta oli sopiva. Piti oppia, että ei kannata tehdä turhaa työtä ja tarjota. Ainakaan edullista kauppaa ei voinut saada. Tämä nyt vain on tällainen maailma, jossa hyväntahtoisia hölmöjä vedätetään.
Puutkin voidaan tuotta ulkomailta, ellei niitä ole kannattavaa täällä tuottaa ja tuodaankin. Kiinastahan meille tuodaan yhtä jos toista, jonka tuottamisessa emme täällä alkuunkaan pärjää ja jonka varaan taitaa vähän täällä hyvinvointikin perustua. Riisiäkin tietysti voitaisiin täällä tuottaa, mutta se taitaa olla perin kannattamatonta. Toisin sanoen me törmäämme viimekädessä markkinoihin ja kannattavuuteen. On tietysti perin kiusallista, jos alkaa näyttää siltä, että täällä ei mikään kannata ja sen korjaaminen on taas oma tarinansa – ehkä hieman kiusallinenkin. Varsinkin, jos mannaa ei sada taivaalta. Tai ehkä sitten painetaan kaikille taskut täyteen rahaa, kuten nyt tapahtuu. Kommunistithan ovat aina sanoneet, että rahaa on, mutta sitä ei vain anneta – kaikille. Saas nähdä ovatko sittenkin olleet oikeassa.
Gla:n kuvaa ajattelutapa on ongelma, joka on seurausta hyvinvoinnista. Sekin on varmasti totta, että aaltoliikettä hyvinvointi on. Historia sen osoittaa. Maalla se näkyi melkein säännönmukaisesti lyhyelläkin aikavälillä. Jos oli hyvin menestyvä ja vaurastuva talo, niin hyvin usein jo seuraava tai sitä seuraava sukupolvi hävitti edellisten sukupolvien aikaansaannokset. Liika hyvinvointi turmelee suuren osan porukasta, ellei kaikkia. Kuten kaverini tässä joku aika sitten totesi. ”Jo aikaa olisi oltu paratiisissas, ellei välillä mentäisi taaksepäin.”
Ehkä se sinulla Gla em. ogelma hiukan liikaa kohdistuu metsiin. Metsätalouden kannattavuus on heikentynyt ja suunta näyttää edelleen samalta. Kun tähän lisätään metsätilojen pirstoutuminen, metsistä etääntyvä omistus, tulevaisuuden monenlaiset epävarmuudet ja ristiriitaisuudet, hyvin kauaskanoiset investonnit jne., niin eikö lopputulos ole itsestään selvää.
Isännällä oli nuori poika kaivuuhommissa, kun lapiolla vielä kaivettiin. Poika kaivoi ja isäntä katsoi kädet plakkarissa vierestä. Poika sanoi: ”Kyllä järjestelmää pitäis muuttaa, kun sinä vain katsot ja minun pitää täällä kurassa kaivaa. Johon isäntä totesi, että oli poika järjestelmä sitten mikä tahansa, niin sinä kaivat ja minä katson.
Keturilla on samassa mallissa kuin Hietasella tuntemattomassa. Hänenkin mielestään maailmassa oli turhia asioita.
Toisaalta pitää ymmärtääkin lepuuttamista. Minäkin sain peritönä parikymmentä hehtaaria kuivaa kangasta ja on tällaisena isänmaanparturina tunnustettava, että sen avohakkuu teki kipeää. Monta vuotta oli vastenmielistä käydä sitä katsomassa vaikka aiemmin siellä liikkui mielellään usein.
