Käyttäjän R.Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Anteeksi tupla.
Gla: ”Kiinnostavaa on se, että valloillaan olevan ajatuksen mukaan avohakkuu on kuitenkin paha ja jk hyvä. Osaatko jo sanoa, mihin tämä käsitys perustuu vai toistatko vain kritiikittömästi ympäristöjärjestöjen hokemaa mantraa?”
En Gla tunnusta tuollaista näkemystä omakseni millään tavalla. Minusta vastakkainasettelun lietsominen vain pahentaa asiaa metsänomistajan näkökulmasta. Taimituottajana ymmärtäisin tuollaisen kiihkosi Gla.
Kuten aiemmin kirjoitin, en ole alan asiantuntija.
Enkä pyrin tieteellisesti osoittamaan asiaa. Toisin sanoen, että pysy tiukasti asiassa, etene johdonmukaisesti askel askeleelta ja ole kriittinen -itseäsikin kohtaan.
Kuitenkin minusta on itsestään selvää, että pyrittäessä edistämään viljelemällä jonkun kasvin kasvuedellytyksiä, sillä ainakin yleensä vähennetään muiden elinmahdollisuuksia.
Ehkä liitän tähän vielä riittävän rajun esimerkin siitä, miksi näin ajattelen.
Kun olin toisellakymmnellä, kotitilalla viljeltiin aktiivisesti sokerijuurikasta. Siihen aikaan ne piti harventaa käsipelillä, eli konttimalla harvennuskuokan kanssa rivi riviltä, taimi taimelta. Juuri tähän vuodenaikaan työ oli kiireimmillään ja jussiksi homma yleensä saatiin tehdyksi – multa tuli siinä hommassa tutuksi. Siihen aikaan harvennuskilpailut oli jokavuotinen pieni kansanjuhla ja itsellänikin on muutama pitäjänmestaruus ja maakuntatasolla pari kakkossijaa. Öhöm!
Viljellyltä sokerijuurikasmaalta pyrittiin hävittämään kaikki muut kasvit sokerijuurikkaan tieltä ja haitalliset hyönteiset ja siinä sivussa tietysti haitattomatkin, erittäin vahvoilla myrkyillä (Bladan). Nän jälkeenpäin pohtii sitäkin, että kumma kun ei tapettu niillä myrkyillä itseäkin.
”Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asut.”
Eikö nyt Gla kuitenkin sovita, että sillä on pikku pikku riikkisen eroa monimuotoisuuden näkökulmasta, hakkaako hehtaarilta yhden, kymmenen, viisisataa vai kaikki puut kerralla. Siis aivan hitusen verran – eikö niin.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, sanoi Paasikivi. Luulen hakanneeni ainakin yhtä paljon aukkoja kuin sinäkin Gla, enkä näe mitään syytä kiistää itsestään selvää tosiseikkaa.
Nyt sen tiedämme, mihin metsäkiistat loppuvat!
Mehtäukko sen sanoi: ” Mo:n tehtävänä on ohjailla parhaan tiedon ja käytänteiden mukaan sadonmuodostusta kaikissa vaiheissa. Kiista loppuu siihen.”
Jokainen meistä ilman muuta tietää, miten tämä saldonmuodostus kaikissa vaiheissa lasketaan.
Gla: ”Sano sinä, kun otit asian puheeksi. Vai onko sinulla mielipidettä asiasta?”
En minä tiedä, kun en ole alan asiantuntija ja tieto vain lisäisi tuskaa.
Jos asuisin metsässä ja joku hävittäisi elinympäristöni, niin olisihan se tietysti katastrofi. Sitä en tiedä miten kusiainen tai änkyrämato sen kokee, kun en ole änkyrämato.
Hannelius tuolla AJ:n linkissä kirjoittaa kauniisti luonnon uudistumisvoimasta. Sitä tietysti on luonnolla, paitsi ”puilla”, ne on ihmisen toimesta istutettava, ne ei muuten uudistu – eikö niin Gla. Noh, ellei luonnnolla olisi uudistumisvoimaa, niin elämä olisi jo aikaa hävinnyt tältä tellukselta. Sekin lienee selvää, että ihminen voi hävittää luonnon monimuotoisuuden – ainakin joksikin aikaa ( 100 v, 1000 v jne.)
Jos ihmisen toimesta pyritään maksimoimaan puun tuottamista, keinolla jos toisellakin, niin minusta on itsestään selvää, että jotkut toiset lajit siitä kärsii. Mitkä ja kuinka paljon – en tiedä. Siitä varmaan voidaan kiistellä ”loputtomasti”.
Huolesi Gla on toki aiheellinenKIN, mutta käytkö nyt kuitenkin vähän liian kuumana aiheesta. Kun meillä mentiin menneinä vuosina toiseen ääripäähän metsien hoidossa, niin on hieman ymmärrettävääkin, että laine lyö nyt takaisin. Mihinkään panikoimiseen ei jatkuvan kasvatuksen suhteen ei minusta ole aihetta. Aika näyttää minkä osuuden se saa. Me emme kykene paljoakaan vaikuttamaan siihen, mitä ulkoa tulevat markkinat tulevauisuudessa päätyvät – se on kuitenkin ratkaiseva tekijä.
Kysyit monimuotoisuudesta. Jos avohakkaisimme sadantuhannen hehtaarin aukon, niin eikö se sinustakin olisi jo ongelma luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Jos on, niin missä se raja pinta-alan suhteen kulkee, jossa haitallisutta alkaa olla. Entä kenen mittakaavassa? Kusiaisen, änkyrämadon, ihmisen vai norsun?
Kiistaton taloudellinen ongelma on pitkä kiertoaika. Lähes poikkeuksetta metsänuudistajan nokka kasvaa horsmaa ennen päätehakkuuta – hyvässäkin tapauksesssa. Kuten aiemmin jo kirjoitin, jyrkkä kannanotto suuntaan tai toiseen kertoo valitettavasti (pakko sanoa) ymmärtämättömyydestä.
Tuotannon määrä ei ole kannattavuuden synonyymi – ei millään alalla. Puhumattakaan metsätaloudesta, jossa tuotantoajat ovat aivan poikkeuksellisen pitkiä.
Puuntuotos on eri asia kuin kannttavuus ja kun tähän vielä lisätään luonnon monimuotoisuustavoitteet, hiilensidonta ym. tulevaisuuden haasteet ja epävarmuudet, niin yhtälö on TIODELLA monimutkainen. Siksi ehdoton mielipide kertoo ymmärtämättömyydestä, eikä tiedosta.
