Käyttäjän R.Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Kun soitan motomiehelle, kun leimikkoa aloitetaan ja motomiehen vastaus on mehtäukko kertomasi.
Hommahan perustuu puukauppaa,mitta-ja laatuvaatimuksiin.Jos joku on mo metsässä hakkaamassa, allekirjoituksilla kaupan ehdot on hyväksytty.
Voin kertoa, että ikinä en sen jälkeen pyydä edes tarjosta ko. yhtiöltä.
Kyllä se on meillä minä, joka portahilta pisii!
Voinko metsälehdeltä pyytää, että poista kaikki tänne kirjoittamani.
Sovitaan, että minä olen murrosikäinen, mutta ei aegolius.
Sinun kommentista aegolius sai käsityksen, että on yhdentekevää kuka puikoissa istuu ja mitä puita poistetaan. JOS sinulla on tuollainen käsitys, olet vielä aamuhämärissä näissä karkeloissa. Leimikkoja on tietysti myös hyvin erilaisia vaativuudeltaan. Voisin sinulle aegolius kirjan kirjoitta näistä omista seikkailuista, kaakana kaakana kotoa.
Minäkin olen aegolius muutaman puukaupan tehnyt, sen kaikissa mahdollisissa olomuodoissa ja melkoisen määrän hakkuumiehiä kohdannut. Enkä ollenkaan tarkoita sitä, että porukka olisi kelvotonta. Ennemmin sanoisin päinvastoin – yl. ammattimiehiä. Konjakkipullojakin on mennyt runsaasti hyvistä suorituksista – harmi kun ei ole saanut vähentää verotuksessa. Jos toimii paikallisesti ja tuntee porukat, niin toiminta on helpompaa. Joskus on tullut vastaan sellaisiakin, että muutaman seuraavan kaupan ehto on ollut ko. hakkaaja. Paljon isompi merkitys kuin pienellä hintaerolla. Hakkuumiehen asenne omistajaa kohtaan on avainkysymys. Mehtäukon kaltaista asennetta minä pidän arveluttavana.
Normaalisti aina otan puhelinyhteyden motomieheen kun hakkuu alkaa ja kerron kuviokohtaisesti mitä haluan. Nykyään tilanne on huomattavasti parantunut ja omistajaa kuunnellaan jo herkällä korvalla. Takavuosina, vanhan metsälain aikana, se oli toisinaan ongelmallisempaa.
Kerron nyt malliksi yhden tarinan parin vuoden takaa. Kyseessä oli helppo nuorehko 5 – 10 ha:n ensiharvennusleimikko. Soitin motomiehelle , kun savotta alkoi ja hän kertoi heti, että hän hakkaa sillä tavalla, kuin hän omiakin metsiä hakkaisi. Tuli heti mieleen, että nyt taitaa olla kaveri jolle on turha mitään yrittääkään kertoa. Minä kun nyt en ole vähääkään kiinnostunut siitä, kuinka tuntematon henkilö omia metsiään hakkaa. Ajattelin kuitenkin sanoa asiani, vaikka vaikutelma oli heti, että kuuroille korville menee.
Sanoin, että jätä sinne 1000 r/ha. Oleellista on jäävän puun laatu eikä runkojen tasainen jakautuminen jne.
Kun sitten hillareissulla kävin muutaman viikon päästä suoritusta katsomassa, niin epäillys osoittautui oikeaksi. V… ksi meni. Ajourat oli kyllä komeat, kutta välit paikoin kokonaan harventamatta 1500 r/ha jne. Pakkohan siitä oli ostomiehelle sitten soittaa, mutta hän sattui olemaan lomalla. Kun sitten parin viikon päästä ostomiehelle soitin, hän oli jostakin syystä minusta tietämättä ajanut leimikon ohi ja todennut myös tilanteen ja oli laittanut motomiehen uudestaan parsimaan leimikkoa. Ostomieskin oli nuori kaveri ja ennen soittoa jo ajattelin, että hyödyttääköhän asiaan puuttuminen vai annako olla. Erehdyin ostomiehestä – paakko nostaa kaverille hattua.
Kun sitten myöhemmin, joskus kuukauden kuluttua kävin kulkeissani vielä uudestaan työtä katsomassa, niin voin vain todet, että pilalla mikä pilalla. Toki motokin seisoi edelleen tien varressa. Oli motomieheltä sille yhtiöle viimeinen leimikko.
En katsos aegolius tiennyt, kun en ole suorittanut edes tuota mty:tä, että voi myydä hankintakaupallakin tai jopa merkitä kaadettavat puut. Kiitos kun neuvoit. En olisi mitenkään itse oivaltanut, kun puuttuu tuo mty. Väliäkö sillä mitä puita kaadetaan eli unohda tuollaiset muka innovatiivisuushöpötykseni. Tämä ei ole oikea foorumi minkäänlaisille innovaatiohöpötyksille tai uusille avauksille. Ei ei.
Näin on yleensäkin ollut kautta maailman sivun. Joku aikanaan totesikin, että ”pyörii se sittenkin.”
Takavuosina kaadettavat puut harvennuksissa leimaattiin ”ammattimiehen” toimesta. Tukkirungot vielä erikseen kahdella leimalla ja ”y-sinetti päälle.” Yläharvennus oli kielletty. Aisan yli potkijoiden metsät rauhoitettiin eli ainakin tukkipuut olivat valtiovallan erityisessä suojeluksessa.
Nyt sitten metsänomistaja myy puunsa pystykaupalla ja valintaa tekee se, joka kulloinkin sattuu puikoissa istumaan (eikä metsänomistajalla ole siihen yl. nokan koputtamista). Kuka milläkin asenteella ja tietotaidolla varustettuna. Näin se maailma muuttuu.
Valtaosa, ainakin pinta-alan perusteella, hakkuista on harvennushakkuita. Avohakkuussa homa on tietysti selvä, kun poistetaan kaikki puut. Kuten sanottu, jokaisella poistettavan puun valinnalla on taloudellinenkin merkitys. Ehkä näin oleellinen kysmys ainakin yhden keskusteluketjun väärtti olisi. Kuinka ja millä perusteella valinta olisi tehtävä?
Nämä aikaansaannokset ovat visa syntyneet jo ennen omistustani ja niiden korjaaminen olisi ja on pitkä tarina. Vanha ahdas metsälaki ja muka edistyksellinen kehitysluokkajakauma-ajateltu aiheutti niitä. Hevosaikakaudella tyypillisen sisarkateuden seurauksena palstoja pilputtiin halkomalla niitä. Uusjako olisi paikallaan, kun katsoo jotakin Etelä-Pohjanmaan metsäsilppua.
Arka asia näkyy olevan Pukkalankin korostama suhteellinen arvokasvu.
Arvasin aegolius, että väärin ymmärtäminen on ilmeinen. Omistan monta pitkää ja kapeaa palstaa, joihin on aikanaan kuvioitu lukuisia pieniä aukkoja – hankalia hoidettavia. Poistettavat puut valitaan metsästä yksitellen. Jokainen puu on siellä erilainen ja erilaisessa olosuhteessa muihin puihin nähden jne. Jokainen valinta vaikuttaa taloudelliseen tulokseen. Pitäisikö harventajan ymmärtää jotakin puun suhteellisestakin arvokasvustakin? Ilman muuta pitäisi. Ellei ymmärrä, ei pitäisi mennä puikkoihin ollenkaan.
Minkä ohjeen metsän harventajalle tulisi antaa? Mihin harvennuksella pyritään kasvutilan antamisen lisäksi. Onko tavoitteena ainoastaan mahdollisimman tasakokoinen puusto? Alaharvennetaanko? Yläharvennetaanko? Laatuharvennetaanko? Minkälainen kokovaihtelu on paikallisesti perusteltu, kun suhteellinen arvokasvu, puun laatu jne. otetaan huomioon.
Jos taloudesta jotakin ymmärtää ja sitä tavoitellaan, niin ei ole mikään helppo rasti. Aivan varmaa on, että mikään kaavamainen ratkaisu ei ole paras mahdollinen.
Jos meillä on kaksi toisistaan poikkeavaa metsänhoitotapaa, niin vertaaminen on AJ vaikeaa, jos toisesta ei ole riittävästi tutkittua tietoa -kummasta hyvänsä.
Pukkalalla on paljon hyvää ajattelua, joka on erittäin tervetullutta kaavamaisen ajattelun vastapainoksi. Vapaa tyyli, jossa jokainen kohta käsitellään pienimittakaavaisesti kyseiselle kohdalle taloudellisesti järkevällä tavalla. Ei välttämättä tarvita mitään kuvioajettelua, jolla tieten tahtoen pirstotaan enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti metsä. Pieniin kuvioihin pirstottu metsä on vain ongelmallinen hoitaa. Pienialainen vaihtelu ei ole ongelma. Toinen merkittävä hänen korostama seikka on se, että jätetään kasvamaan suhteelliselta arvokasvultaan parhaat puut, joka on tietysti talouden näkökulmasta hyvin oleellista. Ei ole mitään järkeä järjestelmällisesti kaataa euron kuiturunkoja, joiden suhteellinen arvokasvu on arvosiirtymän vuoksi huomattava.
Puulajit ovat hyvin erilaisia, joka on oma ongelmansa. Mänty valopuuna vaatii selvää aukotusta uudistuakseen, joka johtaa enemmän jaksolliseen kasvatukseen jne.
Minusta oleellisen tärkeää on, että metsänomistaja ymmärtää, mitkä tekijät tulokseen vaikuttavat – negatiiviset ja positiiviset. Kaikki sellainen tieto on hyvin tervetullutta, tuli se sitten mistä suunnasta tahansa. Kinastelussa ei ole pienintäkään järkeä silloin, jos toinen esim. kiistää koron merkityksen. Silloin keskustelijat ottavat kantaa aivan eri lähtökohdista, eivätkä näkemykset voi mitenkään kohdata toisiaan. Jos korko ymmärretään, niin mitä korkoa tulisi käyttää? Toinen maksaa pikavippikorkoa ja toinen säästää sukanvarteen, josta sen syö inflaatio – mitä korkoa siis olisi sovellettava ko. metsänomistajan talouden näkökulmasta? Erisuuruinen korko johtaa aivan erilaisiin ratkaisuihin. Pikavippikorkoa maksavan kannatta kaataa puut hyvin eri kokoluokassa kuin sukanvarteen jäästäjän jne. Toinen huomattava seikka kinasteluun on se, että olosuhteet ovat tavattoman erilaisia. Kaavamaisessa ajattelussa ei siksi ole perusteita ja kinastelukin sillä perusteella on mieltä vailla.
Aloittajan pohdintaan vielä.
Kun istutta puuntaimen kaikkine kuluineen eurolla, kasvatta sitä 30 vuotta käyttäen hoitoon vielä toisen euron ja saa siitä hakattaessa sitten euron, niin ei kuulosta kannattavalta. Jos sitten kasvatta tätä euron puuta edelleen seuraavat 30 vuotta, niin siitä saakin jo 30 euroa eli tuotto lisääntyy 30-kertaiseksi.
Mikä on tarinan opetus?
Yritä metsänhoidossasi kaikin keinoin vältää näiden tappiolla tuotettujen euron puiden kaatamista
Toisin sanoen näiden euron puustojen ostaminen saattaa olla hyvinkin kannttavaa nykyhinnoinkin. Vielä jos yläharventamalla voidaan huomattavasti pienentää sitoutuvaa investointia pienellä verokannalla, niin hyvä.
Teoreettisesti ajateltuna korko on hinnanmuodostuksessa ratkaisevassa asemassa. Kun lukee käsityksiä täällä, niin hyvin ymmärtää suuretkin erilaiset käsitykset metsän hinnoittelussa. Yleisesti on täällä myös havaittavissa, että investoitaessa metsän hoitoon, korko nähdään aivan eri tavalla kuin investoitaessa metsän ostoon. Hoitoon ollaan valmiit investoimaan hyvinkin pienellä korolla, melkeimpä jopa negatiivisella. Uuden metsän ostamista samalla korolla pidetään puolestaan jo aivan liian kalliina.
Itse ajattelen mieluummin päinvastoin. Ostan mieluummin pienemmällä korkovaatimuksella uutta metsää, kuin investoin metsänhoitoon.
Kun pinta-alavero päättyi 2005, niin oletus tietysti oli, että runsaasti hakkuumahdollisuuksia sisältävien metsien hinta olisi pitänyt pudota, koska hakkuut menivät verolle – näin ei tapahtunut. Vero on kuitenkin huomattava tekijä tulonmuodostuksessa, joka ilman muuta on otettava huomioon. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, verotuksen muutoksen seurauksena toinen maksoi tulosta 100 % veroa ja toiselle prosentti saattoi olla jopa negatiivinen.
Metsävähennyksen muutos kaikkia tiloja koskevaksi, vaikuttaa myös omalla tavallaan. Toisaalta se vaikeuttaa myyntiä lähipiirin ulkopuolelle ja toisaalta lisää ostohalukkuutta metsävähennyksen saamiseksi jo omistettavien metsien hakkuisiin.
Poikkeuksellinen rahan hinta on kuitenkin ilmeisesti merkittävin tekijä hintojen kohoamiselle.
Myös lainsäädännön vapautuminen on parantanut useissa tapauksissa kannattavuuden edellytyksiä ja nostanut metsän hintaa.
Oma lukunsa on tietysti rahastot, joiden hintoja nostava vaikutus on myös ilmeinen – löysä raha on saatava sijoitettua metsään.
Esim. 90-luvun laman aikana metsän hinta ei läheskään seurannut puun hintakehitystä. Puun reaalihintojen muutokset ovat yllättävänkin vähän vaikuttaneet metsän hintaan.
Vastaus aloittajan kysymykseen on kyllä. Edellyttää korkotason pysymistä seuraavat 50 vuotta nykytasolla. 3 % reaalituottoa ei ole huono.
Oma käsitykseni on, että se, mitä nettona viimeisen viivan alle jää eri metsänomistajille, on huomattavan suuria eroja.
Tauno Matomäki 80 v, itse asiassa kuultuna, jossa hän kertoo jo nuorena kovana lukijana pyrkineensä kirjoista muodostamaan jonkinlaista maailamankuvaa, mistä tässä ihmisenä olemisessa on kysymys. Hän siinä kertoo, että se homma jatkuu edelleen. (Todellinen Suurmies)
Sitä tässä pyritään muodostamaan, eikä valmista näytä tulevan, kovasta yrittämisestä huolimatta. Tällainen on ihmisen osa täällä piiahtaessa.
Saama koskee metsätaloutta ja elämää yleesäkin. Mitä enemmän on jotakin vajavaista tietoa ja kokemustakin karttunut, sen vähemmän on enää varma yhtään mistään. Voin pohtia erilaisia näkökohtia, mutta mistään lopullisesta totuudesta metsänhoidossa minulla ainakaan ei ole pienintäkään käsitystä.
Metsänhoito on huumeeseen verrattava koukuttaja. Tuo ja tuo pitää laittaa kuntoon ja siitä nautinto on kuin paratiisissa. Illalla lämmin sauna ja makea yöuni. Siinä mielentilassa eurot ja korot menettävät täysin merkityksensä.
Kun sitten kävelen toiselle täysin hoitamattomalle kuviolle ja istun hetken hiljaa, tunnen ja ajattelen. Jos olisin metsän eläin, niin tässä luonnon suojaisassa syleilyssä olisin kotonani.
Ja toisaalta, kun eurot ja korotkin ovat tätä todellisuutta. Kuka meistä tekisi talletuksen 30-vuoden päähän, jos luvattaisiin, että todennäköisesti saat siitä 30-vuoden päästä puolet takaisin. Siitäkin huolimatta, että 30-vuoden kuluttua luvattaisiin sitten huippukorkoa, kunhan siihen saakka jaksat pitkämielisesti odottaa. On jäänyt elävästi mieleen, kun aikanaan ensimmäisiä aukkoja istuuttelin ja naapurin vanha isäntä tuli katsomaan todeten, että et sä näistä enää tukkia kaada.
”Kauas pilvet karkaa.”
