Käyttäjän R.Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Mikähän tuo jessen pyöreä euro mahtaa olla? Euron / vuosi sadalta hehtaarilta vai hehtaarilta vai jokaiselta puulta vai miltä?
Voi hyvät hyssykät!
Jessen kyseessä ollen se tarkoittanee euro jokaiselta puulta vuosittain kasvatuspalkkiota.
Kesustelu on täällä sen kaltaista, että jos puolella sanalla vihjaat jotakin jatkuvaan kasvatukseen viittaavaa tai jos vähääkään pohdit jaksollisen metsänkasvatuksen kipukohtia, niin täällä päivystävä porukka on varmuudella kimpussasi ja tulkitsee jokaista kirjoittaamaasi sanaa omien tarkoitusperiensä mukaisesti. Siitäkin huolimatta, vaikka kirjoittajalla ei olisi pienintäkään tarkoitusta siirtryä jatkuvaan kasvatukseen.
Gla: Mitä yrität sanoa?
Sitä mitä sanoin eli totesin mistä tulos tulee. Minulle on metsänomistajan talouden näkökulmasta täysin yhdentekevää, mistä tulos tulee. Tulkoot vaikka tekopökkelöistä ja pihlajanmarjoista. (kettu kylläkin tuumaa niiden olevan väkeviä) Käytän niitä mahdollisuuksia, joita kulloinkin on, olkoon ne sitten mitä hyvänsä. En maalaa tässä millään maailmoja syleilevällä pensselillä, vaan metsänomistajan pienellä, vaatimattomalla pensselillä.
Selluteollisuus on sinänsä aivan ok. Siitä ei ole kysymys. Metsänomistajan kannalta tosiasia kuitenkin on, että niiden monopoliasema on sen laatuinen, että kuidun hintaa pidetään kaikin mahdollisin keinoin alhaalla, vaikka niistä kuitupuista voitaisiin valmistaa kultaa. Kaikenlaisilla lisukkeilla ja monilla monilla muilla muilla keinoilla pyritään pitämään tilannetta, kunhan vain kuitupuun hintaa ei tarvitse nostaa. Metsänomistajien ””omakin”” yritys on innolla etunenässä tässä mukana. Intressit ovat ihanasti sekoittuneet. Kaiken lisäksi kustannuspaineet ovat melkoisia. Osakeyhtiön tarkoitushan on tuottaa voittoa ja käytettävissä olevia keinoja käytetään.
Jos Gla hakkaa kuitupuun, niin siitä tulee kuitua, eikö niin. Jos taas hakkaa tukkipuun, niin siitä tukkejakin, joiden hinta on moninkertainen. Ei siis pitäisi olla epäselvää se, kumpiako on taloudellisesti perusteltua hakata.
On asioiden kaunistelua, jos väittää, ettei maan tapa ole olut ja on edeenkin alharvennus. Siitä, oliko se vanhan lain aikana kiellettyä vai sallittua, voisi kirjoittaa kirjan. Itsellänikin on mielenkiintoisia kokemuksia ko. aiheesta. Kuten aiemmin totesin, normaalitilanne on, että ostaja hakkaa mitä hakkaa. Millähän keinolla mehtäukollekin omistaja voisi kertoa, kuinka metsää haluaa hakattavan – ei mitenkään! Sekin lienee kiistatonta, että metsäteollisuuden asema on ollut meillä huomattavan vahva ja että metsänomistaja on lailla pakotettu tuottamaan niille raaka-ainetta.
No, määrittää ja määrittää – eräs näkökanta.
Gla on varmaankin kuulut mm. käsitteistä alaharvennus ja yläharvennus. Ei ole kuin muutama vuosi siitä, kun yläharvennus oli ”kielletty”.
Kuinka monta prosenttia metsänomistajista puuta myydessään isännän otteella kertoo, kuinka harvennus pitää tehdä. Olisko 5 %. Noh, oma käsitykseni on, että 5 % on aivan liikaa luvattu. Nuori poika istuu puikoissa ja poistaa mitä poistaa. Toisin sanoen alaharvennus on aivan yleisesti edelleen ”maan tapa”. Vanhaa latua on helppo hiihdellä – kuka sitä nyt tieten tahtoen umpihankeen.
Edistyksellistä tuo korosta kysyminen Gla, eikä siitä ole kahta sanaa, etteikö tukiksi kelpaamattomia pidä kiireesti poistaa.
Käsi ylös keskustelija, jos olet alaharvennuksen kannalla. Lapaset näyttää olevan pystyssä, joitakin aniharvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Oma pää on aegolius metsäomistuksessakin se tärkein menestymisen voimavara ja sen mukaan olen toiminut ja toimin jatkossakin. Toisen päällä toimiminen olisi kohdallanikin metsäasioissa johtanut taloudellisiin ongelmiin. Vain kuumaa rautaa kannataa takoa.
Määrittely on toki uuden metsälain johdosta helpottunut
Tuo sinun kovasti kaipaama vihje on kuitupuun reaalihinnan kehitys.
Metsänomistajan tulosta n. n. 15 % tulee sellupuusta. Eikö ole aika erikoista, jos tämä mitätön 15 % on alkanut millään tavalla määrtitellä metsänkasvatusta – metsänomistajan näkökulmasta.
Uskoa selluun pyritään luomaan mitä hiennoimmilla (katteettomilla) visioilla. Mitään viitteitäkään ei ole siitä, että metsänomistajan kannattaa panostaa yhtään mitään sellupuun tuottamiseen.
Metsäkupasalla on omituinen käsitys oikeudenmukaisuudesta. Mulle kaikki edut ja sulle kulut! Millä ihmeen perusteella metsätalousyrittäjän pitää maksaa kymmenkertainen perintövero maatalousyrittäjään verrattuna – samanlaisesta omaisuudesta. Peltoa perittäköön vaikka ilman perintöveroa, mutta että samanalaisesta metsäomaisuudesta toinen maksaa kymmenkertaisesti – aivan käsittämätöntä.
Metsänomistajien pitäisi vielä tukea tällaista MTK:n touhua. Rahaa kyllä oltaisiin metsänomistajilta vailla, mutta edun ajamisesta ja oikeudenmukaisuudesta ei ole tietoakaa. Siinä on sitä ilta- ja aamulypsyäkin.
En millään muotoa vastusta minkäänlaista metsänuudistamista, päinvastoin – en istuttamistakaan. Joissakin olosuhteissa taloudellisestikin aivan perusteltua. On vain hyvä ymmärtää myös mitalin toinen puoli.
Se on totta, että metsän tuotto on reaalituottoa sillä oletuksella, että puun reaalinen hinta säilyy nykyisellään. Mitään riskitöntä metsän tuottokaan ei ole. Uhkat ovat mieluummin lisääntyneet kuin vähentyneet ja kustannukset ovat nousseet aivan eri käyrällä kuin tuotot.
Omalla kohdallani yritän vain tarkastella asiaa avoimin silmin, omien kokemuksien valossa, ilman mitään ennakolta määriteltyjä oppeja tai periaatteita. Oman toimintani kannattavuuteen voin olla ainoastaan tyytyväinen, joka kuitenkin suurimmalta osin johtuu verouudistuksen aivan poikkeuksellisista mahdollisuuksista.
Kukin ajatelkoot kannattavuudesta kuten haluaa AJ. Metsien tuotto lienee Suomesssa prosentista vajaaseen viiteen prosenttiin mm. paikasta ja metsän kehitysvaiheesta riippuen. Ei siis tappiollista. Mutta asia mutkistuu, jos otetaan huomioon investointi vastaavalla riskillä muualle, kuten tietysti talouttaan järkevästi hoitavan pitäisi.
Jos kerrot jollekin nommaalilla järjenjuoksulla varustetulle, metsätaloudesta mitään tietävälle, että investoimalla puuntaimen istutukseen euron, niin saat siitä kahden- kolmenkymmenen vuoden kuluttua ehkä sen sijoittamasi euron takaisin (ellei hirvi ole sitä syönyt), kun vaalit huolella investointiasi tuon ajan. Tietysti vähän vaivaa ja kulujakin muodostuu tuona aikana. Mitä mahtaakaan tämä ”normaalilla järjenjuoksulla” tuumata toimen kannattavuudesta?
Metsänomistajakunta on niin iäkästä, että he ovat 96.7 % todennäköisyydellä jo manan majoilla ennen investoinnin takaisinsaantia. Metsänomistajan ikuisuus kun tiedämmä on 30 vuotta, ei kannata pohtia jatkuvan kasvatuksenkaan tai minkään muunkaan menetelmän ikuisuutta.
Perintöverokin siis tulee jo maksuun ennen investoinnin takaisinsaantia. AJ ajaa vahvasti MHY-MTK asiaa, metsänomistajan edunajajana. Sinä päivänä, kun nämä tahot nostavat esiin esim. sen eriskummallisen epäkohdan, että puhdas metsänomistaja maksaa kymmenkertaisen perintöveron, muutaman hehtaarin peltoa omistajaan verratuna, minäkin saatan edes harkita asiaa edunvalvojasta uudelleen – jos silloinkaan. Omaan turhan paljon, laajalta alueelta, kalliiksi tulleita kokemuksia näistä ”edunvalvojista” – lähinnä oman edun valvojista. Poikkeukset vain vahvistavat säännöt sanotaan.
Elän AJ perintömetsien omistajien kanssa kokonaan erilaisessa maailmassa, jotka eivät oikein kohtaa toisiaan – valitettavasti.
Tutkimuksen tulos ei todellakaan yllätä. Käsityksiä on vaikka minkälaisia.
Kauppa se on joka kannattaa – metsissäkin. Omalla kohdallanikin metsät olisi ilman muuta pääosin jääneet ostamatta ilman verotuksen muutosta ja ennen muuta sen siirtymäaikaa. Poikkeusoloissa on aina uhka ja mahdollisuus.
Suomi on noussut metsistä ja niissä oloissa puuta on lainsäädännöllä pakotettu tuottamaan – kannatti tai ei. Vielä muutama vuosi sitten, vanhan metsälain aikana perustuslakivaliokuntakin oli lausunut, että se on metsänomistajan edun mukaista, vaikka lapsikin näki ettei läheskään aina ainakaan taloudellisen edun mukaista. On sitä meilläkin osattu kansaa vetää kölin alta, eikä vain Venäjällä, jossa se on maan tapa. Ei se ole narri joka narraa, vaan se, joka antaa itseään narrata.
Uusi metsälaki sitten vapautti ajattelun ja kannattavuudesta on syntynyt melkoinen kalapaliikki. Vanhat opit on vuosikymmenien pakkopaidan aikana ymmärrettävästi juurtuneet syvälle. Toisaalta uskollaan kukin tulkoot autuaaksi.
