Käyttäjän R.Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Kuusen kuivumisesta on merkkejä meilläkin. Varovaisuuteen olisi syytä, ettei liian kuiville paikoille laiteta kuusta. Kun katson Espoossa ikkunasta ulos, näen monta kuivumassa olevaa tukin kokoista kuusta puolen hehtaarin tontilla, kalliokon reuna-alueilla
Lehtikuusen menestymisestä on minullaki hyviä koemuksia. Kasvaa jopa Lapissa männyn kanssa kilpaa. Posiolle oli aikanaan istutettu mäntytaimikkoon pienialaisia lehtikuusialueita, jotka ensiharvennettiin jokunen vuosi sitten. Hyvin on pärjännyt männylle. Lehtikuusi olisi muutenkin sopiviin kohteisiin mielenkiintoinen materiaali ulkoverhouksiin – käsittelemättömänä.
Tämä on diktatuurin ja demokratian välinen sota. On ymmärretävää, että diktatuurille demokratia on pahin mahdollinen uhka, jonka vuoksi Venäjän diktaattorieliitti ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin sota demokratiaa vastaan. Sitä taustaa vasten Kiinankin asenne on hyvin ymmärrettävä.
Amerikkakin oli jo lähellä luisua diktatuuriin.
Voittajaksi Gla, vaikka mitä tapahtuisi.
Ärsytetään nyt vielä vähän teitä, vaikka pitäisi toki jo lopettaa.
Minua ei AJ vähääkään hierrä se, kuinka paljon joku laittaa panoksia metsänuudistamiseen – se sopii vallan mainiosti! Ja se on aivan oikein oikeissa olosuhteissa. Siksi olen kirjoittanut, kun paljon panostavat, eivät kykene hyväksymään muita tapoja ja pitävät sitä älyvapaana. Lapissa Kemera tuet ovat nykyään samoja kuin etelässäkin ja siellä on paljon aikanaan Lapin lailla esim. istutettuja kohteita, joissa mitään taimikonhoitojakaan ei tehdä ollenkaan – ei ole mitään tarvetta. Usein myös taimikonhoidot on moinin verroin helpompia tehdä. Ennemmin pitkät etäisyydet on se ongelma. Hyviä laiskan miehen metsiä.
Aikanaan kun metsiä hankin, niin tilanne oli se, että Etelä-Pohjanmaalla puukuutiometristä piti maksaa kaksinkertainen hinta Lapin metsiin verrattuna ja kuitenkin puuta myytäessä hinta oli melkein sama, kuitupuusta joskus jopa enemmän. Tarkoituksena oli hankkia hakkumahdollisuuksia mahdollisimman edullisesti ja myydä ne välittömästi pinta-alaverolla verottomasti ja kulupuoli mieluummin myyniveron puolelle. Taimikoista ei mitään tarvinnut maksaa. Tili tehtiin heti eikä 50 vuoden kuluttua. Silloin pitää takoa, kun rauta on kuumaa – kylmän kanssa se on hankalaa.
Pukkalahan puhuu mieluummin tasaikäis- ja eri-ikäiskasvatuksesta. Tasaikäisetkin ovat usein myös erirakenteisia.
Korolla tässä yhteydessä AJ ei ole mitään tekemistä metsän tai sen sijainnin kanssa. Pitää ymmärtää mistä tämä korko juontaa juurensa. On ollut eriskummallista, että taulukoita maapohjan ja taimikoiden hinnoista on laskettu eri korolla pohjoisessa.
Kun istut hikisenä, taimilaatikko sylissä kannolla ja katsot viereistä hirmukuusikkoa, jota satavarmasti ei ole istutettu, niin kaikenkaisia ajatuksia tulee mieleen eli se siitä biologiasta.
Uudisaminen on mitätön ongelma minun metsissäni tässä vaiheessa. Tärkein huoli on, millä ihmeellä saada kaikki ylimääräinen puusto metsistä pois ja harvennuksissa jäämään tukiksi kelpaavat rungot. Virheitä on tullut liian tiheäksi jätetyissä taimikonhoidoissa ja toki siinä on laadulliset puolensa. Omistaja itse tehdessään ei tahdo malttaa taimikonhoidossa ottaa niinkuin pitäisi. Ensiharvennuksissa manuhakkuulla tulos olisi varma, mutta se on liian kallista ja epäkelpojen merkkauskin on työläs. Koneen pukilta rungon näkee vain yhdestä suunnasta ja niitä tehdään pimeässä jne. Joskus sekin, että saa kuskin ymmärtämään, mihin pyritään.
Jos Visa sinulla on satanen jossakin kiinni, niin onko järkevää laittaa sinne lisää tonni, ellei sille tonnille saa sellaista tuottoa, mitä saisit vastaavalla riskillä muualta? Minä en ole vielä koskaan maksanut paljaasta metsämaasta mitään. Aina sen on saanut vastikkeetta ja tukun rahaa, kun on ottanut sen vastaan.
Älkää nyt hyppikö seinille, vaikka vähän provosoin.
Olen aegolius viimeiset puolitoista vuotta, niska limassa pakertanut pyhää arkea epäitsekkäästi jälkipolvien hyväksi eli se siitä minun. Vieläkö lisäkustannuksena mönkiäkin olisi pitänyt rahdata sinne seitsemänkymmenen kilometrin päähän. Teen taloudellisesti itseni ja jälkipolvien hyväksi silloin, kun pyrin investoimaan sinne, mistä saan parhaan tuoton.
Periaate on selvä. Jos (huomaa nyt JOS) uudistamiskustannusta ei saa sillä korkovaatimuksella takaisin, mitä saan muualata vastaavalla riskillä makaamalla pankolla, niin miksi raahaan sitä taimilaatikkoa? Luonto antaa mitä antaa, ajallakaan ei ole teoriassa merkitystä, olkoot vaikka asfalttia. Jos antaa, niin se on kaikki voittoa. Kyseisestä palstasta ei tule edes tiemaksua.
Ja silti minäkin olen tehnyt ja teen edelleen tämän periaatteen vastaisesti eli hyvät harrastukset aina vähän maksaa.
Tämä hyökkäys jk:ta vastaan on siis ennen muuta sen pelkoa, että avohakkuut kielletään.
On aivan mieletöntä jaaritella jostakin ikusuudesta, jääkausista ja ehdottomista periaatteista, jonka mukaan tulisi toimia tästä ikuisuuteen. Kannoin taannoin kuusentaimia kilometrin päähän, istuin kannolle ja ajattelin, että tässähän ei ole mitään järkeä, kun tuotto on mikä on. Metsä ei tarvitse säilyäkseen ihmistä tasan mihinkään. Metsänomistajan ikuisuus on 30 vuotta. Seuraava sukupolvi hoitaa sitten niikuin hoitaa. Ei kannata hirttäytyä johonkin periaatteeseen. Järkevää on toimia niin, mikä kussakin kohteessa siinä tilanteessa parhaalta näyttää, korko huomioiden, niin minun kuin jälkipolvienkin kannalta.
Jos keinollisen uudistamisen tuotto ei riitä kokonaisuuden kannalta järkevään tuottovaatimukseen, niin luonto hoitaa. Mitä se sitten missäkin tarkoittaakaan.
En ole Gla harjoittanut jatkuvaa kasvatusta, joten sellaisesta kokemusta ei ole. Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa sen, että kun metsään syntyy aukkoisuutta, niin niihin syntyy uutta puustoa, joskus paremmin ja nopeammin, joskus huonommin ja hitaammin – asfaltillekin. Muutamia kohteita on, jossa on erirakenteinen sekapuusto, joita tulen seuraavaksi jatkuvan kasvatuksen tyyppisesti toimimaan. Eikä se tarkoita, että jk tästä ikuisuuteen. En tietenkään myöskään raivaa liiankin rehevälle maalle perustetun männikön ensiharvennuksen altaraivauksessa, ensiharvennusta juurikaan haittaavaa, luontaisesti syntynyttä kuusen alikasvosta jne. Tilanteen mukaan toimitaan, kuka sitten jatkossa toimiikaan.
Metsäni ovat pääosin mäntymetsiä. Mänty vaatii uudistuakseen selvää aukotusta ja sen uudistaminen on helppoa ja halpaa, koska se lähtee hyvin siemenestä. Sen vuoksi se sopii hyvin jaksollisen kasvatuksen tyyppiseen metsänhoitoon. Kuusen ja männyn sekakylvöjäkin olen tehnyt ja sopivissa kosteusoloissa kuusikin lähtee siemenestä.
Metsänuudistamisen kiertoajan mittainen talous ei tietenkään ole niin karu, mitä se on ensimmäiset 20 – 30 vuotta, koska sen jälkeen seuraa nopean arvonlisäyksen vaihe. Siitä en voi lähteä, että jollakin toisella kuviolla tai jollakin muulla taloudellisella toimilla ajattelisin tukevani tätä alkuvaiheen tappiollista toimintaa, vaan NNA on se, kuinka se otetaan huomioon. On tietysti kiusallista, kun omistusaika (sukupolvi) on vain 30 vuotta ja perintöverottajakin vie jo osansa ennen tätä nopeamman arvokasvun vaihetta ja itse on jo manan majoilla. Minä en laita 1500 euroa/ha metsänuudistamiseen. En omista sellaista aluetta, että kykenisin sen itselleni perustelemaan. Enkä tarkoita tällä vain poronhoitoalueen metsiä.
Kun kuuntelin Pukkalan esityksen sieltä jatkuvan kasvatuksen seminaarista, niin en oman kokomukseni perusteella kykene sitä, täällä esintyvällä tavalla mollamaan. Paljon aivan järkeekäypää asiaa.
En minä kykene antamaan tyhjentävää vastausta, kuinka tulisi toimia. Olosuhteita on vaikka minkälaisia ja tuottovaatimuksiakin. Se on selvä, että otan huomioon koron, eli muualta vastaavalla riskillä saatavan tuoton. Muutenhan tavoittelisin maksimaalista puuntuotosta, mitä en tavoittele, vaan taloudellista tulosta, jossa metsä ja jokainen metsän osa on yksi osa kokonaisuudesta.
