Käyttäjän R.Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Vähääkään tarkkavainen lukija ymmärsi, mitä tuolla siteeraamallasi sanomisellani tarkoitin. Kysymyshän oli siitä, että en ole kiinostunut aiemmin saamistani tuloista, vaan siitä, että saan nyt tehtävälle investoinnilleni tulevaisuudessa omani korkoineen takaisin. On toinen asia, jos ei haluakaan ymmärtää mitä tarkoitetaan.
Mistään katkeruudesta ei ole kyse – päinvastoin. Ajoin vääräksi kokemaani asiaa ja lainsäädäntöä myöden asia korjaantui enemmän, kuin unissaankaan osasin odottaa. Katkeruuteen minulla ei ole pienintäkään aihetta. Kokonaisuutena olosuhteet omalle metsätaloudelleni ovat olleet enemmän kuin erinomaiset. Valitin korkeimpaan hallino-oikeuteen aikanaan erään leimikon hakkuuoikeudesta toistakymmentä vuotta sitten, enkä ole hakannut sitä vieläkään, vaikka se olisi ollut jo kymmenen vuotta mahdollista. Kysymys oli ennen muuta periaatteellinen, joka kumpusi taloudellisesti käsittämättömistä lainsäädännön perusteluista.
Aivan yhtä metsäänvietävää ja valhellista taloudellista informaatiota on aegolius annettu kymmeniä vuosia vallalla olleista ja vielä lailla pakotetuista menetelmistä. Nyt menetelmien valinta on sentään edes vapaaehtoista. Joten mihinkään hurskasteluun ei ole paljon aihetta.
Kuten olen sanonut, jos ei metsistä mitään itse ymmärrä, niin ainakin taloudellisessa mielessä kiireesti metsät myyntiin. Toisten varassa ollessa saat aina enemmän tai vähemmän kyseenalaista informaatiota, joka voidaan jopa todennäköisesti myöhemmin kyseenalaistaa. On vain niin, että monille syyt metsänomistamiseen ovat aivan jossain muualla, kuin taloudessa. Eli vaihtoehtoisiin menetelmiin on ilmiselvä tarve.
Gla: ”Jatkossakaan ei kukaan pakota tekemään mitään. Ainoastaan sallittua palettia halutaan kaventaa. Ongelmana on se, että tuon määrittelyn haluaa tehdä ne, joilla ei ole penniäkään kiinni metsässä….”
Pitkälle samaa mieltä. Niin kauan mennään tähän suuntaan, kun yksikin tekee vielä jotakin tuottavaa työtä. Meitä on tällä pallolla aivan liikaa, josta seuraa jos jonkinlaista uhkaa ja ongelnmaa, jota siteen pyritään hyvin vaihtelevalla menestyksellä ratkomaan. Keräilytaloudessa tällaisia ongelmia ei ollut, eikä ollut pyrokratiakaan. Pryökraattus uhkaa joka puolelta, mutta minkäs teet. Lakeja laaditaan lisää ja lisää ja paimentajien vaihtelevaälyinen jokukko pyrkii riistäytymään käsistä. Jos näette juristin jossakin, niin kiertäkää kaukaa. Niinistö, no poikkeus vain vahvistaa säännön, hänkin on parantunut huomattavasti vanhetessaan, kylmyys ja tuntettomuus on hävinnyt ja parantunut kuin vanha viini.
Jatkuavassa kasvatuksessa en sellaista ongelmaa näe, mitä sinä Gla näet. Minua se ei häiritse ja Pukkalan ajattelussa on minun ymmärrykseni mukaan paljon varteenotettavaakin asiaa. Pitää (tai pitäis) osata ottaa se oikea ja loput jättää!
Timppa: ” Sehän perustuu, siihen, että prosessi pyörii ilmaisella auringon energialla ilmaisista raaka-aineista, vedestä ja hiilidioksidista.”
Aivan oikein, kunhan et investoi siihen sellaista, jota et saa koskaan korkoineen takaisin. Vielä kun tällä iällä ei joka tapauksessa saa muuta kuin lisää kuluja. Jos et saa, niin on annettava luonnon hoitaa tavalla tai toisella.
En tee sellaisella maalla yhtään mitään, johon on investoitava enemmän, mitä saan korkoineen takaisin. Eli investointi johtaa maan metsätaloudellisen arvon romahtamiseen negatiiviseksi. Menneisyyteen tuijottamisesta ei ole mitään hyötyä, vain tulevaisuus kiinnostaa.
Käsi sydämelle poijaat. Meidän kaikkien mielestä avohakuu on enemmän tai vähemmän vastenmielistä, kun kaikki taloudelliset vaikuttimet riisutaan. Varsinkin, jos kyse on jostakin lähialueestamme. Eikä todellakaan ole mikään kultakaivos, kun sijoitat 1500 euroa hehtaarille paljaaseen maapohjaan ja lähdet keräämään sieltä tuottoja. Korkealla korolla mahdotonta!
Karummilla aluella uudistaminen on halpaa ja jatkotyökin helppo, jos on sitten kasvukin heikompi. Rehevvä maa vaatii ison investoinnin ja vaativan ja oika-aikaisen jatkotyön, ettei riistäydy käsistä. Toki kasvutkin sitten eri luokkaa.
Ymmärrän täysin vastareaktion, kun tähän ainoana vaihtoehtona kymmeniä vuosia pakotettiin. Arvometsä on aivan oiken oivaltanut markkinaraon, täysin riippumatta siitä, kuinka sen markkinointiin pitäisi suhtautua. Arvometsä ei sentään pakota ketään yhtään mihinkään, kuten aiemmin lain voimalla tehtiin. Ala oli monopolisoitu totaalisesti. Keskimääräisellä kolmenkymmenen hehtaarin tilalla, keskimääräistä suomalaista metsämaata ei herra huonetta rakenna, joten muut tekijät helposti painavat vakkakupissa enemmän.
Minä pidän aegolius tuota sinun riehumistasi täällä puskista nimettömänä vieläkin härskimpänä. Toiset sentään ottaa kantaa omalla nimellään.
Meillä oli kymmeniä vuosia metsäasioihin yksi totuus lain pakottamana ja osa sen perusteluista todella kyseenalaisissa kantamisssa. Totuus ei todellakaan ole näissä asioissa yksiselitteinen jo siitäkin syystä, että tulevaisuus on varmuudella hämärän peitossa.
Puoliväkisin on metsäpolitiikassa tehty isoja virhearvioita ja mihin mahtaa räkämänniköiden jälkeen johtaa tämä kuusi-innostus. Kaikki surkeat suot on mullistettu vaikka kannattavuus on ollut osin heiveröistä kovillakin mailla. Rämpiä nyt soilla, jotka pitäisi mullistaa moneen kertaan kiertoaikana ja korjuu tehdä helikopterilla. On aivan tervettä, että vaihtoehtoja pohditaan.
Jos metsänomistaja ei kykene yhtään ajattelemaan omilla koneillaan, tai niitä ei yksinkertaisesti ole, niin metsät kannataa kiireesti myydä pois. Kaikesta neuvonnasta pitää osata ottaa se oikea ja loput jättää.
Oletteko te nähneet joskus poron? Puhumattakaan siitä, mitä ne voivat saada aikaan.
Olen aegolius metsää ostaessani aina ostanut oikeastaan lähinnä puita, jotka on välitetty eteenpäin. Puiden välitysliike. Muu, kuten Lapin lailla perustetut taimikot ovat tulleet sivutuotteena ja nyt niitä on jo ensiharvenneltu. Lapista sai vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ostaa puuta puoleen hintaan Etälä-Pohjanmaahan verrattuna ja puun hinta myydessä oli lähes sama. Tukista vähän vähemmän ja kuidusta jopa enemmän. Pinta-alavero teki tästä välitystoimesta mielenkiintoista.
Tapana oli syksyisin ottaa aina viikon parin ruskahikiretki metsurikaverin kanssa savottaan Lappiin. Joskus oli telttasauna mukana ja pari kertaa päivässä saunottiin ja asuttiin asuntovaunussa metsässä. Aamulla metsään ja keskipäivällä saunomaan ja pitämään siestaa. Iltapäivällä uudestaan savottaan ja illalla taas saunaan. Metsurikaveri kyllä tapasi kyllä vähän kritisoida sitä, kun pitää kaksi kertaa lähteä. Kun se lähteminen sinne korpeen on se vastenmielisin vaihe. ”Pitäis hertä niin, että on jo yhden puun kaatanut, niin jäis se lähtemisen tuska pois.” Se oli hänen tunnuslauseensa.
Muistan elävästi, kun kaverini totesi taimikon läpi savottaan kuljettuamme, että mitä kuule sä tällä taimokolla teet. Aikaa on kulunut parikymmentä vuotta ja nyt se on jo ensiharvennettu. Lapissakin on aivan kelvollisia kasvuja hyvillä paikoilla.
Älä Timppa suotta revi pelihousujasi edellä sanotusta satasen puusta. 40 cm:n paksuinen puu rinnankorkeudelta on hyvin todennäköisesti aika paljon kookkaampi kuin 1000 litraa. Ehkä jo lähes 1500 litraa.
Tuollaisesta yksinkertaistetusta taulukosta, kun ei oikein selviä, mitä se kaikilta osin pitää sisällään, voi olla mitä mieltä tahansa.
En jaksa mieltää koko jankkaamista ehdottoman oikeista menetelmistä. Kummastakin otetaan hyvät puolet ja siltä pohjalta toimitaan – olosuhteiden mukaan.
No mitä korkoa pitäisi käyttää? Riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä. Mitä suurempi riski, sitä korkeampi korko. Mitä kauemmaksi joudun sitoutumaan epävarmaan tulevaisuuteen, sen suurempaa korkoa käytän. Jos uhkat näyttävät suurentuvan, niin nostan riskin lisääntymisen takia korkoa. Epävarmuutta on tällä hetkellä todella monella tavalla poikkeuksellisen paljon liikkeellä metsäsektorilla. Kannattavuus on jo omana toiminta-aikanakin merkittävästi heikentynyt, enkä muista näin epävarmaa aikaa.
Kukin reakoi riskeihin harkitsemallaan tavalla. Vain se on varmaa, että tulevaisuus on tuntematon.