Käyttäjän R.Ranta kirjoittamat vastaukset
-
En minä Visa tiedä. Sinun pitää laskea suhteellinen arvokasvu.
a/(b+c), jossa a vuotuinen kasvu e, b puuston arvo e ja c maapohjan arvo e.
Montako sadasosaa eli prosenttia osamäärä antaa. Ei taida pärjätä UPM:n viiden prosentin osingonkaan kanssa jne. En toki tunne koivumarkkinaa, mitä on odotettavissa. Puustopääomaa on aika runsaasti jakajassa, joka rassaa prosenttia. Rungon arvon lisääntyessä suhteellinen tuotto tippuu aika jyrkästi.
Olen aina hämmästellyt kuinka vähän metsäihmiset (täälläkin kirjoittavat) ovat kiinnostuneita metsäekonomiasta ja sen aivan peruskäsitteistä. Kuutiot osataan puun kuutiohinnalla muuttaa rahaksi, mutta muu ei sitten oikein kiinnostakaan, vaikka minusta olisi kovin tarpeellista.
Tätä yritin vähän valaista asiaa sillä Posion päätehakuun ajankohdan taloudellisella merkityksellä. Aivan sama koskee myös investointeja metsiin, kun ajat ovat niin tavattoman pitkiä ja pienikin korkoero muutuu huomattavaksi tekijäksi.
Suhteellinen arvokasvu on se käsite, joka kuvaa päätehakkuun taloudellista ajankohtaa, Tuottoa, jota voi sitten verrata muualata vastaavalla riskillä saatavaan. Eikä siinä verrata vain puun arvokasvua puun arvoon, vaan maapojan arvokin on oltava mukana, koska hakattu metsä kasvaa uutta metsää.
Tukkimiehentäin tulisi antaa lisää tietoa, jotta kysymykseen voisi ottaa perusteltua kantaa. Kuinka tila on tullut omistukseen. Tuleeko käytettäväksi ostohinta vai hankintaolettama, metsävähennystilanne jne. Veroseuraamukset ovat hyvin oleellinen tekijä. Ostaja saa metsävähennyksen, joka oleellisesti pienentää veroseuraamuksia, kun varainsiirtoverokin pieneni kolmeen prosenttiin.
Veroseuraamukset ovat kuninkaantekijän paikalla metsätaloudessa. Erot tuloista maksuun tulevissa veroissa ovat huomattavia ja siksi veroseuraamukset on syytä tuntea.
En tiedä Gla minkälaisen metsäosaamisen maineessa Suomi on maailmalla. Muutokset ovat elinaikanani oleet joka tapauksessa rajuja, suuntaan jos toiseenkin.
Vanhaan ”hyvään aikaan” puut leimattiin ns. ammattilaisten toimesta ja hakuut tehtiin talvella. Ei levinnyt juurikääpä. Nyt mopokuski sitten kaataa puut näkemyksensä mukaan ja joskus jopa omistajakin pääsee vähän sanomaan kuinka hakataan. Korjuut tehdään puunostajan ohjelmien ja tarpeiden mukaan.
Koivuviha oli aikanaan kova. Nyt niitä suositaan. Kuusen katsottiin vallanneen mäntymaat ja mäntyä alettiin istuttaa aivan liian reheville maille. Nyt sitten istutetaan kuusta joka paikkaan ja aivan liian karuillekin maille. Niitä on nyt sitten uhkaamassa ilastomuutos ja ötökät. Kaikki letot ojittiin ja tehtiin iso investointi, sellaisiinkin paikkoihin, mistä niistä ei ole ollut pienintäkään hyötyä. Kovassa innostuksessa ei paljon vesiensuojelusta välitetty. Nyt kun tämän investoinnin tuloksia sitten pitäisi hyödyntää, niitä ei saisikaan enää oikeastaan hakata ja ojitus on melkein kiellettyä. Lähde nyt korjaamaan jotakin pientä rämekuviota, kun talvetkin on mitä on. Jatkuva kasvatus oli kriminalisoitu. Nyt niitäkin taas sallitaan JNE. Se näkee, joka elää, kuinka tämä tarina ajatkuu, vai suojellaanko koko roska?
Suuria tunteita näyttää tarina joka tapauksessa herättävän.
Mikä tällaisen agressiivisen keskustelun tarkoitus oikein on? Jos metsänomistaja haluaa mahdollisimman suuren puuntuotoksen, niin hän harjoittaa voimaperäistä jaksollista kasvatusta.
Jos kasvuolosuhteet ovat heikot ja omistajan korkonäkemys on korkea, niin keinollista uudistamiskulua ainakaan istuttamalla ei saa koskaan korkoineen takaisin. Silloin vaihtoehdoksi jää luontaiset menetelmät, mitä ne missäkin sitte ovatkin.
Jos metsänomistaja jostakin muusta syystä haluaa säilyttää metsänsä peitteisenä, niin sekin on hyvin ymmärrettävää. Metsänomistukset ovat keskimäärin pieniä ja niiden taloudellinen merkitys pienillä tiloilla aika markinaalinen. Tällöin muut näkökohdat saattavat ajaa puuntuotannon maksimointipyrkimyksen ohi. Puuntuotannon maksimointipyrkimys jo sinänsä on varsin kummallinen tavoite.
<p>Eikö se nyt ole päivänselvää, että sellainen metsä, jossa jokaisen puun suhteellinen arvokasvu on selvästi alle jonkun järjellisen koron, on kannattavinta kaataa metsä kokonaan pois. Varsinkin, kun raju harvennus on kaikella tavalla riskialtis, eikä toimenpide edes paranna jäljelle jäävien puiden suhteellista arvokasvua.</p><p>Taistelin aikanaan Posion kuivan kankaan siemenpuuhakkuusta, jonka hakuuarvo olisi ollut 40.000 euroa. Metsää olisi pitänyt vielä silloin ministeriön päätöksen ja Tapion suosiotusten mukaan kasvattaa edelleen 40 vuotta, vaikka sen suhteellinen arvokasvu oli enää prosentin ja hiipumassa edelleen.</p><p>Tein karkean laskelman kolmesta vaihtoehdosta ja niiden taloudellisista seurauksista, käppyrät arvon kehityksesta ajan funktiona.</p><p>Edelleen kasvatettaessa 40 vuotta varallisuus olisi ollut tuon kasvun tuloksena 60.000 euroa.</p><p>Hakkuu ja tulon sijoittaminen esim. osuuspääomaan, 40 vuoden kuluttua osuuspääomaa olisi ollut 300.000 euroa ja minulla olisi lisäksi 40-vuotias uusi metsä.</p><p>Jos taas olisin kasvattanut metsää edelleen ja joutunut ottamaan 40.000 e suuruisen lainan, niin neljänkymmen vuoden kuluttua, kun olisin hakannut metsän ja maksanut sillä lainaa pois, niin minulle olisi jäänyt vielä yli 100.000 e velkaa (maksetut korot tietysti huomioiden) ja tyhjä metsänpohja.</p><p>Tarinan opetus luulisi jokaiselle olevan, mikä merkityus korollöa on, kun ajat ovat pitkiä. Kun katsoo pörssiosakkeita ja niiden arvoa suhteessa omaan pääomaan, niin huomaa erojen olevan huimia, juuri tästä samasta syystä, kun tulevia tuottoja diskontataan nykyarvoiksi. </p>
Metsäekonomistien mukaan taloustiede ei tunne mitään monia erilaisia oikeita tapoja laskea metsätalouden kannttavuutta. Tapoja jotka vieläpä johtavat mitä erilaisimpiin muka oikeisiin johtopäätöksiin.
Saattaa olla, että se ei oikein hyvin korreloi ekonomian osaamista, että raivailee toisten metsiä tai että osaa ajaa moton lavetille jne. Siksi kukaan vakavasti otettava metsäekonomisti ei tietenkään tällaisella foorumilla ala vänkäämään asiasta.
Olen AJ jo iällä ja vanhana muitaa paremmin vanhoja asioita kuin uusia. Tapion suositukset ovat oman metsäharastelunkin aikana muuttuneet moneen kertaan. Enkä ole seurannut minkälaista korkonäkemystä he nykyään edustavat. Silloin lähes neljännesvuosisata sitten heidän käsityksistään jäi niin paha maku, etten ole päässyt siitä valitettavasti yli, kun nuo vanhat asiat on iän vuoksi niin tuoreessa muistissa.
Tämä on hauska foorumi. Olin aivan varma, että heittämästäni kymmenestä prosentista nousee kova meteli. Raju luku siksi, että jokainen ymmärtäisi, että korolla on väliä. (Timppaa toki lukuun ottamatta) Toivottavasti Timppa ostit niitä UPM:n osakkeita alle kolmellakympillä. UPM:llä on hyvä paletti. Olkiluotokin alkaa tuottaa sähköä, Uruguai täydellä teholla sellua, Saksasta hiilimustaa, paperi tuotta kassavirtaa, jolla uudistuksia rahoitetaan ja polttoainekin näyttää lyövän leiville. Jos ei mitään erikoista tapahdu, niin aika lähellä neljääkymppiä käydään vielä tämän vuoden puolella.
Voi tietenkin Tolopainen olla, että Tahvosen ekonomia ei oikein tunne ilmaisia lounaita, joihin sinä uskot.
No minulla on vain noita laiskan miehen metsiä ja mänty uudistuu hyvin siemenestä, niitä on kevyempi kantaa metsään ja niillä uudistaminen tulee paljon halvemmaksi. Vielä kun omistan paremmin keppimetsiä, niin uudistamisiakin on vain vähän.
Energiasavottaa juuri virittelen ja tietysti hankitakaupana. 50 e/m3, josta metsävähennyksen jälkeen jää 20 e/m3, siitä kun vähennetään tekopalkka 25 e/m3, niin saa vielä metkankin verottomana.
AJ näkee riskin puuntuotoksessa, minulle riski on taloudellinen käsite metsätaloudessa.
Jos on kiinnostunut otsikon aiheesta, niin Helsingin yliopiston metsäekonomian professorin, Olli Tahvosen esitys jatkuvan kasvatuksen seminaarissa kertoo aiheesta kaiken oleellisen. Esityksen ymmärtäminen toki vaatii ekonomian lainalaisuuksien edes auttavaa ymmärtämistä.
Hän siinä sanoo, että puntuotannon määrän suhteen saamme kyllä tuloksen, että jaksollinen on parempi kuin jatkuva kasvatus. Siis siitäkin huolimatta, että taimikkovaihe on täysin tuottamaton.
Jos puolestaan korko on korkea, taloudellisesti käy kuitenkin aina niin, että jatkuva kasvatus on parempi.
Korkeat uudistuskustannukset ja korkea korko ovat se kriittinen tekijä.
Jos korko on esim. 10 %, niin yhdestäkään puuntaimen istuttamisesta ei saa Suomen olosuhteissa omiaan koskaan takaisin. Etelä-Amerikassa tilanne on toinen, kun päätehakuu tehdään jo viiden vuoden kuluttua uudistamisesta.
Timppa on aivan oikeassa, että jaksollinen on parempi (kun puuntuotos on näin korkeampi), jos korko ajatelaan olevan nolla, kuten Timppa asian ymmärtää.
