Käyttäjän R.Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Pojan kloppina, alun toisella kymmenellä, vakio homma oli käpyjen keräääminen. Koulupäivän päätteeksi kiireesti välipala ja repun kanssa metsään puuhun ja kävyt reppuun. Jos oli hyvä hankikeli, niin kävyt pudotettiin maahan ja kerättiin sieltä vasta reppuun. Käpyjä oli yleensä parhaiten nuorissa, vielä terävälatvaisissa männyissä. Toki myös pitkälle alhaalta oksittomiin isoihin mäntyihin kiipeäminenkin oli vaikeaa.
Nostan hattua Nostokoukulle, kokeneelle metsäammattilaiselle, edellisestä kirjoituksestasi. Olet tehnyt havaintoja ja uskallat vieläpä kertoa havainnostasi. Aivan ylivertaiselle valtaosalle jo varttuneessa iässä olevasta ammatikunnasta vain ja ainoastaan puuntuotoksen maksimoiminen on oikea taloudellinen tavoite. Alaharvennukset ja avohakuu.
Vaikka kertoisit kuinka konkreettisen esimerkin siitä, että puuntuotos ei ole kannttavuuden synonyymi, vaan se riippuu monista monista muista talouden tekijöistä ja metsänomistajan tavoitteista, niin se menee kuuroille korville. ”Huutaminen” on turhaa, jos toinen ei edes kuule saatikka ymmärrä.
Aika moinen on historia suomalaisista metsistä ja metsäpolitiikasta runsaan sadan vuoden ajalta – tarina tervanpoltosta hiilensidontaan. Puolet tuosta ajasta (70 vuotta) oli tiukkaa säännöstelyä ja taloudellisesti älyttömiäkin panostuksia halvan raaka-aineen saamiseksi sellunkeittoon. Sääli, että esim. puurakentaminen ei täällä kehittynyt sellaisiin mittoihin, mihin raaka-ainen puolesta olisi ollut edellytyksiä.
Kuka keksi mm. sen, että metsänuudistaminen ei ole mikään investointi, jonka taloudellisessa mielessä pitää saada korkoineen takaisin ollakseen perusteltavissa. Jopa vieläkin osa ymmärtää, että uudistamisen kustannus tulee jostakin aiemmista hakkuista tai muiden kuvioiden tuotoista. Ajatus on yhtä hölmö kuin Hölmöläisten tarinoiden peiton jatkaminen. Sehän tarkoittaisi tarkoittaisi mm., että paljaan maan arvo on tämän muualta Hölmöläisten tapaan keksityn kustannuksen kattamisen verran negatiivinen. Sen vielä jotenkin ymmärtää, että tällainen menee läpi auttavasti vanhasta kansakoulusta selvinneille, mutta että vähän muillekin, jopa allalle koulutetuille henkilöille ja vuosikymmeniä.
Tervanpoltosta hiilensidontaan olisi mielenkiintoinen aihe metsäiselle historiateokselle ja mitä sitten tulevaisuus tuokaan vielä tullessaan.
AJ on ilmeisesti tietoinen, että metsien tuotot vaihtelevat olosuhteista johtuen huomatavasti, joten investoinnitkin pitää olla oikeassa suhteessa tuotto-odotuksiin.
Ostimme vuosituhannen vaihteessa tyhjätaskuina harrastuksena pinta-alaverolle parituhatta hehtaaria metsää vajaan kymmenen vuoden aikana. Fokuksena lähinnä välittää puuta teollisuudelle eli hankkia mahdollisimman paljon hakkuumahdollisuuksia, joka tarkoitti avohakkuita jopa kymmenille prosenteille ostetusta pinta-alasta. Käytännössä vakiouudistamisena oli välitön äestys ja käsin kylvö. Siitä jalostui varsin edullinen metsänuudistaminen. Verotussyistä ei silloin uudistamisena kannattanut siemenpuuhakkuut, koska niin alueita ei olisi saanut verovapaiksi. Jos tiedossa ei olisi ollut pinta-alaveron päättyminen, yhtälö olisi ollut hankalasti hallittavissa.
Tämä tarkoitti tietysti myös sitä, että kaikki hakuumahdollisuudet pyrittiin hyödyntämään täysimääräisesti ennen pinta-alaveron päättymistä, joka merkitsi myös sitä, että pinta-alaveron päättymisen jälkeen kassavirta oli seuraavat kymmenen vuotta rajusti negatiivinen, joka pienenesi muita pääomatuloja.
Jos fokuksena olisi ollut istutusinvestointeihin perustuva puuntuotoksen maksimointipyrkimys, aika ja rahat olisivat tyhjätaskuilta harrastelijoilta loppuneet ja metsät olisivat jääneet ostamatta. Vieraalla teetetyn istutusinvestoinnin hinnalla kun sai ostaa kuitupuumetsää ja hyviä valmiita taimikoita vastikkeetta kaupan kylkiäisena. Kun tähän vielä lisätään todella todella huomattava siirtymäkauden veroporkkana esim. metsävähennyksineen ja tappiomahdollisuuksineen, niin metsistä kiinnostunelle tilanteen hyödyntämättä jättäminen olisi ollut todella ymmärtämättömyyttä. Nyt kun nämä uudistetut metsän ovat energiapuu ja ensiharvennusiässä ja kokonaisuudenkin puusto lisääntyy 5% vuodessa, niin kuitu- ja energiapuun hyvään kysyntään ja hintaan voi olla vain kovin tyytyväinen.
Metsätaloudessa menestymuinen on monen eri osa-alueen osaamisen ja ymmärtämisen summa ja piirun verran onneakin aina tarvitaan. Pitää ymmärtää vähän muutakin, kuin sen, mikä näkyy metsästä.
Lastenlaulussa sanotaan AJ: ”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.”
Eli pitää ei vain tietää, vaan myös ymmärtää.
Metsän tuotot sitoutuneelle pääomalle ovat varsin pieniä. Useimmiten vain 2-3% ja sitoutumisajat tavattoman pitkiä. Siitä seuraa, että metsänhoito on aivan erilaista kun vaihtoehtoiosen sijoitusmahdollisuudet otetaan huomioon kuin metsänhoito, jossa niitä ei oteta huomioon eli tavoitellaan vain mahdollisimman suurta puuntuotosta.
Kaikki me varmaan tiedämme, kuinka puuntuotosta voidaan lisätä. Avohakuun jälkeen välittömästi isot rotutaimet, taimikot, ojat, tiet jne pidetään kunnossa, tehdään lannoitukset jne. Kun sitten teet tällaisen uudistusinvestoinnin kuitenkin vaatimattomalla tuotto-odotuksella sijoitukselle ja kasaavirta on vähintään 20-30 vuotta negatiivinen, niin se herättää mielenkiintoisia taloudellisisa kysymyksiä. Tuolla periaatteella aikoinaan toimien minulle olisi tullut kassakriisi, konkurssi ja metsät olisivat jääneet ostamatta.
Kun näin on, niin pitää ymmärtää myös vaihtoehtoisia ajatuksia.
Kyösti Kakkonen sanoi, että yritys on tuuliajolla, ellei sillä ole toiminnan mittareita. Miten sitten (esim. tuottovaatimuksen suhteen) metsänhoidon kannattavuuden mittari pitäisi kalibroida? Moniulotteinen kysymys, joka on vielä omistajakohtainenkin – monetakin syystä.
Tästä syystä seuraan lähinnä huvittuneena näitä keskusteluja.
Sähköä tarvitaan ja jotenkin se on tuotettava. Täysin haittattomia tapoja ei taida olla olemassa.
Minustakin on selvää, että mopo pääsi tv asioissa karkaamaan, eikä se ole ollut kenenkään hallinnassa. Näin ilmeisesti yleensäkin käy uusien asioiden kanssa. Huomattavasti parempaa suunnitelmallisuutta olisi yhteiskunnankin taholta kaivattu. Regulaatiotakin tarvitaan, sillä muten markkinat karkaa hallitsemattomasti käsistä.
Maan vuokraajat ovat oleet aivan pihalla myös vuokrasopimuksien kanssa. Sopimusten kirjo on todella laaja. Maanomistajioen iso ongelma on, että heillä ei ole kunnollista etujärjestöä ja porukka on hajalla kuin varpusparvi. Mielipiteet ovat kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sopimuksia tehtäessä osapuolet tietysti ajavat omaa etuaan ja jos toisen osapuolen ymmärrys on pyöreä nolla, niin lopputulos lienee selviö.
Tuulivoimayhtiölle on yhdentekevää, mistä ne sen vuokran maksavat. Se on tuulipuiston maanomistajien asia sopia kuinka vuokratulo jakautuu myllynpaikoille, ympäröiväälle alueelle, siirtolinjoille valtakunnanverkkoon jne. Samoin se, miten esim. purkukustannukset sopimuksessa huomioidaan.
Tuuli- ja aurinkovoimaa vastustetaan mitä erilaisimmista syistä. Yhteinen nimittäjä on kuitenkin lähes poikkeiksetta kateus. Ne jotka saavat siitä tuloa kannatavat ja mopen osille jäävät vastustavat henkeen ja vereen mitä kummallisimmista syistä.
Sähköä ilmeisesti tarvitaan tulevaisuudessa mitä moninaisimpiin tarkoituksiin, joten todennäköisesti ainakin käyttökohteet lisääntyvät.
Kysyntä ja tarjonta yleensä säätelee hintoja, joten se on kyllä aika haasteellinen tulkinta, että tuotannon lisäys nostaa hintaa.
Miksi ihmeessä palvelit tuollaista työnantajaa Nostokoukku, kun siitä seurasi tuollainen katkeruus. Tämähän on vapaa maa ja saa itse vapaasti päättää mihin aikansa käyttää.
Jos ei ole tyytytväinen, niin eikö enne kaikkea olisi syytä hakean omista tekemisistä.
Jos rahaa sirtää taskusta toiseen, niin se ei siitä vähene. Jos annat rahat ulos, niin ne vähenevät. Meidän ongelmamme on, että me velkaannumme ulkomaille
Aivan ilmeisesti hiilivarastoa joudutaan lisäämään metsiin tavalla tai toisella, jolla nähtävästi lyhyellä aikavälillä voi olla vaikutusta puun tarjontaan. Metsänomistajalle ylitarjonta laskee hintaa ja niukkuus puolestaan nostaa sitä, kuten olemme viime aikoina huomanneet.
En ole koskaan oikein ymmärtänyt millä tuolilla MTK metsäasioissa istuu. Et voi palvella kahta herraa. Jos toiselle kumartaa, niin pyllistää toiselle. MTK esim. metsälain uudistamisessa ei milään tavalla ollut aktiivinen ajamaan metsänomistajan valinnanvapautta. MTK:n oman edun vuoksi luulisi olevan todella elintärkeää pyrkiä aidosti ajamaan kaikkien metsänomistajien asiaa. Pata vanhoillisuus ja vanhat periaatteet ovat tässä porukassa niin lujassa, että sukupolven täytyy vaihtua ennekiuin ymmärrys voi lisääntyä. Sama ongelma koskee myös vanhaa metsäamattilaisten kaarttia.
Ei kai nyt sentään energiapuun (risujen) ostajalle kannata tukkileimikkoa edes tarjota. Jos energiapuusavotasta tulee sitten muutama tukkimotti, niin niiden kerääminen on todella kallista. Voiteet maksavat enemmän kuin kintaat ja se pitää ymmärtää.