Käyttäjän puunhalaaja kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 561 - 570 (kaikkiaan 1,038)
  • puunhalaaja

    Minusta yrityksillä ja toimijoilla on oikeus merkitä kartoilleen mitä haluavat. En siis pidä pahana sitä että paikkoja kartoitetaan ja että kartoitukset myös vaikuttavat kyseisten firmojen ostopäätöksiin. Firmoilla on näin oikeus tehdä ja metsänomistajalla on oikeus olla myymättä puuta tällaisille toimijoille.

    Se mitä ihmettelen on tuo salamyhkäisyys. Ehdottomasti kannattaisi toimia mahdollisimman avoimesti. Tässä on ihan ilmeinen riski olemassa aavistushakkuille Erityisesti ihmettelen sitä, että eikö siis edes niille omistajille jotka ovat mukana sertifikaatissa, ole kerrottu alueista?

    puunhalaaja

    ”Tällä menolla ei ole merkitystä missä sertifikaatissa maanomistajat itse ovat,vaan mitä ostajat vaativat.Näin joudumme puutamyydessä alistumaan ”mafian” valtaan.”

    Edellä juuri kerrottiin, että kyse on markkinataloudesta. Eiköhän ostajilla ole oikeus päättää, millaisilla ehdoilla ne kauppaa tekee.

     

    puunhalaaja

    ”Hupaisempia on kaikenmaailman ihme puskat joita myös on. Yksi lajike on varmaan myös joku puutarhasta karannut kun kukki keväällä valkoisella kukalla”

    Jees, oisko koiranheisi?

    http://www.luontoportti.com/suomi/fi/puut/koiranheisi

    puunhalaaja

    Yhdyn varovasti edellisten huutajien kuoroon. Keksin heti ainakin pari syytä miksi Kulmuni on ylivertainen.

    puunhalaaja

    Tavoitteet on olemassa jo nytkin ,mutta niihin päästään  vaihtelevalla menestyksellä. Tosin huomattavasti paremmin ,kun metsänomistajat pääsevät tavoitteisiin metsien hoidossa. Keskimäärin metsästyksellisiin tavoitteisiin päästään yli 80%:sti ,metsänhoidollisiin nipin napin yli 50%:sti.

    Tässä on nyt se sama näkökulmavääristymä suorittavalla kuin mistä on ennenkin puhuttu. Eli yksittäinen metsänomistaja voi ihan itse vaikuttaa siihen miten hyvin hän pääsee maillaan metsänhoidon tavoitteisiin. Jos ei taimikonraivaus napostele, niin se on ihan oma ongelma. Sen sijaan metsänomistajalla ei ole todellista mahdollisuutta vaikuttaa siihen, miten suuri hirvimäärä hänen metsissään tai alueella ylipäätään pyörii.

    Annelille vastaan ,että ei onnistu. Hirvillä on jalat ja niiden vuosittainen vaihtelu eri alueilla on voimakasta.

    Arveletko, että homma ei onnistu Ruotsissakaan? Vai ovatko hirvet vain Suomessa erityisen liikkuvaisia?

    puunhalaaja

    Kun joskus on sanottu ”Turha on potkia tutkainta vastaan” 

    Näkisin niin, että tämä on asia jossa kannattaa yrittää. Mitä vähemmän meillä on minkkejä, valkhäntäpeuroja, lupiineja, kurttusuusuja, jättiputkia jne jne, sitä auvoisempaa tässä maassa on asustella.

    puunhalaaja

    Mitä huomattavaa haittaa lupiinit tuottavat ja kelle?

    Heikentävät suomalaisen luonnon monimuotoisuutta. Siellä missä voisi olla runsaslajinen niittykasvisto, onkin pelkkää lupiinia. Lupiineissa ei viihdy pölyttäjät tai perhoset.

     

    puunhalaaja

    En tiedä saadaanko lupiineja koskaan kokonaan häviämään, mutta sitä toivon, että jengi lopettaisi sen puolustelun. Luulisi nyt ainakin täällä missä terve maalaisjärki on aina niin kunniassa, löytyvän intoa vieraslajien tuhoamiseen.

    Omalla maalla on riesana elämänlanka.

    puunhalaaja

    Nyt vähän Timpalle vettä käpytikkamyllyyn: Näin eilen omin silmin kun käpytikka söi linnunpoikasen!

    puunhalaaja

    ”Dubain lentoliikenne on järjettömällä tasolla ja lisääntyy kaiken aikaa. 42miljonaa lentoa saapuu ja starttaa joka päivä Euroopan ilmatilassa. ”

    Remie, koko maailmassa lennetään noin 100 000 lentoa päivässä.

Esillä 10 vastausta, 561 - 570 (kaikkiaan 1,038)