Käyttäjän puunhalaaja kirjoittamat vastaukset
-
Maalaisseppo kyseli edellä näin: ”Onkohan jk neuvonnalle maksuhalukasta kysyntää.”
Laajennan jatkuvan kasvatuksen tarkoittamaan tässä muutenkin vihreät arvot paremmin huomioivaa neuvontaa. Tuo tarkoittaa käytännössä neuvontaa, jolla asiakas saa hyvin todennäköisesti vähemmän tuottoa metsästään kuin mitä hän saisi mahdollisimman tehokkaalla hoidolla.
Mitä arvelette, onko metsänomistajissa sellaisia ihmisiä, jotka ovat valmiit hyväksymään pienemmät tuotot, jotta monimuotoisuus säilyy? Oman käsitykseni mukaan heitä on, ja heidän määrä kasvaa.
Menninkäisen väite kysymyksenasettelun vaikutuksesta on taivahan tosi. Silti, en näe mitään syytä epäillä, etteikö metsänomistajien kaupungistuminen lisää kysyntää monimuotoiselle metsänhoidolle.
Tässä askarrellaan niin erilaisissa sfääreissä. Täällä valtaosa on enemmän tai vähemmän ammattimaisia metsänomistajia. Metsänhoidosta ymmärretään paljon, tiedetään mikä on tehokasta ja taloudellisesti kannattavinta. Pääsääntöisesti taloudellisesti kannattavinta on vallitseva jaksollinen kasvatus. Ei tällaiset ihmiset tarvitse tai kaipaa selostuksia jatkuvan kasvatuksen autuudesta.
Kasvava joukko metsäomistajia on kuitenkin sellaisia, joille metsä ei ole toimeentulon lähde, vaan pala perittyä preeriaa jossain kaukana. Monella tällaisella ihmisellä on vihertäviä arvoja. On tärkeää pelastaa norpat, liito-oravat ja muu maailma. Jätteet kierrätetään, sähköauton ostoa harkitaan. Mieleen tulee, että josko sitä perintömetsää voisi vähän myydä? Mutta tietenkin sillain varovasti, että yksikään liito-orava ei vaurioidu ja että metsästä edelleen löytyy sieniä, täydestä sienikorista kun saa somat kuvat someen!
Kun tällainen mesänomistaja ja vahvan kokemuksen avohakkuun autuudesta omaava ammattilainen kohtaavat, ei välttämättä synny optimaalista tulosta.
En kuitenkaan oikein hahmota, että mikä tähän olisi järkevä ratkaisu. Pistää ammattilaiset täydennyskoulutukseen opiskelemaan puunhalausta ja empatiaa? Tokko mitenkään nopeasti tapahtuu valtavaa mentaalisen horisontin myllerrystä nykyisessä ammattilaiskentässä. Voisiko markkinoilla olla tilaa uudenlaisille toimijoille, voisiko kansalaisjärjestöt alkaa metsäneuvojiksi, tai jotkut perustaa firmoja tarjoamaan ekologisesti kestävää metsänhoitosuunittelua? Ettei sellaisia jo olisikin?
Löysin tuoreen SLL:n jutun aiheesta https://wwf.fi/wwf-suomi/viestinta/uutiset-ja-tiedotteet/Tutkimus–metsanomistajille-ei-kerrota-vaihtoehtoisista-metsanhoitotavoista—avohakkuut-yha-normi-3137.a
Eli tässä minusta oli kyse juuri siitä mitä aiemmin ketjussa uumoiltiin: Tietoa jatkuvasta kasvatuksesta on toki olemassa, jos omistaja sellaisesta on kiinnostunut. Ongelma Hannosen näkökulmasta onkin se, että nykyiset metsäammattilaiset eivät jaa hänen mielestään riittävän monipuolisesti tietoa. Kyselytutkimus näyttäisi tukevan väitettä.
En ole nähnyt itse juttua, mutta en Glan tavoin oikein ymmärrä, että miksei halukkaalle muka olisi tietoa tarjolla? Onhan sitä, jos tahtoo/osaa etsiä.
Hannonen mahdollisti tarkoittikin sitä, että mallia ei hänen mielestään riittävän aktiivisesti tarjota metsänomistajille.
Ei ole vaan paljon keräämistä, urpiaisparvet putsannut puut.
Kiitos linkistä, meni heti käyttöön.
”keskimäärin yksi hirvi aiheuttaa laatua alentavaa taimikkovahinkoa 2,5 hehtaarin alalla vuodessa”
Onko sinulla suoraa linkkiä tuohon lähteeseen?
”Katselin taas uutisista, että sähkölinjan ja tien väliin siellä Kainuussa oli jätetty metsäkaista. Millaisia älypäitä on ollut suunnittelijoina???”
Samanlaisia kuvia katselin ja ihmettelun. Kaista ei ollut kuin muutaman metrin leveä. Miksi ihmeessä noin toimitaan?
”Yksityisautoilu ei käytännössä voi vähenttyä kuin kaikkein suurimmissa kaupungeissa”
Näin juuri. Asun Suomen mittakaavassa ison kaupungin isossa lähiössä ja käyn naapurikunnan keskustassa töissä. Aina välillä auto on telakalla, joten joutuu käyttämään julkisia. Työmatkaa on henkilöautolla yhteen suuntaan 44 kilometriä, ja aikaa menee keskimäärin 32 minuuttia. Eli tunti viisi minuuttia päivässä. Kun teen saman matkan bussilla, menee aikaa päivässä liki neljä tuntia.
Ja mikä parasta, autossa saa istua yksin, ei tule kukaan viereen istumaan ja iskemään tarinaa. Kyllä aika paljon saa valtio rokottaa ja hankaloittaa yksityisautoilua, jotta siirtyisin täyspäiväiseksi julkisen liikenteen käyttäjäksi.
”Tuskinpa se holhooja on ilman vanhuksen suostumusta niin tehnyt. Mutta paineen alla aika nopeaan muuttuu hyvin dementtiseen suuntaan. Jos taas vanhus on tästä maailmasta pihalla eli ei pysty enää tahtoaan ilmaisemaan on kait aivan järkevää virkaholhoojan toimia yhteisen edun nimissä. ”
Olen tässä täysin lehtijuttujen tietojen pohjalta liikkeellä. Minulle ei ole syntynyt sellaista vaikutelmaa, että vanhus jossain vaiheessa olisi kovasti tahtonut hakata metsäänsä.
Useampi henkilö on esittänyt väitteen, että vanhus olisi säästellyt metsää vanhuuden turvaksi. Periaatteessa mahdollista, mutta evidenssi minusta viittaa toiseen suuntaan. Jos hänellä olisi ollut taloudellinen intrenssi, olisi metsässä luultavasti tehty vuosikymmenten mittaan sen arvoa maksimoivia toimia, vai mitä?
Yhteinen etu on lisäksi tässä tapauksessa aika subjektiivinen asia. Yhdelle se on metsän päätehakkuu, minulle sen säästäminen. Kumpaankin leiriin löytyy kannattajia samalla perusteella; yhteisellä edulla.