Valitettavasti valtakunnassa olevien konkurssikypsien vesiosuuskuntien määrä lähestyy jo sataa, eikä muidenkaan tilanne ole kovin kehuttava.
Pumppaamot ovat erittäin kalliita, eivätkä ne ole kovin pitkäikäisiäkään, ja niin huoltosopimukset ovat lähes tähtitieteellisen kalliita.
Puhtaan veden linjastoille tuli vielä uutena velvotteena määräajoin tehtävä desinfiointi, ja jätevesilinjat vaativat myös kalliita huuhteluja ja avaamisia tukkeutumien takia.
Kaikkia näitä kustannuksia ei oltu otettu huomioon rakentamispäätöksiä tehtäessä.
Varoittajat leimattiin silloin taantumuksellisiksi, mitään ymmärtämättömiksi kehityksen jarruttajiksi.

Linjapumppaamoita on kymmenkunta, ja lisäksi ovat vielä kiinteistökohtaiset pumppaamot niillä, joiden rakennukset ovat runkolinjaa alenpana.

.

Ainakin tässä tapauksessa kunnan rooli oli aivan ratkaiseva kun vesi- ja jätevesiosuuskuntaa perustettiin.
Kunnan edustajat esittelivät hankeen ja antoivat ymmärtää, että vesiosuuskuntaan on pakko liittyä.
Onneksi en tätä valheellista väitettä uskonut.
Yleensähän näissä on kunnan takaus, koska pankit eivät ilman sitä antaisi hankeelle rahoitusta.
Tänä päivänä monilla paikkakunnilla taloyhtiötkään eivät enää saa pankeista remonttirahoitusta, koska asunnot eivät mene millään hinnalla kaupaksi.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jää talojen tyhjentäminen lopuista asukkaista ja rakennuksen purkaminen.

Jokseenkin niin kuin Rane jo tuolla edellä sanoikin.
Kaikki lähti täysin ala-arvoisesta suunnittelusta ja ylioptimistisista odotuksista liittyjien määrän suhteen.
Muukaan oli laskettu kaikki tyhjät tontit, autiotalot, pikkusaunat, maitolavat ja telkänpöntötkin.
Todellisuudessa vain n. 10% liittyjien määrästä toteutui.
Tähän kun vielä lisätään oikeudenkäynti- ja korkokulut, ei edes tuo mainittu summa vielä välttämättä riitä.