Raakapuun myyjän saama hinta on suunnilleen sama Virossa ja Suomessa. Jatkojalosteissa hitaero sitten repeää sitä suuremmaksi mitä korkeampi on jalostusaste. Suomeen tuodaan nykyisin yhä enemmän tällaista sahattua, sormijatkettua, liimattua, hienosahattua, höylättyä, yms. -puutavaraa.
Meillä on välittömästi saatava yritysten kustannuksia alas, jos aiomme pysyä mukana puutuotemarkkinoilla. Kantohinnan alennus ei tässä tilanteessa auta, sillä ongelma on liian suuressa ja kertautuvassa kulurakenteessa.

Niin, onko kulttuurimaisema sitten parempi tai huonompi kuin luonnonmukainen maisema? Lunnonmukaista maisemaa ei ole siellä missä on ihmisiä. Tämänhetkisen yhteiskunnan johtoajatuksena on keskittää väestö suurimpiin kaupunkeihin, jolloin niiden välinen maaseutu jäisi luonnontilaan. Se, onko tämä kaikkein viisain tavoite, voidaan olla montaa mieltä.

Ainakin osa Timpan ennustuksista tulee varmasti toteutumaan. Mielestäni vastapainoksi tulisi mahdollistaa aktiivisten metsätilojen muuttaminen mm. verotuksellisesti yrityksiksi. Omistajat voisivat nostaa osan osingosta verovapaasti ja ylimenevä osa olisi yhteisöverotettua, eli tällä hetkellä 24,5%. Puuhapalstat jäisivät nykyisenlaiseen järjestelmään, ja niiden verovähennysmahdollisuuksia voisi heikentää. Eihän muidenkaan harrastusten kuluja pysty vähentämään verotuksessa.

Missä sinun omat ajatuksesi ovat Leevi? Käyttäisit mieluummin niitä.

Suomessa ei ole vuoristoja eikä muitakaan laajoja asumattomia alueita, – ainakaan vielä. Jos ympäristöjärjestöjen, ympäristöhallinnon ja hallitusohjelman tavoitteet toteutuisivat sellaisinaan, suurin osa Suomesta muuttuisi asumattomaksi. Silloin susilla olisi reilusti tilaa vaeltaa vaikkapa hirvien perässä. Joskus kyllä mietityttää, viekö näissä asioissa susi häntäänsä, vaiko häntä sutta.