Käyttäjän Puu Hastelija kirjoittamat vastaukset
-
Jos jotain tuon 7.62×39 käyttäytymisestä, niin oma arvaus sen ominaisuuksien loppumisesta asettuisi tuonne 400-500m maastoon, jolloin puhtia on jäljellä enää parikymmentäprosenttia, äänennopeus alitettu ja maaliin ”osuakseen” tarvitaan 2,5m roikkoja. Ilman tuulikorjausta. Ei todellakaan vielä 150 eikä edes 300m matkalle. Tai mitä jätkän heittelyt sitten tarkoittaakaan, ei luotisuoraa ole kuin langan päässä.
Ja Suomen armeijan rk on aivan yli tarkka sen käyttötarkoitukseen nähden, uusimmat kuulemma vielä tarkempia.
Kausi avattu, ensimmäinen hanhi odottaa jääkaapissa pääsemistä uunin lämpöön.
SAL sääntöjä katselin, eikä muuta mainintaa kiväärilajeissa, kuin että ampumahousuja ei saa käyttää makuu asennon kisassa.
SML säännöt näyttivät olevan. maksulliset, mutta ainakin metsästys hirvessä ja -luodikossa ampumatakki oli sallittu. Muista lajeista en psaa sanoa.
Gla, 60 laukauksen kisa vaatisi jo nuo takit, jotta fysiikka kestäisi täysipäisesti jälkipitoineen. Joku 2×5 laukausta voisi vielä kylmiltään onnistuakin. Ainakin harjoituksissa.
Kisatilanteessa taas tilanne aivan eri, vaikka ei olisi kuin tikkari palkintona. Tuohon kisahermojen hallintaan taas ei auta kuin harjoittelu, eli kisoja ja lisää kisoja sekä siihen yhdistetty psykologinen valmennus. Radalla on nähty niin käsittämättömiä sulamisia ja tekniikan hajoamisia ja tullaan näkemään jatkossakin. Esim. uuden malliset haulikkolajien finaalit ovat tuoneet sen, että peruskisan suvereeni ykkönen onkin pudonnut ensimmäisenä ja shoot offien kautta nippa nappa finaaliin päässyt on säilyttänyt flown ja pokannut lopulta ykköspystin. Kaikki tämä on tapahtunut korvien välissä, ei se taitotaso mihinkään katoa finaalikierrosta odottaessa.
Sama pätee myös tappamiseen. Kyllä alkuaikoina liipasimen puristaminen oli huomattavasti haastavampaa, kun täytyi odottaa pulssin rauhoittumista. Nyt on melkein ongelma saada riittävästi terävyyttä laukaisutilanteeseen ja käytävä mielessään läpi, että perusteet ovat kunnossa. Tähtäinkuva, tausta, matka, riittävä puristus aseesta ja viimeisenä varmistin ja laukaisu.
Vaan sitä tässä ihmettelen, ettei oikeastaan minkäänlaista poltetta ollut lähteä kyyhkysiä katselemaan.
Kuulostaa aivan realistiselta harjoittelemalla (helposti) saavutettavalta tasolta.
Totuuden nimissä jos keskivertoseuran kaikki jahtiin osallistujat vietäisiin radalle, niin tuon voitaisiin todeta olevan utopiaa. Ikä tekee tehtävänsä. Ja tuo liikkuvien pistemäärä ei synny ilman harjoittelua. Eikä edes kasi kaikilta pystystä.
Oma mielikuva on, ettei rk ammuntaa olisi tullut lainkaan tehtyä 300m matkalta, voin kyllä muistaa väärin.
Sitä en kyllä unohda, että 300m joutui ampumaan jollain diopteri tähtäimisellä ja ne kuulat olivat jotain 13g painoisia, luultavasti sodan aikaisia ja hakkasivat olkapäätä aivan sairaasti. Totesin vain, että en todellakaan halua ampua tuota lajia. Eikä tarvinnut. Ne, jotka joutuivat/pääsivät saivat sitten Trgt käyttöön. Jotenkin mielikuva, etteivät olisi vielä kovin kauaa olleet tuolloin markkinoilla. Muistaakseni yksi meikäläisistä olisi tullut toiseksi tuossa 300m ammunnassa, voitosta olisi kai napsahtanut piekkari palkinnoksi.
Ja suorittava saa ihan vapaasti pitää tasoa yllä 100-200 laukauksella. JOS edes 1-2 iltana kaikki jahtiin menijät kävisivät radalla koittamassa liikkuvia niin sekin olisi jo jotain. Ainakin herättäisi harjoittelemaan tai että parempi ampua vain paikoilleen.
Vanhan mallin hirvikoe jos otettaisiin takaisin, niin passiketjut olisivat harvoja.
Aina välillä harjoiteltu: hirvi näkyviin ja laukauksesta liikkeelle. Ei tule liikaa hosumista.
Kai mehtäukko sentään vielä muistaa, ettei Parolan kilpeä 300m matkalta kisailtu.
Kai metsäukko tietää, että silloin sai muutaman lomapäivän, kun oli Parolan kilpi tuomisina kisoista. Ei sitä tietysti yksin voitettu. Ovat muuten ainoat isommat kisat, joissa on tullut oltua.
Tuelta kohdistuslaukaukset tulitikkuaskiin, että on ehdottoman varma ja luottavainen aseeseen ja patruunaan. (Vaikuttaa päähän tosipaikassa)
Radalla seisovat mielellään kiitettäviin, joitain kaseja voi olla. Kylmänostoja lisäksi kotona edes vähän. Tärkeintä saada rutiini, tähtäinkuva löytyy ilman etsimistä.
Liikkuvat pysyvät numeroilla. Tuolloin on riittävä varmuus tosipaikassa. Sitä paitsi itsellä ei ainakaan ikinä ole tullut tilannetta, jossa olisi joutunut ampumaan pahvihirvi etäisyydelle tai vauhtiin. Ja mikä peurajahtiin tulee, niin toivottavasti kenelläkään ei ole tarvetta koittaa ampua sitä loikkaan miltään etäiyydeltä. Eli sitä harkintaa.
Ei tarvitse kovin kummoista elokuvaa seurata, kun huomaa, miten luonto tuodaan kamera-ajoissa esiin. Ajatellaan vaikka hiljattain esitettyä Cliffhanger elokuvaa, josta ei juurikaan tarvitsisi leikellä väkivaltamelskettä pois ja kyseessä olisi puhtaasti jylhiin maisemiin keskittyvä kiipeily elokuva.