Käyttäjän Portimo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 211)
  • Portimo

    Kyllähän tuollaisella traktorilla pientä kuormaajaa jo hoitaisi. Oon ennen vanhaan ajanut tuhansia motteja tuollaisella etanakuormaimella vanhan nelitonnisen Fordin kanssa. Ei se mikään urakkavehje ollut mutta eri toista kuin repiä lumisia puita hangesta.

    Portimo

    Eikös tuommoinen tunkeileva susi olisi helppo pyytää elävänä pyytävällä loukulla ja siirtää sitten pakettiautolla johonkin kehä kolmosen seutuville. Pyytäisi siellä pois sitykanit ja viihdyttäisi etelän ihmisiä.

    Portimo

    Nopeudesta!

    Olisin oottanut, että pähkäillään helmikuun loppuun, joilloin ilmoittamisaika päättyy.

    Portimo

    Viikko sitten tein alv:n kausi-ilmoituksen viime vuodelta. Tänään paukahti pankkitilille nätti summa palautettavaa arvonlisäveroa.
    Kiitos verottajalle.

    Portimo

    Meillä pohjoisessa Riuotsi on lähellä. Mhy:n kautta osa puusta menee rajan taakse sahoille ja paperitehtaille sen mukaan, kuka maksaa parhaiten.

    Portimo

    Parhaat kauppani olen tehnyt mhy:n korjuupalvelun kautta. Tukki katkotaan maanomistajan edun mukaisesti ja myös pikkutukki tulee talteen.

    Portimo

    Pomokairassa kerran lintumetillä lähdettiin tekemään pieni päiväreissu. Oli lokakuun loppu, pakkasta 10 astetta ja lunta maassa 15 senttiä. Ajateltiin, että käväistään puolitutussa maastossa aamukymmenestä iltapäivän kahteen. Eväät sen mukaan pari käristemakkaraa ja leipää mieheen.

    Ajettiin kohteelle, metästeltiin ja nuotioitiin. Saatiin joku riekkokin. Käännettiin pikkuhiljaa kurssia niin, että tultaisiin pian autolle. Silloin ei ollut mitää gepsejä. Kuljettiin jämerästi kompassin mukaan mutta tuttuja alueita ei tullut vastaan. Tuntui vaan olevan loputtomasti rämemaita, joissa oli ensin lumi ja sitten routakuori, joka melkein kantoi mutta ei ihan.

    Kuljettiin ja kuljettiin ja maat olivat outoja. Tuli pimeä ja mentiin ja mentiin. Pimeä tuli kolmelta ja kohta oli jo kello kuusi. Mielessä kävi, että melko ankea yö on edessä, kun ei ole edes kirvestä repussa ja kaikki nuotiopuut ovat vähintään kuitupuun kokoisia. Eväät oli äkkiä syöty ja lopussa energiaa saatiin vain repussa olleesta Jekkupullosta.

    Lopulta tultiin kankaaseen, jossa oli tehty harvennushakkuu. Katottiin sieltä ajoura, joka näytti vievän johonkin. Kun sitä seurattiin, tultiin metsäautotiella, josta ei saatu mitään selkoa. Kun sitä seurattiin, alkoi tulla tuttuja paikkoja.

    Minä väsähdin jossain vaiheessa ja urheilijakaverini lähti hakemaan autoa. Nojauduin puuta vasten ja otin pikku kauneusunet. Toki tiedän vanhana sissinä miten se tehdään pakkasessa. Mm. saappaat vedetään vähän ulos.

    Niin sitten lopulta auton valot välähtelivät ja päästiin pienelle kämpällemme. Kello oli jo iltakahdeksan. Heti laitettiin tuli kamiinaan ja saunan uuniin. Keitettiin kahvit ja syötiin jotain. Ennen saunaa oikaistiin hetkeksi pitkälleen. Niin siinä sitten kävi, että sauna jäi käymättä ja herättiin vasta aamuyöllä viluun. Reissusta opittiin, että varustus pitää aina olla kunnossa. Sittemmin on todettu, että alueella on kompassihäiriö.

    Portimo

    Jos naapuri ei lähde rajan avaustalkoihin, silloin avataan niin, että omalla puolella avataan vain puoli metriä ja naapurin puolelta koko metri.

    Portimo

    Koiragps on huippuvehje. En tiedä miten pärjäisin ilman sitä. Hetkessä saat kännykän näyttöön karttapohjan tai ilmakuvan, jossa sijaintisi näkyy. Pienellä korvauksella saa myös rajakartat.

    Gps:n tarkkuus on metrin tai parin luokkaa mutta pyykithän eivät välltämättä ole ihan kartan osoittamassa paikassa.

    Portimo

    Vähän hurjaltahan tuommoiset ilmalaivan tekemät raivaushommat kuulostavat. Heinän ja haavan kantovesakon ruiskutuksessa tuollainen täsmäase olisi paikallaan.

    Itse uskon enemmän siihen, että taimikkoon päästetään irti käveleviä tai mönkiviä koneita, jotka osaavat lukea taimikkoa ja samalla osaavat varoa eläviä kohteita kuten ihmisiä tai linnunpesiä. Ja tosiaan, kuten joku tässä aiemmin kirjoitti, e-metsuri valvoisi ja huoltaisi tätä joukkoaan.

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 211)