Käyttäjän Poikaoksa kirjoittamat vastaukset
-
Yrittäjämetsänomistajalla ei näytä olevan markkinatalous hallussa, vaikka yritystä siihen suuntaan on toki nähtävissä. Hän kuvittelee olevansa metsäyhtiön asiakas, vaikka todellisuudessa onkin (puun)toimittaja. Markkinataloudessa asiakas maksaa ja toimittaja saa korvauksen toimittamastaa tuotteesta tai palvelusta. Näin se vaan on muussakin liiketoiminnassa.
Yrittäjämetsänomistaja on siinä oikeassa, että metsänomistajan kannattaa pyrkiä yhteistyöhön ja pitkäaikaiseen kumppanuuteen sellaisen puunostoyhtiön kanssa, jonka puunostotarpeet natsaavat oman metsän myyntimahdollisuuksien kanssa. Juuri näinhän markkinataloudessa toimitaan, kun tavara halutaan kaupaksi.
Yrittäjämetsänomistaja on vielä hiukan hajulla, kun hän ryhtyy luokittelemaan asiakkaita huippuasiakkaisiin, normaaleihin asikkaisiin ja ei-haluttuihin asiakkaisiin. Heti perään ajatus kuitenkin vinksahtaa pahasti vinoon, kun hän kuvittelee olevansa asiakas, vaikka onkin toimittaja!
On todella hienoa, kun hän toteaa, että huippuasiakaita palvellaan aina mahdollisimman hyvin, joskun jopa omasta katteesta tinkien. Markkinataloudessa tämä tarkoittaa sitä, että metsänomistajan tulee palvella puunostaja-asiakastaan parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus siis kannattaa myydä puut huippuasiakkaalle halvemmallakin, jos hyvä asiakassuhde tätä kautta säilyy.
Kirjoittaja on ihan oikeassa, kun hän toteaa, että normaaliasiakkaat (=kaikki metsäyhtiöt) tuovat leivän pöytään. Tämä kannattaisi kaikkien metsänomistajien muistaa.
Harvoilla foorumeilla asiakkaita (tässä tapauksessa puuta ostavia ja metsänomistajan leivän tuovia metsäyhtiöitä) solvataan yhtä estotta ja röyhkeästi kuin esim. tällä Metsälehden palstalla. Surullista, mutta markkinatalous näyttää olevan vaikea laji.