Käyttäjän Pinsiön vaari kirjoittamat vastaukset
-
Taisi se painumisvara jäädä käytöstä pois sota-ajan halkotalkoiden, talkookirveiden yms johdosta. Isä kertoi että 20 senttiä piti olla kuivumisvaraa motin päällä 1920 luvulla.
Lammashommia kokeillut kaveri sanoi että lampaitten pito on kunniallinen tapa köyhtyä. Eli pelkällä lihalla tai villalla ei pääse ansaitsemaan. Maisemanhoitokin on tarkkaa peliä. Ei se eläinrääkkäystä ole mutta lihankasvu jää helposti pieneksi. Ja jos annetaan lisärehua jää maisema hoitamatta.
Isot eläimet kuusien juurella saa aikaiseksi maannouseman kun sotkevat juuria. Kaveri kertoi että metsittivät vanhan laitumen. Polttivat hakkuutähteet alueella olleiden lahoa kantaneiden kuusenkantojen päällä. Laittoivat kuuselle koko alueen. Nyt seuraavat auttaako poltto maannousemaan. Alkukasvu on kuulemma ollut hyvä. Huolehtivat kyllä booristakin, kun joskus aikaisemmin olivat havainneet että se aine on tärkeä.
En vaivautunut etsimään kirjoista, mutta jotain raameista on jäänyt muistin pohjalle. Lämmitys 1940-50 luvuilla perustui paljolti puuhun. Samoin höyryn tuotto vetureissa. Muistissani on valtavat halkovarastot Tampereella Näsijärven rannassa ja Porissa kun oli maatalousnäyttely katselimme halkopinojen päältä karjaesittelyä. Oikeastaan pinoja oli kaikkialla tienvarsissa ja rautatieasemilla.
Ei kaikkia polttopuuta haloiksi tehty. Polttopuut tehtiin klapeiksi ”pitkästä tavarasta” jos oli omaa metsää tai saatiin ostettua polttopuuta runkoina. Mutta pinomotti oli sopiva mitta kun halkoa tehtiin tai myytiin ja ostettiin.
Täälläpäin raamipuita sanottiin korvasimiksi. Varmaan oli muitakin nimiä. Työnjohto vaati että niin aluspuut kuin korvasimetkin aisattiin. Eli poistettiin kuori ainakin yhdeltä sivulta vähintään tuuman leveydeltä. Raameissa ei puulajilla ollut väliä ja kasvavaa puuta vasten ei saanut pinota. Motit sai olla metsässä vuodenkin, mutta usein ne ajettiin autotien varteen kuivumaan. Ja ajomiehen kuului tuoda kaikki raamipuut tienvarren pinojen pohjiksi ja korvasimiksi. Korvasimet pitkissä pinoissa ankkuroitiin rautalankalla pinon päihin. Motin yläpuu sidottiin korvasimiin metsässä lohenpyrstöliitoksella mutta muitakin liitoksia oli.
Kuitupuu eli paperipuu kuorittiin usein metsässä. Niitä ei pinottu vaan laitettiin kuivumaan ristikolla eli karkolla. Karkkojen aluspuut myös aisattiin. Ei ollut kirjanpainajilla kehuttavat olosuhteet! Paljon näkee nykyisin esim ”perinneaitoja” tehtävän puusta mutta ei ole ymmärretty tolppia tai riukuja aisata. Perinnetieto on päässyt häviämään. Umpikuorinen puu kuivuu huonosti mutta pehmiää nopeasti.
Niitä armeijan maastokääntöpukuja kulki maakuntiin hirmumääriä sieltä huutokaupasta. Se hirvikärpästen kammoaminen oli tärkein myynninedistäjä, mutta onhan siinä muitakin hyviä puolia. Kokoja riitti ja olivat edullisia.
Kahtena päivänä satoi ja molempina päivinä olin n 7 tuntia tässä m 62 maastopuvussa taivasalla. Useammat hanskat kastui mutta itse pysyin kuivana sillä muutamaa päivää aikaisemmin käsittelin puvun Varustelekan postimyynnistä hankkimallani Fabsil nimisellä suihkutettavalla käsittelyaineella. Oli ihan hyvä olo, ei kylmä eikä hiostanut kuten goretexi vaatteissa. Sen jälkeenkin olen sateessa pyöräillyt siinä puvussa. Eikä ole kastunut ulkoapäin ja hikikään ei haittaa kun alla on sopivat kuteet. Täytyy vielä kokeilla oikeissa ryskätöissäkin miten vaate niissä pelaa.
Jossain messuilla esiteltiin aikoinaan menetelmää jossa kuormalavat koottiin siten että porattiin reikiä joihin lyötiin ylikuivat puutapit. Kun tapit sai kosteutta ne paisui ja pito oli kuin nauloilla. Ei tainnut se innovaatio menestyä? Sellaisten lavojen jälkikäytöstä ja poltosta ei tullut naularomua.
Voi olla ettei tammi ole hirvelle kovin herkullista. Kasveja harrastanut tammenlehvätunnuksen sotahommissa ansainnut nyt jo kuollut kaveri toi kasvattamiaan tammia aliupseerimajan maalle n15 vuotta sitten. Seudulle aina talvisin kerääntyy melkoisesti hirviä ja kolmessa vuoressa tammet muuttui papanoiksi. Porukan metsäammattilaiset lupasivat että kyllä muutamalle puulle suojelukonstit löytyy. Tammenlehvämies toi uudet tammet. Niitä on sitten ruiskuteltu, purkitettu ja kääritty nauhoilla. 4 talvea minäkin nauhoitin. Ei ole syöty. Taas on nauhat. Toivotaan että säilyvät vieläkin. Joissakin on vieä verkot jäniksiä vastaan. Siihen lähelle tuli myös omakotitalo. Saa nähdä karkottaako se hirvilaumaa enemmän metsän puolelle kun uuden talon ja majan väliin hakattiin isohko aukkokin. Toivotaan että pysyvät pois mutta ei jätetä mitään sattuman varaan.
Olen pakertanut kokoon yhtenä jäsenenä kylän joululehteä. Pääteemana on rakentaminen ja puun muukin käyttö. Muusta käytöstä löytyi puiset vesiputket. Isoimmaksi puuputkeksi osoittautui n miljoonaa ihmistä juottava Päijänne tunnelin alkuosa jossa 30 vuoden käytön jälkeen ei ole mitään vikaa!
Pienvoimalaitosten syöttöputkina puuputket on myös enemmistönä. Puu käy moneen paikkaan. Jo neljännellä vuosisadalla oleva luhti on myös mukava näyte (koko)puurakentamisesta. Sahaa ei ole työssä käytetty. Malkakatto on aikanaan muutettu pärekatoksi joka vieläkin on aaltopellikaton aluskatteena. Jonkun ajan päästä pellit on vaihdettava tai käsiteltävä sopivilla aineilla.
Kun kyselin ihmisten muistoja päreillä kattamisesta yksi hiukan räyhäkäs kahvirinkin mies sanoi jo konsultoineensa Kiasman kattajia siitä että hän on heti valmis tekemään heille pärekaton joka kestää ainakin 20 vuotta! Tämä nykyinen Kiasman katto kun kesti vain 15 vuotta. Me muutkin rinkiläiset luvattiin lähteä talkooseen mukaan. Ja sahdin tekijäkin lupautui. Toisaalta paanukattoakin voisi ajatella. Pitäisi vaan kaulata monta haapaa. Haapojen kuoleminen ja kuivuminen ottaisi yli 3 vuotta. Veistäminen sen jälkeen taas oman aikansa jne. Kehotimme kaveri kääntymään myös Guggenheimin säätiön puoleen jos sinne kelpaisi taiteellinen katto! Asia varmaan venyy sen verran että kaulaaminen jää tulevaan lehtiaikaan. Harrastetaan muita puurakentamisia siihen asti.
Aika montaa konstia on tullut testattua ettei hirvet söisi taimia. Merkintänauha ketjuun en viitsi laittaa sitä että hirvi jättää purematta kasvaimen johon on sitaistu kuitunauha. Värillä ei ole väliä. Koivuihin tai haapoihin en ole kokeillut kun sellaista taimikkoa ei ole ollut. Muutama tammi tuli merkattua nauhalla. Ne säilyi vaikka aivan vieressä olevat paju koivu ja haapapuskat oli syöty.
Toinen vielä kertomaton konsti on laittaa pohjaton jogurttipurkki vuosikasvaimeen. Metsämyyräkään ei kiipeä siitä ohi.
Isotöisiähän nämä keinot on. Kun raivaa mäntytaimikon tyhjäksi lehtipuista ennen heinäkuun puoltaväliä ja käyttää nauhaa ja purkkeja hirvien suosimissa paikoissa syöntituhot alenee kummasti. Hirvien suosikkipaikkoja on ainakin siirtolohkareiden ympäristöt, tiheiköiden lähistöt ja usein myös kumpareet joista voi ”tähystää”. Näissä tähystyspaikoissa on usein jättöpuuryhmä.
Tuo raivatun alueen taimisto on hirven suuhun pahan makuista. Yksittäiset hirvet ei juurikaan maista niitä. Mutta vielä on alueita joissa tapahtuu laumottumista. Pitäisi olla systeemi millä isommat laumat hajotettaisiin vaikka helmi maaliskuussa. Ja siihen 20000 talvehtijan määrään hirvikarja täytyy saada.
Meilläpäin yksi tiekunta on saanut ralliharjoituksista hyötyä metsäautotielleen. Ainakin 10 vuoden ajan eräs autourheilutapahtumia järjestävä mies on yhtiökumppaneineen antanut maksua vastaan kenen tahansa kokeilla ajotaitoaan vuokraamallaan tienpätkällä. Hän hakee luvat ja hoitaa asiat hyvin. Runsaan 4 km matkalla sitten mennään koko tien leveydeltä ja joskus ojien takanakin. Heti ajojen loputtua tie laitetaan kuntoon. Kerran oli ylimääräisen päivän ranskalainen rallitalli joka oli aivan omavarainen. Heillä oli agrekaatit ja oma tietokoneauto. Verstasteltta nostureilla yms. Ja tietysti oma kokki ja ravintolateltta. Tiekunta on saanut ihan hyvät korvaukset. Vielä tämän kuun aikana ajavat taas yhden päivän. Kesäkuussakin ajoivat. Talviharjoitukset ajavat jossain muualla.
Lähiseudun tiekunnat on aika sopuisia. Oikein kovia tieriitoja ei ole ollut ollenkaan. Mutta tiedän seutuja joissa jatkuvasti riidellään ja aivan mitättömistä asioista. Kyllä tieasioissakin laihakin sopu on parempi kuin pullea riita.
Tuolla kahvirinkissä yksi melkein aina mukana olija kertoi kommelluksestaan viilentävissä raivausvaatteissa. Joku tuntemattomaksi jäänyt nainen oli seuraillut polulla puusta ilmeisesti oravaa. Kaveri tuli häntä kohti takaa päällään armeijan m/62 maastopuku lumipuoleksi käännettynä. Polulla vanha sissi ei isoa ääntä pidä. Päästyään aivan liki sanoi: ”Päivää”. Nainen teki hirmuloikan polun viereen ja vastasi kyllä päivää myös. Sitten alkoi juttua tulla ja naurua. Erityisesti naista kiinnosti kaverin asu. Siinä selvitettiin että asu sopii hyvin myös marjastajille kun hirvikärpäsetkään ei aivan hanakasti siihen iske. Ja on edullinen hankkia SA kaupoista. Kerrospukeutumalla sopii joka vuodenaikaan. Puuvillaa ja helppo muunnella eri tarkoituksiin. Tietysti ei sovellu turvavaatteeksi. Kaveri on käyttänyt pukua raivuulla ja monissa remontti hommissa. Yhden takin käsitteli jollain kyllästeellä. Vielä ei toimivuutta sadetakkina ole testattu kun on ollut kuivaa.
Nämä sa kaupat (3) löytyy netistä ja puolustusvoimien huutokaupoissa kauppa on myös mukana. Täälläpäin 8-10 pv ensikuuta entisellä Kuljetusvarikolla on huutokauppa jossa sa kauppa on mukana. On siellä muutakin metsäväelle sopivaa taminetta. Ja ennalta ilmoitettuun hintaan. Koneromua jos ostaa niin niissä voi itse määrätä hinnankin! Tosin siellä menee usein kilvaksi joten pikkurahalla varustautuneiden ei kannata ääntään korottaa. Tarjoan pullakahvit nimimerkeille jos tulette kakkosportille puheille.