Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Tulee taas sen verran tanakkaa ”mutua” esim. Korpituvan Tanelilta, että täytyy jotain kommentoida.
Jos kyseessä on oikeasti karu maa, CIT tai CT, niin ei lehtipuuvesakolla ole minkäänlaista maata parantavaa vaikutusta. Leppävesakolla tällainenvaikutus voisi olla, mutta kun se ei kasva tällaisilla kasvupaikoilla, ei des väkisin. Lehtipuuvesakolla saadaan aikaan korkeintaan se, että hirvet parkkeeraavat männyntaimikkoon.
Karuilla turvemailla taasen pintaan satavalla lehtipuukarikkeella ei teoriassakaan ole turpeen ”lahoamista” edistävää vaikutusta. Karikkeesta muodostuu päinvastoin heikosti maatuva kunttakerros, joka tehokkaasti estää tamettumisen. Sama ilmiö myös jangasmailla pohjoisen paksusammalkuusikoissa. Merkittävin tekijä jolla turpeen maatumista voi edistää on huolehtia riittävästä kuivatuksesta. Se on a ja o. Toiseksi tulee sitten lannoitus, tuhkalla tai PK:lla. Näistäkin huolimatta taimettumista estävä kunttakerros usein muodostuu ja sen poistaminen muokkaamalla on pääsääntöisestio välttämätöntä uudistumisen mahdollistamiseksi.
Mielestäni minä nimenomaan koitan tuoda järjen valoa ja tutkimuksen perustuvaa faktaa keskusteluun nykyajan ja tulevaisuuden haasteet huomioiden:)
Tämä on tietysti vain oma subjektiivinen näkemykseni.
En usko 4000kpl/ha suht tasakokoisia hieskoivuja olevan ongelma motokorjuussa. Joukkokäsittely tullut kuitenkin jäädäkseen. Suorittavan portaan kuvailemat pusikot ovat asia erikseen.
Nuorella iällä ei hieksen ja rauduksen kasvussa taida eroa paljoa olla. Vesasyntyisillä hieksillä on erityinen etu alkuunlähdössä. Eli siis jos päätehakkuuta ennen on ennakkoraivattu runsas hieskoivualikasvos, niin varmasti rauduksilla on vaikeuksia pärjätä kasvussa alkuvaiheessa, ne jäävät alisteiseen asemaan ja edelleen lopputulos on se, että ”hies näyttää kasvavan raudusta peremmin”. Tietysti jos tavoitteena on tiheikkökasvatus ja energiaason korjuu 20v päästä, niin sitten se hies varmaan on tuottavampi vaihtoehto em tilanteessa.
Täydennän Ensolaisen kirjoitusta vielä. Raudus ja hies eroavat kasvatusasennnon puolesta toisistaan voimakkaasti. Raudus vaatii paljon tilaa järeytyäkseen, loppukasvatus jopa vain 300kpl/ha kun taas hies ei kasva tukkia harventamallakaan. Sen loppukasvatusasento on 1000kpl/ha ja aivan poikeustapauksissa hyvillä korpipohjilla 600kpl/ha. Harventaminen alle 2000kpl/ha tiheyteen alentaa hehtaarikasvua.
Jani, oliko tuo kuvio kivennäismaata, turvetta vai soistunutta kangasta? Jos se oli kangasmaata, niin oliko se maalajiltaan savea tai hienoa hiesua?
Vedenvaivaamalla maalla hieskoivu kasvaa yleensä rauduskoivua paremmin, jopa selvästi paremmin. Sama juttu myös savella ja hienolla hiesulla.
Jos tiheys on todella vain reilu 4000kpl, niin ei kannata harventaa/raivata lainkaan. Tuleva alhainen kantorahatulo ei paljoa ”kestä” investointeja. Toki jos omatoimisesti puuhastelee, niin mikäs siinä, antaa mennä. Alle 3000kpl/ha en runkolukua kuitenkaan laskisi.
Turvemaa hieskoivikoiden tiheikkökasvatuksesta taitaa olla tuoretta tutkimustietoakin tarjolla Metlan tekemänä. En löydä linkkiä tähän hätään. Lopputulos oli tuo yllä kuvailemani, eli kuidun ja energian kasvatuksessa harventaminen ei kannata. Kaikkein rehevimmillä kohteilla tukkia voi olla mahdollisuus saada, silloin harvennus on tarpeen. Tukkiprosentti jää kuitenkin noin 20% hyvilläkin kohteilla.
Metsän monimuotoisuus paranee tehokkaimmin kun jätetään oikeasti herkät alueet kevyen käsittelyn piiriin tai jätetään käsittelemättä kokonaan. Jättöpuuryhmät ovat monimuotoisuuden kannalta arvokkaampia kuin yksittäiset jättöpuut. Haaparyhmä 10kpl on arvokkaampi pitkässä juoksussa kuin yksittäinen isokin haapa. Ryhmä mudostaa paremmin jatkumoa. Ravinnetalouden paranemisen osalta väitteesi ei taida perustua ainakaan mihinkään tutkittuun tietoon jos tarkoitat pihlajaa, haapaa ja hieskoivua. Rauduskoivu tekee saman, mutta tuottaa samalla arvokasta ainespuuta. Toki esim. harmaaleppää kannattaa jättää kuusentaimikkoon sopivasti, mielellään alikasvosasemaan. Turhaa siistimistä ei kannata tehdä missään. Alikasvoksena sopii olemaan paljonkin pihlajaa yms.
Nykyisellä metsänhoidon intensiteetillä kaikkia puulajeja on saatavilla teollisuuden tarpeisiin jo nyt. Se että sinne tänne perustetaan muutama pihlajametsä ei paranna teollisuuden mahdollisuuksia kehittää uusia pihlajaan perustua tuotteita. Tällaisen toiveajattelun varaan ei kannata uudistamista perustaa. mikään ei estä nykyiselläänkään suosimasta sekapuuna lupaavia pihlajia, mutta pääpuulajiksi en sitä suoranaisesti hyväksyisi.
Kaunis ajatus A.Jalkanen, mutta kuinka monta sellaista kuviota olet nähnyt joilla siemensyntyinen pihlaja muodostaa laadukkaan (=mekaaniseen jalostukseen kelpaavan) pääpuulajin? Minä en ole nähnyt yhtään. Mikä olisi pihlajataimikon vakiintumisraja?
Laatu on paljon muutakin kuin oksikkuuslaatua. Järeys on tärkein kriteeri. Se määrittää onko puusto tukkia vai kuitua. Moninkertaisissa tutkimuksissa on todettu, että lehtipuusekoitus pääsääntöisesti huonontaa havupuiden laatua ja houkuttelee hirvet paikalle. Hallan torjuntaan verhopuuston käyttö on sallittua ja perusteltua. Tosin hallanarat paikat ovat lopulta aika harvassa. Verhopuusto on myös tarpeeton jos viljeltyä tai luontaista kuusentaimikko ei ole…
Metsälaki jo nykyisin sallii tervalepän, hybridihaavan ja jalopuiden käytön uudistamisessa pääpuulajiksi. Emme ole kovin paljosta eri mieltä. Minä en vain hyväksyisi pihlajaa, harmaaleppää ja vesasyntyistä haapaa pääpuulajiksi. En myöskään hieskoivua parhailla kivennäismaiden kasvupaikoilla. Jos nämä puulajit sallittaisiin, niin kansantalouden tasolla söisimme lastemme leipää. Minä ainakin ajattelen, että metsän ovat meillä lapsiltamme lainassa. Nämä puulajit eivät ole perusteltuja vaikka energiapuun hinta nousisi jyrkästi. Pihlajan ja harmaalepän tuotos on murto-osa nykyisistä pääpuulajeista. Hieskoivu kasvaa myös merkittävästi rauduskoivua heikommin. Vesasyntyinen haavikko voi kasvaa hyvin motteja, mutta haavan energhiasisältö on noin 70% koivusta (kJ/motti) ja lisäksi se kuivuu huonosti, joka alentaa lämpöarvio edelleen.
Kannatan jyrkästi metsäomistajan päätäntävallan lisäämistä niin metsälaissa kuin neuvonnassakin. Yhtä jyrkästi olen sitä mieltä, että ”Metsää älköön hävitettäkö”. Jos kaikki puulajit hyväksytään uudistamisvelvoitteen täyttämiseksi, niin metsän hävitys on tosiasia. Jos pihlaja ja paju katsottaisiin metsälain kirjaimen täyttäviksi puulajeiksi, niin sitten metsätaloudessa syötäisiin tulevien sukupolvien eväät. Hieskoivun kasvattaminen mt-omt kivennäismailla on jo ”hävitystä” sekin.