Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Puuki, olet googlannut väärin. Liete ja kuivalannan ravinnepitoisuuksista löytyy paljon tietoa. Vaikkapa tämä:
http://ravinnejaenergia.fi/site/wp-content/uploads/2017/06/Separointi_yleistietoa-karjanlannasta.pdf
Kalvo 11: Naudan kuivalannan P pitoisuus 1,8kg/tonni ja siinä on jotain ohjearvoja laajemminkin.
KArjan lanta kuuluu pelloille ja sitä kautta kestävään ravinnekiertoon. Miksi ihmeessä haluat siirtää pellon revinteita metsään?
Ajourilla kannattaa liikkua mahdollisimman vähän. Hakkuutähteiden kuskailu harvennuskuviolle paitsi kuulostaa järjettömältä mutta myös on järjetöntä. Ei suus kuulosta lainkaan järkevältä. Muutama risu juontokourassa tai peräti Japan kärrissä ei vaikuta sitä eikä tätä. Jokainen ajokerta on lisärasite juuristolle. No saahan sitä aikaansa käyttää minkälaiseen vaan puuhasteluun jos se tuottaa hyvän mielen. Homman kannattavuutta ei kuitenkaan kannata mainostaa.
Niinpä, minä olen koko ajan ollut sitä mieltä, että hakkuutähteitä ei kannata korjata harvennushakkuun yhteydessä. Tästä ollaan varmaan samaa mieltä? Eri mieltä ollaan ehkä siitä, että hakkuutähteitä ei sentään kannata lannoitteeksi kuskata toiselta kuviolta toiselle? Silloinhan ne ovat siletä toiselta pois?
Tuon uutiskirjeen mukaan hakkuutähteiden merkitys ravinteiden kannalta ei ole mitenkään erityisen merkittävä, tästä huolimatta ne kuuluu sinne missä ne on runkopuusta irroitettu – mieluiten ajouralle. Isot ja pienet asiat kannattaa yrittää erottaa toisistaan.
Jos odotusaika on 20v niin tottakai sisäinen korko painuu hyvin alhaiseksi. Korkolaskussa aika on hyvin merkittävä tekijä. Tosiaan kannattavuus mielessä kannattaa lannoittaa ennemmin 10v välein typellä kuin vain kerran typellä ja tuhkalla.
Luulempa että lietelannan metsämaahan injektointia ei onneksi tulla tutkimaan koskaan. Toisin kuin Tolopainen väittää niin karjanlannan ravinteille on aitoa tarvetta nimenomaan pelloilla. Lietteessä (per 1000kgt) typpeä on noin 4kg, fosforia noin 700g ja kaliumia noin 4kg. Suurin osa on tietysti vettä ja sen kuljetus ja levitys maksaa. Ja vielä, fosfori ei haise, se on se ammoniakki (=typpi) joka haisee. Ja on siinä varmaan jotain muutakin haisevaa.
Kanervatyypin (ct) männiköissä pelkän typen vaikutus loppuu 10 vuodessa ja hyvä niin. Nimittäin ct-männköiden lannoitus ei ole järkevää kuin loppukasvatusvaiheessa ennen päätehakkuuta. On hyvä että vaikutus hiipuu. ct-pohjilla typpilisäyksen (tuhkalla tai ilman) on merkittävä mutta kutenkin suhteellisen alhainen, vain parhaat ja hyväpuustoisimmat ct-männiköt hyötyvät lannoituksesta taloudellisestakin näkökulmasta tarkasteltuna. Lannoitus on sijoitus joka kannattaa tehdä jos sille voidaan ennustaa järkevä tuotto. Joku korkolaskija voi laskeskella minkälaisen sisäisen koron saa a) typpilannoitus 300euroa/ha ja pitoaika 10 vuotta verrattuna b) typpi + tuhkalannoitus 700euroa/ha ja pitoaika 20 vuotta. Veikkaan että vaihtoehto a antaa noin 10% ja b noin 3%.
On selvää, että jos kustannuksilla ei ole väliä niin mikä tahansa liete tai kierrätyslannoite antaa kyllä mukavasti lisäkasvua kunhan hehtaarille saadaan riittävästi minimitekijänä olevaa ravinnetta. Kustannuksilla on kuitenkin minun mielestä aivan ratkaisevalla tavalla väliä. Joku, vaikka Puuki, voi tietysti laskea hyvänmielen lisää sille että käyttää kierrätyslannoitetta. Karjan liete- ja kuivalanta kuuluu kestävyysnäkökulmasta minun mielestä kuitenkin nimenomaan pelloille. Suomen peltojen ravinnetaseet ovat kokonaisuutena heikentyneet jo 20 vuotta, myös fosforin osalta vaikka Tolopainen muuta arvaileekin. Kysymys on lähinnä siitä, että fosforipitoinen jae pitäisi saada leviämään myös karjatalouskeskittymien ulkopuolelle. Toisaalta vaikkapa säilörehunurmi ottaa nykyisillä menetelmillä niin rajusti ravinteita että lietelanta ei riitä alkuunkaan.
Lietelanta on hyvin emäksistä kuten tuhkakin. Kuitenkin maaperän reaktio emäkseen on todennäköisesti aivan toinen jos siihen truutatan emäksistä nestettä verrattuna maan pintaan levitettyyn tuhkarakeeseen. No tästä ei varmaan kannata edes jatkaa, Puukin lieteen injektointi -ajatukset ovat niin tolkuttomia…
Luemme varmasti samoja tutkimuksia mutta teemme eri johtopäätöksiä. Esimerkiksi:
http://www.metla.fi/uutiskirje/bio/2012-02/uutissivu-3.html
”Hakkuutähteen korjuu näyttää vaikuttavan hyvin vähän maan orgaanisen aineen, hiilen ja ravinteiden määriin. Kahdessa avohakkuun yhteydessä perustetussa kokeessa hakkuutähteen korjuu ei näkynyt näissä maaperän ominaisuuksissa. Myöskään harvennushakkuiden yhteydessä hakkuutähteiden korjuu ei näyttänyt oleellisesti vaikuttavan näihin maan ominaisuuksiin.”
Tämä kasvimaahan vertaaminen on juuri tätä edellä mainittua mutu-tuntumaa. Kasvimaan kasvien ravinteidenotto on hyvin toidenlaista kuin metsämaalla olevien puiden. Puiden ravinteidenotto perustuu symbioosiin sienijuurien kanssa. Oma teoriasi esimerkiksi lietelannan käytöstä maahan upottamalla on tietysti jo ko. toimenpiteen järjestelyn kannalta aivan tolkuton, mutta tiedätkö mitä se aiheuttaisi? Vai on perustatko asian vaan ”peltojärkeen”? Metsämaat ovat happamia ja sienijuuret ovat sopeutuneet happamiin olosuhteisin. Jos lietelantaa ruiskutettaisin metsämaahan niin miten käy? Tiesitkö että lietelanta on erittäin emäksistä? Sen takia esimerkiksi Tanskassa lietelannan sijoittamisen yhteydessä on ryhdytty lisäämään maahan myös rikkihappoa. Tällä pyritään vähentämään ammoniakki (=typpi) päästöjä ilmaan. Erittäin emäksinen lietelanta todennäköisesti tuhoaisi sienijuuren metsämaasta ja sitä myöten ravinteiden oton.
Kannattaa nyt aivan aluksi lopettaa vertailut kasvimaahan kun mietinnässä on puiden ravinnetalous metsämailla.
Puuki, hakkuutähteet eivät ole lannoitusta ollenkaan ellei niitä ole kuskattu naapurikuviolta. Hakkuutähteistä vapautuvat ravinteet ovat ihan sen kyseisen kuvion ”omia” ravinteita. Kun ravinteita kuskataan kuviolle sen ulkopuolelta niin sitten on kyseessä lannoitus.
Kuusikon harvennuksen hakkuutähteet lisäävät puiden käytössä olevia ravinteita 2-3 vuoden ajan, asiaa on ihan tutkittukin. Missään nimessä hakkuutähteet eivät ole ”parempi” lannoite kuin vaikkapa sadeveden mukana tuleva ammoniumtyppi. Samaa ravinnetta se on. Orgaaninen aines kuluttaa typpeä hajotessaan hiilidioksidiksi. Kun vaikkapa pellolle levitetään ns. ravinnekuitua (sellutehtaan nollakuitua), niin typpilannoitusta täytyy parin vuoden ajan lisätä jotta päästään samaan satotulokseen. Peltomailla kyseisellä toimenpiteellä tavoitellaan multavuuden lisääntymistä, veden ja ravinteiden pidätyskykyä. Harvennushakkuissa hakkuutähdettä ei kannata korjata kuviolta pois, korjuu johtaisi varsinkin kuusikoissa kasvun alenemiseen. Käytännössä kukaan ei taida harvennuksen hakkuutähteitä korjatakaan. Hakkuutähteet kuuluvat ajourille joilla ne suojaavat jäävän puuston juuria. Välialueilla tämä tarkoittaa jonkinasteista ”hakkuutähteen korjuuta”. Vaikutusta voi lieventää lannoittamalla jos siitä menettää yöunensa. Hakkuutähteiden ”lannoitusvaikutus” ei ole pidempi kuin teollisella lannoitteella. Tästä ei ole mitään tutkimusnäyttöä, pelkästään ns. maalais- tai kaupunkilaisjärjellä tehtyä päättelyä (joka menee pieleen). Harvennuksen aiheuttama jäävän puuston lisääntyvä kasvu ei johdu hakkuutähteiden ravinteista kuin pieneltä osin, suurin ja lähes ainoa kasvua parantava tekijä on juuristo ja valokilpailun väheneminen.
Typpilannoite ei ole helposti haihtuvaa, varsinkaan salpietari tai vastaavaa typpeä (ammonium ja nitraatti) sisältävät NP tai NPK lannoitteet, ne eivät haihdu vaikka maassa näkyisi ”tyhjiä” lannoiterakeita. Se ”tyhjä” rae on kalkkia yms sideaineita kun typpi on jo siirtynyt maahan. Urea on asia erikseen, se saattaa osittain haihtua ammoniakkina taivaan tuuliin kevät ja kesälevityksissä jos on kastetta ja tuuliset, lämpimät säät. Sen takia urea kannattaa levittää syksyllä. Ureaa ei taideta paljoa enää metsänlannoituksessa käyttääkään. Metsämaa on varsin aktiivinen ”organismi” kokonaisuutena ja se pystyy helposti puskuroimaan suositusten mukaiset lannoitetyppimäärät.
Suositusten mukainen lannoitus ei ole ”väkisin kasvattamista”. Typpilannoitteet typpiravinteet ovat peräisin samasta ilmasta mitä me nytkin hengitämme. Kompostilanta (kuivikelanta) tai biokaasureaktoreiden mädätysjäännös sisältävät typpeä hyvin niukasti, typpi käytännössä kuluu noissa prosesseissa pois. Kuivikelannan kokonaistyppipitoisuus on noin 4kg/motti josta liukoisen typen osuus on noin 1kg. Jos tavoitellaan typpeä 150kg/ha niin kuivikelannan määrät (mottia/ha) nousevat varsin massiivisiksi.
Pitkä selvitys, mutta tällaista tämä totuuden jälkeinen aika taitaa olla. Kun mutu-tietoa levitetään riittävän monta kertaa niin se saattaa muuttua joidenkin mielessä totuudeksi. Puukin päätä tämä tuskin kuitenkaan käänsi?
Anneli, valintatilanne ei tietenkään ole noin musta-valkoinen. Laatupuusta ei ole iloa jos se ei ole riittävän järeää sahattavaksi tai sorvattavaksi. Ja lannoitus ei muuta laatupuuta höttöpuuksi. Jos muuttaisi, niin lannoitus olisi uskomattoman kannattavaa ja itsekin siirtyisin Jeessin linjoille kuitupuun tuottajaksi.
jk-metsä voi ilmeisesti olla melkein mitä vaan joten mitään selkeää ohjeistusta lannoituksen osalta tuskin koskaan saadaan. JK johtaa kuusettumiseen karummillakin mailla ja niiden osalta vahinkoa voidaan ehkäpä rajata typpilannoituksella kun kuusten kasvu hidastuu juuri arvokasvuvaiheen alkaessa. Lannoitus ai vaan taida istua kiihkeimpien jk-julistajien ideologiaan joten lannoitusta puoltavia lausuntoja joudumme odottelemaan niin kauan että näitä pysähtyneitä kuusikoita on riittävästi.
Tiedoissa ei ole NYT mitään isommin väärää. Aiemmin (klo18:16) julistit että omt olisi parasta pohjaa lannoitukselle. Se ”tieto” oli väärä ja sitä oikaisin.
CT:tä(kin) on monenlaista, parhaimpia niistä voi ja kannattaa lannoittaa. Sekin tieto löytyy alan oppaista kuten vaikka Tapion taskukirjasta.
Tällä kertaa olet langennut väärään tietoon. En ole keksinyt mitään uutta. Tutkimukset ja mittaukset jo 80-luvulta kertovat yksiselitteisesti että paras vaste saadaan vt ja mt pohjien havupuustoissa.