Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Riippuu aina kuvion tilanteesta, mutta oksikkaaksi kehittyvässä männikössä tärkeintä on huolehtia siitä, että järeytyminen on madollisimman nopeaa. Paljon näkee omistajiensa mielestä ”räkämänniköitä”, joiden harventamista viivytellään. Se on virhe. Huonolaatuisen männikön laatua voi parantaa vain järeyttä kasvattamalla. Se korjaa jossain määrin jopa mutkaisuutta. Tärkeintä on siis huolehtia siitä, että elävän latvuksen osuus pysyy minimissään 40 prosentissa kokonaispituudesta. MT-pohjilla myös typpilannoitus voi kiertoajan loppuvaiheessa olla hyvinkin kannattavaa jos sillä voidaan kasvattaa tukkikertymää. Joskus oksikkuuden syynä voi olla myös boorinpuutos. Se kannattaa korjata aina kun sen havaitsee.
Karsinta ei auta iso-oksaisessa männikössä. Se parantaa vain maisemaa, ei metsänomistajan tiliä. Karsinta kannattaa, jos kannattaa, vain jo valmiiksi hento-oksaisessa, muta hyväkasvuisessa männikössä. Niissäkin elävän latvuksen osuus kannattaa pitää yli 40%.
Voi olla, että runkoluku 700kpl/ha voi joissain tapauksissa olla hyvä tavoite ensiharvennuksen jälkeen. Riukuuntuneisiin puustoihin se ei sovi. Surkeimmissa tapauksissa, joita on lopulta hyvin vähän, on parempi tuottaa vain massaa ja silloin runkolukua ei kannata tiputtaa alle 1000kpl/ha. Voi olla, että joku 1200-1300kpl/ha olisi paras ratkaisu, jotta kasvu ei notkahda harvennuksen jälkeen.
Palstan koko ei kannattavuutta ratkaise, tässä suhteessa olen eri mieltä monen ammattilaisen kanssa. Ainakin minun mielestäni suurissa +100ha tiloissa ei saa minkäänlaista määrä-alennusta. Etelä-suomen alle 10ha palstat ovat asia erikseen, niissä tämä puuhapalstailmiö ehkä näkyy.
Pienelläkin palstalla voi olla hyvät tieyhteydet ja järkevä kuviokoko. Ne ovat tärkeämpiä asioita kuin ”keskittymän” koko.
Pienet palstat ovat myös likvidejä myytäessä ja niiden suhteen onnistuu tappion tekeminen metsävähennyksen tuloutuessakin. Niitä on myös paljaaksi hakattuna edullista siirtää seuraavalle sukupolvelle, jolla ei välttämättä ole isoja pääomia ostoon tai lahjaveron maksuun.
Puun tarjonnan kannaltarekisteriyksikön koko ei ole ratkaisevaa vaan se, että tilat ovat aktiivista metsätaloutta harjoittavien hallussa.
MV, olen ymmärtänyt, että pyrit parhaaseen mahdolliseen tukkipuun tuotokseen jopa kustannuksista välittämättä. Minkä takia et hyödynnä nykyisen viljelymateriaalin kiistatonta jalostushyötyä?
Oston jälkeinen 10v jakson kassavirta riittävä ja palstalla riittävä markkina-arvo sen jälkeen. Siinä kriteerit metsätilan ostoon. Muut arvot ovat plussaa, mutta vaikkapa järvenrantatontilla ei tulevaisuudessa suurta arvoa ole ( muutama tonni?), poikkeuksena Saimaa, Päijänne ja mikä tahansa lutakko alle 100km Helsingistä.
Muutama sata douglaskuusta on tullut istutettua. Viimeisin oli metsämaalle noin 30 aaria. Istutus 2012 keväällä rehevälle metsämaalle, moreenia. Tuntuu olevan istutuksen jälkeen tosi herkkä ahavalle. Peloonreunametsien reunoihin ja muualle suojaavat puuston kupeeseen istutetut säilyvät hyvin, mutta kasvu on heikkoa.
Hieno puu kuitenkin ja vaikuttaisi aika kestävästä kunhan kasvu pääsee vauhtiin.
Tuki voi olla perusteltua mös metsäteiden rakentamiseen ja kunnostamiseen. Kunnostamisen tuki on tosin siinä ja siinä. Jos tietä hoidettaisiin vastuullisesti ja pitkäjänteisesti, niin ”peruskorjausten” tarvekin olisi vähäisempi.
Pohjois-Suomessa on kyse enemmän aluepolitiikasta kuin metsätaloudesta. Siellä on lisäksi omat erityispiirteensä kuten porotalous.
Kunnostusojitus on aika monisyinen juttu sekin. Aika monella kohteella puusto pitää yllä riittävää haihduntaa ja samalla harventamisen taloudellisuus on kyseenalaista. Valtapuusto ei juurikaan harvennuksesta hyödy. Kasvattaminen harvennuksitta päätehakkuuseen olisi talouden ja luonnon kannalta järkevämpää. Nyt kemera ohjaa ainakin osittain kannattamattomiin harvennuksille ja ojien perkaukseen. Nykyisen metsälain myötä ei ole enää tarvetta pyrkiä tiettyyn lakirajaan.
Aika pitkälle on ehditty aloituksen aiheesta.
Kemeraa voidaan minun puolesta jatkaa ainakin niin kauan kuin nykyinen himoverotus jatkuu. Työlajeja voidaan kuitenkin tarkastella kriittisesti. Sellaiset työlajit voivat perustellusti pysyä tuettuna joiden tuotto on kaukana tulevaisuudessa ja jotka eivät vääristä hoitoketjua. Myöhästyneen taimikonhoidon tukeminen ei ole perusteltua. Tällä palstalla on moneen kertaan kuultu, että kasvatusketju johon kuuluu energiaharvennus on kannattavampi kuin vanhakantainen varhaisperkaus-taimikonharvennusketju. Taimikonhoidontuki tulisi siis kohdistaa varhaisperkaukseen ja sen jälkeen kukin saa tulla toimeen omillaan. Energiapuun kasvatusta ei ole perusteltua tukea, mutta puun energiakäyttöä on. Puun läpimitasta riippumatta. Tällöin tilanne olisi tasapuolinen kaikille.
Kemiallinen torjunta ei ole ensisijainen keino, mutta hyvä vaihtoehto sekin. Ohjeet lukijoiden kuvissa sivulla 6 (tällä hetkellä). Kannattaa pitää mielessä jos muut konstit jää kesken…
Ei ole ei. Metsänomistajien intresseissä kuitenkin on, että metsäenergialla tuotettaisiin sähköä nykyistä enemmän. Yksityiset sahat voisivat investoida voimalaitoksiin jos homma saataisiin kannattavaksi. Syöttötariffi olisi tähän ratkaisu. Puulle, myös kuitumittaiselle, saataisiin lisää käyttöpaikkoja.
Syöttätariffi on toki jyrkkä interventio vapaaseen markkinatalouteen. Tässä yhteydessä sen kuitenkin hyväksyn. Edut ovat kiistattomat. Lisää elinvoimaisuutta sahateollisuuteen, lisää työtä, korvaa tuontienergiaa, vaihtotase paranee, verotulot jää Suomeen, voimalaitostekniikka todennäköisesti suomalaista.
Miinuksena sähkön hinnan nousu. Vaikutus kuitenkin kerrannaishyödyt huomioiden pienempi kuin tuulivoimalla. Saksan tielle ei tässä kuitenkaan pidä mennä. Uusiutuvaa tuetaan siellä niin rajalla syöttötariffilla, että sähkön hinta on kuluttajille moninkertainen Suomeen verrattuna.
En ole puun energiakäytön tukemista vastaan. Tuen kanavoinnille on vain paljon tehokkaampia ja järkevämpiä tapoja kuin tehoton ja turhanpäiväiseen valvontaan perustuva kemera, jossa hallinto vie toisen puolen kyseisistä verorahoista. Tukimuodoista, jotka ohjaavat tehottomuuteen kasvatusketjussa ja korjuussa voivat tuskin olla kansantalouden kannalta perusteltuja. Perusteluksi ei riitä myöskään se, että jotkut metsänomistajat haluavat kasvattaa metsää niin, että ketjuun kuuluva tehoton energiaharvennus toteutetaan veronmaksajien tuella.
Kestäviä ratkaisuja metsäenergian arvonnousuun ovat päästökaupan remontti, syöttötariffi pientuotannolle (sahat) ja verovähennysoikeuden tuplaaminen metsätalouden investointien osalta. Mikään näistä ei edellytä hallintohimmeleitä eikä johda vääristymien kasvatusketjussa.