Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Taitaa tuon artikkelin olennaisin opetus olla se, että taimikonhoito tulee tehdä tarkasti ja kuusen latvat tulee pitää kokoamaan vapaina. Tällä palstalla ainakin yksi keskustelija kovin vakuuttelee, että istutuskuusikkokin kannattaa päästää ylispuustoiseksi, jotta saa sitten 30-50 mottia energiapuuta motokorjuulla myydäkseen. Ei oikein istu Erikssonin veljesten kasvatusmalliin…
Taneli voisi vielä selventää ikä siitä mäntysellusta tekee vähemmän varman nakin? Perusteletko hankalamman keitto- ja valkaisuprosessin perusteella vai lopputuotteen nykyisen ja tulevan markkinatilanteen perusteella?
Taneli kirjoitti varmasti faktapohjalta, mutta uskon kuitenkin uusien ison mittakaavan laitosten olevan raaka-aineen suhteen jatkossakin tarkkoja. Havulinja on havulinja jatkossakin. Uusia mekaanisenmassan laitoksia en usko rakennettavan ja kemiallisiakin on käännetty havupuulle (esim Enocell). Havupuissa lienee myös enemmän potentiaalia biojalostuksen näkökulmasta.
Yksinkertaisesti metsänomistaja minimoi riskinsä ja erittäin todennäköisesti maksimoi tulonsa, jatkossakin, tuottamalla järeää havupuuta kohtuullisen lyhyellä kiertoajalla. En usko, että biotalouskaan tulee imuroimaan pieniläpimittaista sekapuuta sellaiseen hintaan, että metsää kannattaisi hoitaa ylispuuvaiheen kautta, ei ainakaan vielä.
Laajakatseisuus on hyve itse kullekin. Puuston järeyden lisääminen on Suomen olosuhteissa ollut aina kannattavaa enkä usko tähän tulevan muutosta uudessa uljaassa biotaloudessakaan. Riittävä järeys mahdollistaa puun käytön kaikkein monipuolisimmin ja se tarkoittaa markkinataloudessa parempaa puustamaksukykyä.
Viime vuosikymmenet tukki ja siitä tarjottava hinta ovat olleet puukaupan moottoreita. En näe mitään syytä etteikö näin olisi jatkossakin. Passiivinen ja jopa aktiivinen hoitamattomuus johtaa ainakin VMI:n mukaan lähinnä energiapuun ja pieniläpimittaisen kuitupuun tarjonnan lisäykseen tulevaisuudessa. Aktiivinen hoito ja aktiivinen hoitamattomuus eivät kustannuksiltaan eroa toisistaan ratkaisevasti. Ainakin jeesmiehen malli eroaa omastani keskimäärin vain sen yhden raivaussahatyöstön verran. Noin 300-400€/ha kustannusero siis.
Jeesmiehellä voi olla parempaa tietoa, mutta itse olen siinä käsityksestä, että vaikkapa Äänekosken toivottavasti toteutumassa biojalostamossa raaka-aineena tulee olemaan havupuu. Ei siis esim. leppä, pihlaja, haapa tai koivu.
Nyt kun keskusteluun osallistuu asiaa tieteelisesti ja pitkään tutkinut Kari M, niin kysyn kuinka tarkkaan viljelykuusikon toisen harvennuksen voimakkuuden vaikutusta loppupuuston järeytymiseen on tutkittu?. Kuinka paljon 500 isointa runkoa hyötyy siitä, että otetaan 500 runkoa kuviolta pois? Muistan lukeneeni Skogen lehdestä, että metsikön 300 isointa puuta (hehtaarilla) ovat kiertoajan (olisko ollut 80v) lopussa jokseen yhtä isoja harventamattomassa (loppuun asti 2000kpl/ha) ja harvennetussa metsässä… luonnon poistuma on toki huomioitava ja itse on kokonaan ilman harvennusta kasvattaisi mitään puulajia (paitsi energiapuuta).
Kannattaako 50-60 rehevän pohjan viljelykuusikon harvennus nykyisillä hintasuhteilla jos lähtötilanne on 1000-1200kpl/ha suunnilleen tasaisesti jakautuneena? Vai kannattaisiko mennä yli 1000kpl/ha tiheydessä päätehakkuuseen vaikka yhden lannoituksen voimin?
Raivurille, maapohja kannattaa toki huomioida uudistamisvaiheessa tarkkaan, jotta uusi sukupolvi kehittyy mahdollisimman nopeasti. Tästäkin huolimatta, tai juurikin siksi, alue voidaan hyvinkin käsitellä kerralla. Karu männikkötöppyrä vaatii vähemmän raivausta, mutta kun se tehdään reippaasti ja riittävän aikaisin, niin heikommankin pohjan kuvio voidaan käsitellä ensiharvennuksessa samaan aikaan kuin rehevämpi isompi alue. Entistä enemmän kannattaa myös miettiä pitääkö puita kasvattaa aivan joka aarilla. Heikommat alueet, jos niitä on vähän ja sirpaleisesti, voi aivan hyvin jättää enemmän tai vähemmän pysyvään rauhoitukseen metsänkasvatuksen talouden siitä juurikaan kärsimättä. Omistaja toki päättää mitä tehdään!
Ehkei aivan yleisohjeeksi sovi tuo harventamatta kasvattaminen kuin kuvioille joilla ei tukkipuuta ole tulossa käytännössä lainkaan. Rauduskoivu tarvitsee tilaa järeytyäkseen ja ainakin yksi reipas harvennus on pakko tehdä. Kuusikoissa pärjättäisin yhdellä harvennuksella jos viimeinen tamikonhoito tehdään jämptisti. Ehkä kaikkein rehevimmillä rinnemailla voitaisiin mennä kokonaan ilman harvennuksia jos taimikonharvennuksessa runkoluku pudotetaan alle 1600kpl/ha tasoon.
Männiköissäkin järeytyminen vaatii harvennuksia ainakin sen yhden.
Harvennuskertojen vähentäminen tai kokonaan poisjättäminen edellyttää poikkeuksellista tarkkuutta taimikonhoitoihin. Energiapuuvaiheen mukaan ottaminen tärvelee koko ketjun.
Varttuneiden +60v kuusikoiden harventamiseen kannattaa aina suhtautua varauksella runkoluvusta riippumatta.
Kunnan tai valtion etuosto-oikeus on perusteltua kunhan lunastushinta on riittävän korkea. Naapureille ei tällaista oikeutta pidä antaa. Metsätilarakenteesta puhutaan paljon vaikka tilatasolla, pienielläkin tiloilla, olisi paljon enemmän ja helpommin tehtävää.
Käsittelyalan koko ratkaisee paljon enemmän kuin koko tilan koko. 10ha palsta jossa on kaksi 5ha kuviota on vähintään yhtä tehokas yksikkö kuin 100ha tila jossa on 50 kuviota. Hakkuita ja hoitotöitä tehdään 10ha tilalla vain harvemmassa rytmissä esimerkiksi 10v välein. Kuviokokoa reippaasti suurentamalla saadaan järkeviä työmaita koneelliseen metsänhoitoon. Myönnän toki sen, että tieasiat sujuvat usein paremmin kun tilakoko on iso. Toisaalta sekin on nähdy, että kun tie on ”oma”, niin sen hoito jätetään helpommin täysin retuperälle…
Metsäsuunnittelua pitäisi ohjata nykyistä voimakkaammin niin, että tavoitteena on aina kuviolukumäärän selvä pienentäminen kuin metsäsuunnitelmaa päivitetään. Nykyisellään maastotöitä tekevillä on hiukan liian suuri tarve erotella kuvioita esimerkiksi kasvupaikkatyypin perusteella. Metsäsuunnittelussa tulisi selkeämmin piirtää käsittelyalueita joilla hoitotoimenpiteet voidaan tehdä samassa rytmissä. Nyt metsänomistaja ”hukkuu” kuvioihinsa ja metsä-ammattilaisetkaan eivät jostain syystä osaa niputtaa tekemisiä. jotkut organisaatiot osaavat jo myydä ”metsätilan 10v huollon” jolloin tulot ja menot saadaan samaan aikaan ja seuraavaan 10 vuoteen ei tarvita kuin puiden halaamista…
Jeesmies on taas hysteerinen. Kuusta kuusen kasvupaikalle ja mäntyä männyn maille. Lehtipuuta sekaan tai vaikka pääpuulajiksi jos se silmää miellyttää. Kuusitukki on erittäin haluttu artikkeli ja Etelä- ja Keski-Suomessa sen hakkuumahdollisuus on vuodesta toiseen alhaisin. Kaarnakuoriaisten takia ja varsinkin asiaan liittyvän uutisoinnin johdosta kuusitukkia tulee nyt tarjolle runsaasti. Keskivaikea hysteria on ajanut metsänomistajat puukaupoille ja ostava taho hyödyntää tottakai tilanteen. Hirvikannan koosta olen samaa mieltä monen muun kanssa. Mänty olisi oivallinen puulaji myös mt-pohjille, nyt niille istutetaan pääsääntöisesti kuusta.
Hallatuhoja on tosiaan ollut viime vuosina ehkä enemmän kuin totuttua. Omalle kohdalle on osunut yksi palsta Pohjois-Savossa, jossa halla tuntuu vierailevan säännöllisesti. Pohjat ovat erittäin rehevät, joten männyn kasvatus ei oikein käy laatuun sekään. Rauduskoivua on naapureilla ja itselläkin pieni kuvio. Laatu ei kehity hyväksi, voi olla boorinpuutteen syytä osittain, mutta hienojakoisella maalla koivun tukkiprosentti jää todella alhaiseksi ja kokonaiskasvukaan ei vaikuta kovin hyvältä. Nuoret 20-30v kuusikot puolestaan kasvavat aivan pitelemätöntä vauhtia. Kuutioita kertyy +15mottia/ha/vuosi. Ja laatu on hyvää kun boorilannoitus on tehty.
Hankala juttu tuo halla kuitenkin on. Hoidatin yhden 2ha taimikon Jeesmiehen tyyliin. Jätin reilu 2000kpl/ha koivua (pääosin hiestä) kuviolle verhopuustoksi. Koivujen pituus on noin 8m. Istutuskuusi on siellä alla, noin 1600kpl/ha, pituus 2-3m. Ainakaan tällainen verhopuusto ei auttanut kesäkuun 2013 hallaa vastaan yhtään. Ei siis yhtään. Kuuset kärsivät aivan yhtä pahasti kuin alavammalla maalla oleva saman ikäinen istutuskuusikko.
Kaikesta päätellen alue sopii kuuselle kuitenkin erittäin hyvin. Se on ainoa puulaji joka voi tuottaa päätehakkuussa kohtuullisen tukkiprosentin. Jatkan siis kuusen kasvatusta.
Jeesmiehen haaveilemaan suuntaan on konetyön osalta jo menty. Koneistutus ja koneellinen kitkentä 4-6v kuluttua. Lopputuloksena on pääsääntöisesti taimikoita, joihin ei tarvitse miestyönä mennä sahailemaan. Riippuu kuviosta ja ”onnistumisesta”, mutta vahvasti näyttää siltä, että tässä on valmis menetelmä tehokkaaseen ainespuun tuottamiseen. Kitkentä ei ole totaalista, eli lehtipuseoitusta sinne kyllä jää, mutta kuuset ja männytkin pääsevät vallitsevaan asemaan ilman jatkotöitä ja konttaamista.Ensiharvennukseen valmistauduttaessa voi sitten harkita tarvitaanko ennakkoraivausta vai voiko/kannataako kepakot korjata samasasa yhteydessä energiapuuksi. Kitkentää ei vain ole saatavilla kuin alueellisesti. Uskon, etä se kyllä lisääntyy vääjäämättä kun ammattilaiset pääsevät näkemään tuloksia oikeaan aikaan kitketyillä kohteilla. Nyt vastustus on tiukkaa, vähintään yhtä tiukkaa kun mätästyksestä kehitettiin valtamenetelmä kivennäismaiden muokkaamiseen…