Raivooja, miten se laatu heikkenee ja paljonko ja vaikuttaako se tukin hintaan?

Kasvatustiheyksiä on pääpuulajien osalta tutkittu pitkään, hartaasti ja perusteellisesti. Kokeiden data on varmaan saatavissa jos joku haluaa tarkastella asiaa uudestaan. Tapion suositusten vaihtoehtoihin luotan itse. Ehkä viimeinen harvennus, sen tarpeellisuus, on ainoa asia jossa teen joskus omia päätelmiä.

Harmaalepän ja tuomen osalta tutkimustietoa ei taida olla. Ja hyvä niin ettei verovaroja ole käytetty tällaiseen turhuuteen.

Vastaan itselleni kun aihe kiinnostaa 🙂

Rahkasammalpintoja pidetään tavallisesti hyvin taimettuvina. Tähän perustan arvailuni, että uudistamisvaiheessa siihen kannattaa jopa pyrkiä. Näin ainakin laajemmilla isovarpuisilla rämekuvioilla. Rahkasammalpinta myös säilyy pitkään ”sellaisenaan”, ts. pienikin siemenpuumäärä saattaisi riittää. Ehkäpä siemenpuut voisi jättää tuleville ojalinjoille ja korjata sitten ojituksen yhteydessä pois. Ojalinjat voisi sitten vaikka täydentää istuttamalla jos ne näyttävät jäävän ilman taimia. Takuuvarmaa on, että isovarpuisen rämeen uudistaminen istuttamalla koko ala ei kannata. Yhtä varmaa on se, ettei niitä kannata jättää kokonaan uudistamatta.

Ojat voi avata isommilla alueilla kahdessakin vaiheessa niin, että hienoainesvalumat pysyvät paremmin kurissa. Ojat saa minun puolesta kaivaa kunnon kanaaleiksi, mutta siinäkään ei ehkä ole taloudellista järkeä. Ojien perkaus ei ole metsätalouden kalleimpia investointeja kuitenkaan.

Etelä-Suomen pienialaiset rämeet uudistaisin kuitenkin ojitusmätästäen ja istuttaen ainakin jos on mahdollisuus pitää ne samassa rytmissä mahdollisesti vieressä olevan ct/vt kivennäismaakuvion kanssa.

Ohutturpeiset ja sellaisiksi ”painuneet” maat ovat asia erikseen. Niitä kannattaa kasvattaa kuten vastaavia kivennäismaita. Ja kivennäismaita ne oikeasti ovatkin ainakin ravinteisuudeltaan. Ojitusmätästys ja mahdollisimman paljon kivennäismaata ohuena kerroksena pintaan, niin hyvä tulee. Ojitus heti kierron alkuun siksi, että soistuminen ei käynnistyisi uudestaan. Riippuu sitten kivennäismaan hienojakoisuudesta selviääkö kylvöllä vai joutuuko istuttamaan. Säätöauraushan näille olisi just eikä melkein, mutta kalustoa ei liene saatavilla kuin koillismaalla.

Aikanaan parhaita uudisojituskohteita olivat suot joilla oli rahkasammalpinta ja sillä vaihtuva taimiaines. Ts mänty iti hyvin ja jaksoi kasvaa muutaman vuoden jotenkuten, mutta kuoli sitten liikaan veteen. Näille soille metsä syntyi itsestään kun se vain ojitettiin. Olisiko näillä suotyypeillä uudistaminen yhtä helppoa? Tutkimustietoa ei taida olla kun isommin ei uudistushakkuita ei ole vielä tehty.

Toki turve on jatkuvassa muutoksessa jos kuivatus on kunnossa. Turve painuu ja maatuu. Muuttuuko turpeen ominaisuudet niin, että uudistuminen soistumisen kautta ei enää toimi? Suomaiden, hyvienkin, tuotto on niin heikko, että luontaista uudistamista kannattaa ehkä kokeilla joka tapauksessa. Turvemailla oma kantti kestäisi hyvinkin hieskoivuvaltaisenakin kasvattamisen. Kasvu vooi olla oikeinkin hyvää ja investoinnit pysyy kohtuudessa. Panokset kannattaa laittaa kivennäismaille ja tietysti tieyhteyksiin.

Tänään tuli käveltyä Etelä-Suomalaisessa osin kallioisessa metsässä joka noin 40v sitten harsittiin vinssipelillä ja osin hevosjuontona. Kyseisen hakkuun kertymästä minulla ei ole tietoa, mutta kannoista päätelleen kunnon tukkipuita siellä hakattiin. Noin 5v sitten kyseinen 4ha kuvio käytiin motolla läpi. Poistettiin noin 150 kilpikaarnaista mäntyä hehtaarilta ja harvennettiin nuorempaa kuusikkoa. Nyt kuivio on puhdas kuusikko, muutama lakkapäämänty jäi töppyröille. Kuusilla on ikää 50-60v ja suurimmasta osasta ei vielä saa tukkiakaan. Kirjanpainajatuhoja ei juurikaan ole vaikka niitä alueella on runsaasti. Mänty loistaa poissaolollaan. Koivut ja haavat pääosin poistettin hakkuussa, lähes kaikki jonkin asteisesti lahoja. Nykypuusto noin 100-130mottia kuusikuitua. Kuvio on aukkoinen isojen mäntyjen jäljiltä.

Tämä on huono esimerkki tietysti, jatkuvassa kasvatuksessa olisi poistettu kaiken kokoista puuta ja ja hakkulla olisi käyty ainakin yksi kerta enemmän siinä välissä. Johtopäätökseni on kuitenkin, että ei tule mitään. Kuuset täytyy yrittää vaikka riskillä kasvattaa tukkipuiksi vaikka lannoittaen ja sitten avohakkuu ja männylle.

Perusongelma tuolla kuviolla, jatkuvan kasvatuksen kannalta, on se, että mänty ei ole uudistunut lainkaan. Pohja on vt-mt välimaastoa. Jos tämä olisi hakattu 40v sitten aukoksi ja viljlety männylle, niin siellä olisi nyt mäntytukkimetsä ja päätehakkuutulojen koroilla olisi rilluteltu 70-90 luku ja osin vielä 00-lukukin.