Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Samaa mieltä pätkäjätkän kanssa. Kuusella on erittäin voimakas taipumus kasvaa yksilatvaisena. Jostain luin, että kuusi vaihtaa latvaansa keskimäärin 16 kertaa kierron aikana, siis jokainen runko. Ja silti meillä päätehakataan pää-asiassa vain yksilatvaisia kuusia.
On tietysti houkuttelevaa tehdä leikkuuta jo heti kun haaroittumisesta on merkkejä. Työ on kevyttä ja vauriota ei synny, mutta tällöin joutuu käymään taimikkoa läpi lähes joka vuosi ja työ on suurimmalta osin turhaa. On taloudellisempaa tehdä korjaukset sitten kun ”tilanne on selvä”, eli kaksi latvaa tai poikaoka on selkeästi syntynyt. Tämä siitäkin huolimatta, että jonkinasteinen vika voi jäädä runkoon. Jos haaroittuminen johtuu boorinpuutoksesta, niin se pitää tietysti korjata ensin.
Juuri näin Puuki ja Taneli, turvemaita on todella monenlaisia ja ne kaikki vielä kehittyvät eri tavalla kuivatuksesta tai sen puutteestaan riippuen.
Huomionarvoista on se, että iso osa parhaista suometsistä ei ole suometsiä enää ollenkaan. Vuosikymmenten kuivatuksen ansiosta paksukin turvekerros on voinut painua niin, että turvetta on alle 30cm. Nämä vastaavat ravinteisuudeltaan kivennäismaita ja niillä uudistamiseenkin kannattaa investoida.
Hilatieto ei riitä metsä-alan toimijoille eikä metsänomistajille joten siihen ei pidä tyytyä. Metsäkeskuksen rooli on luonteva tiedon kerääjänä ja jakelijana, mutta juurikaan mitään palveluita sen ei pidä eikä kannata rakentaa. Se on kaupallisten toimijoiden tehtävä.
Kuviotieto koostuu ”hiloista” sekin, eli pienennetään vaan sitä hilaa vaikka 1m*1m kokoon tai pienempäänkin, niin kuviorajat piirtyy. Niin kauan kuin kemeraa jaetaan, niin kuviokoon määrittely on tarpeen.
Metsätiedon ajantasaisuudessa ja tasossa kannattaa rimaa nostaa korkealle. Tekniikka kehittyy koko ajan.
Ne sovellukset sitten ovat tosiaan kaupallisten toimijoiden kenttää. Periaatteessa tarvetta ei ole edes koko metsään.fi palvelulle. Ja kaupallisten toimijoiden osalta ei tarvitse pelätä etteikö kilpailu toimisi, nyt jo sovelluksia on tarjolla käytännössä ilmaiseksi.
Toivottavasti yhtiöt ja mhy/mtk ymmärtävät mihin tässä ollaan menossa. Metsätiedon panttaaminen ei ole tätä päivää, eli kyllä tavoitteen tulee olla se, että jatkossa kaikki toimijat päivittävät tekemisensä metsään.fi tietokantaan. Kilpailu käydään sitten palveluilla, ei tiedolla.
Bortrac on kätevä ja olen käyttänyt vain 30litraa vettä hehtaarilla. Käytännössä siis 10litraa vettä ensin säiliöön ja 5litraa bortracia. Ainakin Solo merkkisessä reppuruiskussa on vakiona messinkinen kierrettävä säätösuutin. Sillä saa suihkun säädettyä pistemäiseksi ja ”kantomatkaa” saa sillä useita metrejä. Ei tarvise kuviota kovin tiuhaan kävellä kun sillä ruiskuttelee hiukan yläviistoon.
Ruiskun pesu/huuhtelu täytyy muistaa levityksen jälkeen. Bortrac + vesi seos jos pääsee kuivahtamaan, niin seuraavalla käyttökerralla ruiskun pumppu voi hajota. Kokemusta on. Huuhtelu on tietysti aina syytä tehdä levittää sitten mitä vaan. Toinen huomio bortracista on, että se on kylmänä aika jäykkää ja ei heti sekoitu veteen varsinkin jos sekin on kaivokylmää. Viime keväänä säilytin bortracia ja vettä kuvion reunalla viikon yli ja yöllä lämpötila meni ainakin nollaan. Tein seoksen enkä paljon sekoitellut. Bortrac painui pohjalle ja pummpu oli kovilla kun sitä pumppailin. Voimakas ravistelu sai ne sekoittumaan ja homma alkoi pelata.
Raivaussahan levityslaitteesta löytyy googlella kuvia kun laitta hakusanaksi kantosirppi. Se ruiskutti seoksen terän alapintaan ja lopputuloksena oli jonkinlainen ”aerosolipilvi”, ei hyvä.
Pienen ruiskun tai ”jatkuvasti kosteana pysyvän” pensselin virittämistä raivaussahaan en ole vielä kokeillut. Uskon, että toimisi kuitenkin hyvin. Ihan jokaista kantoa ei tarvitse käydä erikseen käsittelemässä, joten ajan menekki ei nousisi ainakaan isommaksi kuin kahden erillisen raivaussahatyöstön.
Lentoruiskutusten aikaan glyfosaatti ei ollut vielä markkinoilla tai se oli vielä varsin arvokasta tavaraa. Ennakkotorjunnassa sitä ehdittiin käyttää jonkin verran joko äestykseen liittyen tai erillisenä käsittelynä metsäkoneella. Lentolevityksessä käytettiin MCPA:ta 2.4.5D tehoainetta tai niiden seosta. Lentolevityksestä oltiin hetken aikaa hyvinkin innostuneita kun metsähallituksella ja yhtiöillä oli vielä metsälentokenttäverkostokin olemassa. Niitä lentokenttiä rakennettiin muuten hyvinkin 200kpl ja ne palvelivat ensisijaisesti metsänlannoitusta.
Lentolevitystä tutkittiin paljon ja ei pelkästään ympäristö ja työsuojelun näkökulmasta. Toimintaa oli jokseenkin vaikeaa johtaa kun sopivaa levitysaikaa oli kussakin maantieteessä ehkä vain pari viikkoa. Jos levitys tehtiin liian aikaisin, niin havupuut vioittuivat (harvoin kuolivat) ja jos levitys myöhästyi, niin vesakossa oli jo ruska ja tehoaine ei kulkeutunut runkoon. Oma mielikuvani on, että se oli jokseenkin toivotonta hommaa puhtaasti metsänhoidollisestikin.
Ennakkotorjunta, eli ruiskutus ennen istutusta tai kylvöä onnistuu hyvin ja siihen ei ilma-aluksia tarvita. Ja lopputulos on sama tai parempikin. Täysin ilman raivaussahatyöstöä ei ennakkotorjumallakaan selviä, mutta työmäärä ja kustannuksia se vähentää dramaattisesti. Ja parantaa istutustaimien kasvua kun juuristokilpailua ei ole. Samaan tulokseen, korkeammin kustannuksin, päästään koneellisella kitkennällä, se on kyllä hyvä systeemi kun ajoitus vaan on oikea.
Satakunnassa tai missä jeessi sitten liikkuukaan on näköjään aivan erilaisia metsänomistajia kuin minkälaisia itse olen tavannut. Tunnen aika paljon metsänomistajia ja osa heistä on hyvinkin ammattimaisia. Kukaan heistä ei ole kertonut kemiallista torjuntaa käyttävänsä. Ilmeisesti he eivät ole ”laiskaperseitä” tai sitten lompsa on kunnossa kun onnistuvat ihan hyviä taimikoita tuottamaan. Kalliiksi ja hankalaksi se tulee, mutta onhan se mahdollista, tottakai.
Yksi julkisuuden henkilö, eli tämä Ketola joka metsälehden sivuillakin esiintyy, käyttää lehtijuttujen perusteella glyfosaattia raivaussahatyön yhteydessä. Ilmeisesti tekee vesakon kannokkoon kantokäsittelyn. Se onkin hyvin fiksua puuhaa rehevillä mailla. Siinä riittää yksi raivaussahatyöstö koko kiertoon kun näin toimii. Ja on aikalailla täsmätorjuntaa.
Toivottavasti lehtipuun vesomisen ehkäisyyn kehitteillä oleva biologinen purppuranahakkasienen itiövalmiste saadaan valmiiksi ja markkinoille. Toivottavasti sen myötä saadaan raivaussahoihinkin taas valmiiksi mietittyä ja toimivaa levityslaitetta markkinoille.
Jeessi, en ole huomannut isojen metsänomistajajoukkojen innostuneen kemiallisesta metsänhoidosta, eli siinä mielessä ”filunkia” ei näytä tapahtuvan lainkaan. Käyttö on olematonta vaikka kultainen keskitie on kaikkien käytössä. Enkä usko tähän tulevan minkäänlaista vetoa jatkossakaan. Ylipäätään nykyinen ja tuleva sukupolvi korjaa nyt edellisetn polvien kylvämää satoa. Metsien hoito on keskimäärin huonolla tolalla. Kasvatusmetsiä on nyt paljon ja ne puskevat puuta vaikkei tekisi mitään, mutta kun kurkistaa yhden sukupolven yli, niin metsänhoidon taso ei näytä ainakaan hyvältä.
Metsäyhtiöt ja MHY:t eivät tarjoa edes pyydettäessä kemiallisen torjunnan palveluita joten käytännössä eletään jo Jeessin kemikaalittomassa haavemaailmassa. Jos glyfosaatin käytölle on tarve, niin levitys täytyy hoitaa itse kuten 30.12.2016 lähettämissä kuvissani on tehty (Vasemmalla yksi pieni toimenpide tehty…).
Sertifiointi rajoittaa käytön vain tilanteisiin joissa se todella on tarpeen ja eihän siinä muuten mitään järkeä olisikaan. Kustannus se levitys ja aine kuitenkin on.
Tehokkuudesta olen samaa mieltä kuin joku tuossa aiemmin. On luonnon monimuotoisuudenkin etu, että puuta tuotetaan tehokkaasti niillä kuvioilla millä sille on hyvät edellytykset. Jatkossa puuta tarvitaan enemmän ja se kasvatetaan entistä pienemmällä alalla. Samalla saadaan tehoa niiden alueiden suojeluun joilla aidosti on monimuotoisuutta.
Esimerkkinä lähes 5 miljoona suometsähehtaaria. Olen aika vakuuttunut, että valtaosa näistä jää tulevaisuudessa pois puun tuotannosta. Tämä kasvussa oleva puusukupolvi kyllä käytetään, mutta jatko on todellakin hämäränpeitossa. Täytyyy muistaa, että lähes kaikki metsä-ammattilaiset valjastettiin noin 20 vuoden ajaksi soiden metsittämiseen. Nyt meillä ei ole enää tekijöitä ja osaajat ovat vielä vähemmässä, siis suometsäosaajat.
Puukille vielä kysymys pykäläviidakosta. Mitä viidakkoa tarkoitat? Luomussa on omat säädöksensä, mutta niillä pyritään juurikin varmistamaan, että kuluttaja saa luomua ostaessaan nimenomaan luomua.
Luomun valvonta on tiukkaa ja sillä halutaan varmistaa juurikin luomun brändiä, se ei varmasti kestäisi minkäänlaisia skandaaleja. Jos luomun pykäläviidakko ahdistaa, niin oikea osoite kehitysehdotuksille on varmaan Luomuliitto, mutta se ei ole ainkaan tähän mennessä ole ollut valmis minkäänlaisiin ehtojen höllennyksiin.
Maatalouden sääntely on toki ylittänyt kokonaisuutena kaiken kohtuuden jo aikaa sitten. Maaseutuvirasto on nyt solmussa tukien maksatuksen takia ja suurin yksittäinen tekijä lienee ympäristökorvausjärjestelmän entisestään lisätty monimutkaisuus.
Annelilta on jäänyt ehkä huomaamatta, että Suomen olosuhteissa nimenomaan karjatalous on kaikkein luontevin tuotantosuunta. Nurmenviljely sopii Suomen ilmastoon hyvin ja kaksimahainen karja pystyy hyödyntämään nurmirehua varsin tehokkaasti. Kestävästi tuotetun maidon ja naudanlihan tuotannossa Suomi on jokseenkin samalla viivalla tai edes lähellä muita maita. Maidontuottajille on Suomessa pystytty myös maksamaan merkittävästikin korkeampaa hintaa kuin muissa Euroopan maissa. Maidon tuottajahinta taitaa tälläkin hetkellä olla Suomessa maailman korkein.
Kasvispainotteista ruokavaliota kannattaa varmaan itse kunkin suosia terveyssyistä, mutta karjatalouden kehittämisen edellytyksiä ei pidä ainakaan täällä kotipesässä itse alkaa rajoittamaan. Moni maidontuottaja on siirtynyt luomuun ja hyvä niin. Kaikille se ei ole kuitenkaan mahdollista. Ylipäätään jo luomuvalkuaisen saatavuus asettaa tuotannolle rajoitteensa. Luomuvalkuaista joudutaan jo nyt haalimaan maailman ääristä ja mm. Romaniasta. Öljykasvien viljely luomussa on varsin tehotonta ja soijan osalta se ei liene ollenkaan mahdollista. Valkuaisissakin on eroja, eli vaikkapa härkäpapu ei ole sellaisenaan ratkaisu. Ei myöskään apila, sen liian runsas syöttäminen aiheuttaa omat ongelmansa.
Jeessin käsitys omavaraisesta Suomesta sotien aikaan ei perustu ainakaan historian tuntemiseen. Suomessa oli jo ennen talvisotaa vajausta viljasta ja asiaa ei helpottanut Karjalan luovutus (20 prosenttia pelto-alasta) miehittäjälle. Jatkosodasta irtautuminenkin oli alisteinen elintarvikehuollolle. Saksan lupaama ja myös antama vilja-apu piti Suomen sodassa mukana. Sodan jälkeisinä vuosina ruokahuolto oli paljolti tuonnin varassa ja sitä ei helpottanut mm. lannoitteiden heikko saatavuus. Ruokahuoltoa pitää moni näköjään itsestään selvyytenä, mutta koittakaapa olla syömättä vaikkapa pari viikkoa!