Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
MaalaisSeppo, tarkoitin hajautetulla tuotannolla lähinnä lämmöntuotantoa. Sähkön kulutushuiput johtuvat sähkölämmityksestä ja pumppuavusteisesta sähkölämmityksestä. Sitä voi leikata tuottamalla lämpöä jollain muulla tavalla. Ensimmäisenä tulee mieleen lämmittäminen puuta polttamalla.
Tähän sitten vastaa moni, että ”kyllä minulla on uunit ahkerassa käytössä”. Se ei vaan riitä, että tämän palstan keskustelijat niin tekevänsä.
Taneli on oikeassa kaukolämmön ja sähkön yhteistuotannon suhteen. Sitä pitäisi kaikin tavoin edistää. Kaikkein suurinta hulluutta on rivitalo- ja kerroastaloyhtiöiden ”maalämpösaneeraukset”, eli kaukolämmöstä luopuminen. Erittäin lyhytnäköistä toimintaa josta maksu lankeaa kaikille sähkönkäyttäjille.
Pumppulämmitys on suorastaan pyhä asia ja sen markkinoinnissa on onnistuttu erittäin hyvin. Pumppulämmittäjät eivät kestä jakeluhäiriöitä lainkaan ja ovat ensimmäisenä vaatimassa mm. maakaapelointia. Ja sekin lasku lankeaa myös niille jotka kestävät jakeluhäiriöitä ja eivät nosta kulutustaan kylminä pakkasjaksoina.
Luulisi, että tällä palstalla korostuisi hajautetun paikallisen energiatuotannon puolesta liputtaminen, mutta hämästyksekseni ei. Tolopainenkaan ei pidä tehopiikkejä ongelmana ja toteaa tuontisähkön olevan niin halpaa, että sen varaan kannattaa huoltovarmuuskin perustaa.
Aivan ehdottomasti siirtohintaan tarvitaan voimakas ohjaus huipputehotarpeen mukaan. Se ken haluaa varmistaa sähkön saannin myös nostaessaan kulutustaan monikertaiseksi saa myös maksaa siitä. Siis maksaa silloinkin kun ei kapasiteettia tarvitse. Heitä varten se siirtoverkon moottoritie kuitenkin rakennetaan joka niemeen ja notkelmaan.
Koitin jokunen kuukausi sitten nostaa keskusteluun sähkönkulutuksen yhä kasvavan volatiliteetin. Minut tyrmättiin, mutta pysyn kannassani. Suorasähkölämmitys ja kaikenlainen pumppulämmitys lisäävät siirtokapasiteetin ja säätövoiman tarvetta. Viimeisimmänkin pakkasjakson aikana taas lukemattomat lisälämmittimet kaivettiin komeroista alimitoitettujen pumppulämmittimien rinnalle.
Siirtokapasiteetti oli täyskäytössä ja lisää ilmeisesti pitäisi vielä rakentaa. Kustannukset lankeavat maksuun niillekin jotka eivät lisää kulutustaan. Mielestäni myös siirtohinta tulee sitoa pörssisähkön hintaan tai niin, että ne jotka lisäävät kulutustaan myös maksavat siitä.
Otampa osaa minäkin tähän ”keskusteluun”. Moottorisahaketjun teroittamisesta en paljoa ymmärrä kun en moottorisahaa paljoa käytäkään. Olen siirtynyt kovapalaketjuihin, sahat ovat ms200 ja 346xp. Käyttö on lähinnä ajokoneen kasalle ajamien polttopuiden pätkintää.
Raivaussahaa käytän enemmän ja varmaan kymmeneen vuoteen en ole enää jaksanut teroittaa teriä kuin metsässä. Sen verran katson, että metsään mennessä terä on kunnossa ja ehjä varaterä mukana. Viilaan raivaussahan terät pystyasennossa niin, että siitä vaan vasemmalla kädellä terästä kiinni ja viilaus siihen sitten viilanohjaimella. Viilaan joka tankkauksella paitsi viimeisellä. Kiveen ajetutkin saa niin kuntoon kun ne nyt voi saada ihan vaan käsivaralla. En tosiaan viilapenkkiä tarvitse näihin hommiin ollenkaan. Terän vaihto on mielestäni v-mäistä hommaa. Siihen ryhdyn kun terä on totaalisen ruvella.
Varhaisperkauksessa aivan verraton terä on tämä v-klinga 225millisenä. Se ei vaan kestä kivikossa törmäilyä sitten yhtään.
Pihkatappi pohtii tuossa ihan relevanttia asiaa. Ruotsalaiset ovat asiaa tutkineetkin ja varmaan Suomessakin olisi koealoja jotka kertovat seuraavaa. Kun taimikonhoidot on tehty jämptisti 2000kpl/ha riukuvaiheeseen asti, niin metsikön 300 isointa puuta ovat jokseenkin yhtä isoja kokonaan harventamattomassa metsikössä ja pariin kertaan harvennetussa.
olen samaa mieltä siitä, että valtapuut eivät juurikaan hyödy toisesta ja varsinkaan kolmannesta (ala)harvennuksesta. Kun etelä ja kesi-suomessa parammalla vt:llä – omt:llä ollaan 800kpl/ha tiheydessä tai alle (ja havupuulaji on kasvupaikalle ok), niin toisen harvennuksen voi jättää tekemättä ja valtapuut järeytyvät siinä missä ilman ”väljennystäkin”. Etuja on monia ja ne on joaiemmin luoteltu. Rauduskoivikot ovat toki asia erikseen.
Huonolaatuisten koivu-mänty sekametsien suhteen ammattitaitoa vaatii sen tunnistaminen onko siellä kuitenkin tukkipotentiaalia. Näissä tiheys on toki pikemminkin 1800 kuin 800kpl /ha.
energiaharvennuksen läpikäyneet kuviot ovat sitten vielä oma lukunsa. Ne voivat pahimmillaan olla päätehakkuutiheydessä tai sitten hyvinkin siinä mallissa, että ainakin kaksi harvennusta on vielä paikallaan.
Näyttää sen 4t pienkonebensan alvillinen mittarihinta olevan 1.99euroa/litra joten muuta en ole käyttänytkään moneen vuoteen. Myös moottoripyörän tankkaan tällä ennen talvisäilytystä. Ruohonleikkureiden kaasutinongelmat (kalvopumpun haurastumiset) ovat myös loppuneet.
Jätkä, miten tämä liittyy nykypäivänä tehtävään lannoittamiseen muuten kuin siten, että huuhtoutumiselle herkkiä karuja pohjia ei lannoiteta (sora- ja hiekkamaat), koivikoita ei lannoiteta (ei kannata nykyisillä hintasuhteilla ja tuskin kannatti joskus muinoinkaan) ja suometsien lannoituksessa ei käytetä vesiliukoista fosforia sisältäviä lannoitteita?
Typpilannoitukset kohdistetaan tavanomaisille vt ja mt kivennäispohjille ja pk-lannoitus (tuhka) paksuturpeisille typpirikkaille turvemaille. Booria levitetään lisäksi mt-omt taimikoihin ja nuoriin metsiin. Näistä linjauksista poikkeaa vain harva ja isot toimijat eivät ollenkaan. vt-kuusikot eivät ole minun mielestä yhtään sen huuhtoumaherkempiä kuin vt-männiköt. Jos kuusivaltainen metsä kasvaa hiekkakankaalla, niin sitä ei kannata jatko-kasvattaa ja vielä vähemmän lannoittaa. Metsähallituksen maillakin koealoja perustettiin ja paljon, mutta ne eivät olleet satojen hehtaarien kokoisia. Tyypillinen lannoituskoeala oli 20m*20m ja niitä toistettiin aina useampia mahdollisimman tasaisella kuviolla. Lisäksi perustettiin nolla-ruutuja vastaava määrä jotta lannoitusreaktio saatiin luotettavasti mitattua. Näitä koealoja perustettiin 60-, 70- ja 80-luvulla tuhansia eripuolelle Suomea. Lannoitus taitaa olla sodan jälkeisellä ajalla eniten maastokoealoilla tutkittu metsänkasvatuksen menetelmä.
Omalle kohdalle ei ole osunut vain 2mottia kasvavia kuvioita lukuunottamatta paria karua paksuturpeista rämettä ja niillehän ei kannata tehdä mitään.
Aloittaja kyseli vt-kuusikon lannoittamisesta ja se omien kokemusten mukaan todella toimii. Vaikutus ei ole ollut yhtään lyhyempi kuin mt-pohjilla. Todennäköisesti mt:llä saa samalla ttyppimäärällä enemmän lisämotteja kuin vt:llä, mutta vt:llä suhteellinen kasvunlisäys on suurempi. vt-kuusikoissa juttu on nimenomaan arvokasvun kiihdyttämisessä, eli siinä, että ne saa päätehakkuuseen kohtuullisella tukkiprosentilla järjelliseen aikaan. Jos aihiot ovat olemassa, eli siis harvennettu kuitukuusikko, niin on järjenköyhää hakata kuvio aukoksi kuituna ja aloittaa alusta.
En ole tuollaiseen vallassa olevaan käsitykseen törmännyt että vt:llä (kuivahkokangas) lannoitushyöty jäisi pieneksi. Päinvastoin suosituksissa vt-männiköt on nostettu kaikkein kannattavimmaksi typpilannoituskohteeksi.
Maalajista taitaa olla enempi kyse. Sora ja hiekkamaat ovat sellaisia joissa huuhtoutuminen on todennäköisempää. Näitä ei ole omalle kohdalle osunut. Kallioisia alueita minulla kyllä on. Se on selvää että avokalliota ei kannata lannoittaa. Kalion reunat ovat sitten jo asia erikseen. Huuhtoutumista voi välttää sillä, että levittää oikeaan aikaan eli keski-kesällä.