Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Turha tätä on kirjoitella kun Jeessi pysyy kannassaan, mutta se tuulen ”nutkutus” on ihan vaan olemassa oleva ympäristötekijä johon puut ovat miljoonien vuosien aikana kyllä sopeutuneet. Sopivan kovatuulinen kesä ja syksy tekee metsän kunnolle pelkästään hyvää. Tuuli lisää juurten, myös hienojuurten kasvua ja siten puiden ankkuroitumista maahan. Kestävät sitten paremmin nitä myrskytuuliakin. Tämän takia jo taimikonharvennuksessa (tukipolitiikassa nuorenmetsänhoito) kannattaa pyrkiä ihan vaan hyvän metsänhoidon suositusten mukaiseen tiheyteen, eli havupuilla maksimissaan 2000kpl/ha, koivikoissa vähemän. Puiden tyvet ja juuret kehittyvät tuuliolosuhteet huomioiden tukevammiksi ja nuori metsä kestää tulevat tuulet ja lumikuormat paremmin. Aivan samasta syystä ensiharvennus kannattaa tehdä ajallaan eli yleensä ennenkuin valtapuut alkavat järeytyä tukeiksi.
Sekin on hyvä ymmästää (jos pystyy), että hienojuuret ovat ikäänkuin neulasia/lehtiä, niitä kuolee ja syntyy koko ajan ja kovemmalla ”nutkutuksella” niitä syntyy enemmän.
Vielä joku aika sitten kuvittelin, että reippaan taimikonharvennuksen jälkeen istutuskuusikon ensiharvennusta voi lykätä niin että hakkuussa saadaan jo tukkia ja kokonaispoistuma on luokkaa 80mottia/ha. En ajattele enää. Valtapuusto Etelä-Suomessa silloin +16metristä ja se ei kestä tuulen ja lumen kuormaa riittävän hyvin. Parempi siis hakata ensiharvennus selkeästi kuituharvennuksena ajallaan. Sen jälkeen puuston kasvu on huippuvauhdissa ja juuristo sopeutuu lisääntyneeseen tilaan nopeasti.
Itseäni häiritsee ns. tutkijoiden kirjeessä se, että eurooppalaisen ja globaalin työnjaon näkökulma on unohtunut kokonaan. Jos ja kun biopohjaisten raaka-aineiden ja tuotteiden tarve tulevaisuudessa kasvaa niin eikö niiden tuottaminen ja tuottamisen lisääminen ole kestävintä (laajasti ajatellen) juuri Suomen kaltaisessa maassa? Jostain se raaka-aine kuitenkin tulee. Tutkijoiden mielestä ilmaston muutoksen torjunta ja lisääntyvään kysyntään vastaaminen onnistuu kestävämmin hakkaamalla siperialaisia ikimetsiä pohjois-korealaisella orjatyövoimalla?
Eikö puuraaka-ainetta kannata globaalista näkökulmasta katsoen tuottaa, ja tuotantoa lisätä, juuri Suomessa jossa se ei maankäytössä kilpaile vaikkapa ruuantuotannon kanssa?
Globaali näkökulma unohtuu kun ilmastotavoitteita tarkastellaan ikäänkuin Suomi ja eurooppa olisi kytketty irti muusta maailmasta.
Metsävähennyksen tuloutuminen ehkäisee tehokkaasti myynti-innon kohoamista. Pari sellaista taimikkotilaa on tullut ostettua joilta en ole käytännössä puuta myynnyt, mutta olen laittanut kasvukuntoon. Nämä olisi kaupan, mutta kun metsävähennys tuloutuu niin myyntivoitonvero on aikaa paljon.
Pari tilaa olen ennättänyt myydä ostovuonna. Silloin ei metsävähennys tuloudu. Se onkin aina ostaessa mielessä että jos vaan kuitenkin myisi heti pois.
Vanhentunutta tekniikkaa tai ei, mutta bemarin 3litrainen kuutosdiesel on automaailman hienoimpia moottoreita. Vääntöä ja tehoa piisaa hienostuneella tavalla. Kulutus hyvinkin kohtuullisella tasolla. BMW X4 sopii henkilölle joka käyttää autoiluun paljon rahaa mutta ei sellaiselle joka käyttää siihen kaikki rahansa. Ei oikein voi verrata x4:sta ja pösö 3008 keskenään. Pösön verrokiksi sopii dacia duster. Sen saa sentään nelivetona. Jos näiden välillä joutuisin valitsemaan niin valintani olisi duster.
Suomalainen mies ei omaa hankintaansa arvostelevaan sävyyn kommentoi. Tämä erityisesti kun kyseessä on omakotitalo ja sen lämmitysjärjestelmä, auto, traktori, moottori- ja raivaussaha. Kännykkäkin. Sikäli siis hedelmätöntä nahistelua, mutta viestien määrästä päätellen kiinnostavaa.
Tolopainen nosti esiin tärkeän ilmiön. Autorahoitus on nykyään käytännössä ilmaista. Rationaalinen kuluttaja ostaa auton mahdollisiman suurella rahoitusosuudella, pienellä kk-erällä, pitkällä maksuajalla ja isolla loppuerällä. Tämäkin osaltaan johtaa kotitalouksien velkaantumiseen, mutta jos taseen toisella puolen on jotain muutakin kuin muuttotappioalueen 50 vuotta vanha talo, niin ongelmaa ei ole.
Noniin, sehän antaa ihan vertailukelpoisen NNA:n tämä paatuneen metsänviljelijänkin tarjoilema vaihroehto. Ja ihan luontaisesti. Kun pistät sinne omiin spekulaatioihin mukaan sen ojien perkauksen 2-4 vuotta päätehakkuusta ja vertaat malliin jossa se tehdään vasta 10 vuoden kuluttua niin aina vaan paranee.
Kun excel on kerrän väännetty niin voitko spekuloida vielä tälläkin?
Lähtökohta sama kuin aloituksessasi. Hakataan ensin ppa:sta pois semmonen 60% ja yläharvennuksella. Ajetaan siinä yhteydessä ojat viimesen päälle tukkoon. Odotellaan 10 vuotta ja hakataan loputkin puut mutta jätetään 50 runkoa ha. Semmosia 30euroa/motti puita. Odotellaan 5 vuotta. Ruiskutetaan sumuruiskulla glyfosaatilla elokuun lopulla kaikki vihreä. Männyt ei tästä kärsi. Ruiskutuksen kustannus 300euroa/ha. Avataan ojat oikein perusteellisesti seuraavana vuonna. Odotellaam 3 vuotta. Tehdään männyille taimikon harvennus 1800kpl/ha tiheyteen (300ecua/ha). Odotellaan 15 vuotta. Tehdään harvennus 900kpl/ha tiheyteen, poistuma 60 mottia kuitua, joku tukki joukossa. Odotellaan 20 vuotta. Tehdään harvennus, poistuma 30mottia tukkia, 70 mottia kuitua josta koivua 20mottia ojalinjoilta. Odotellaan 20 vuotta, päätehakkuu, tukkia 160 mottia, kuitua 60 mottia. Jätetään samat siemenpuut. NNA?
Tuossa Metsägroupin lehdessä on toimittajalla ja/tai haastateltavalla mennyt sanat sekaisin. Turvemaita ei ole koskaan äestetty eikä äestetä. Ja kun täällä itä-Suomessa nyt olen niin ei ole myöskään karhitettu/karhittu.
Näitä kasvatusketjuja on tärkeää miettiä ennakkoluulottomasti. Niin ei kuitenkaan kannata toimia, että pitäytyy vaikka 20 vuotta sitten kirjoituspöydän ääressä päättämänsä malliin vaikka kuvion kehitys kauppakelpoiseksi tavaraksi edellyttää muutoksia. Metsänhoito on ajoituslaji. Jos reagointia tarvitaan niin sitten toimitaan vaikka alkuperäinen suunnitelma ei sitä näytä edellyttävän. Kyseisellä ajanhetkellä toimitaan niin että kuvion seuraavaa hakkuuta saadaan aikaistetuksi jos se on kyseisellä hetkellä perusteltua.
Näätä, olet ihan oikein lukenut metsä-alan kirjoista että manmuokkaus parantaa monella tapaa siementen itämistä ja edelleen taimien ja puiden kasvua. Muokkauksen vaikutus kestää jopa vuosikymmeniä. Olet nyt lukenut kuitenkin kirjallisuutta joka keskittyy kivennäismaihin. Paksuturpeinen suo on aivan eri olosuhde. Siellä ei esimerkiksi metsä-äes pysty lainkaan liikkumaan.
Ojapenkoista kyllä huomataan että puusto on niillä reilusti kookkaampaa kuin keskellä sarkaa. Ei liene kuitenkaan kenenkään mielestä järkevää että suot kaivettaisiin jatkossa 10m ojavälillä tai vielä tiheämmin?
Mitä vertailuun tulee, niin olet oikeassa ettei lukuja voi vertailla. Tämä erityisesti sen takia että esittämäsi äestys on täysin mahdoton toimenpide puolukkaturvekankaalla. Jos sen jollain ilveellä saisi onnistumaan (ilmalaivalla?) niin kuka tietää miten puusto kehittyy sen jälkeen ko kasvupaikalla?
Kuusen istutus puolukkaturvekankaalle ei ole järkevä ehdotus, siinä on metsätoimija tehnyt järjettömän ehdotuksen.
Ehdottamassani ketjussa on maanmuokkaus sikäli mukana että siihen kuuluu kunnostusojitus. Pidän sitä täysin välttämättömänä jos/kun puustopääoma hakataan lähes kokonaan pois. Parempi sinunkin lisätä se omiin spekulaatioihisi.
Suo on jatkuvassa muutoksessa. Metsänhoidolla voidaan sitten ohjailla mihin suuntaan kehitys on kulkemassa. Tähän mennessä metsämiehet ovat (liikaakin?) pyrkineet huolehtimaan siitä että soistuminen ei ala uudestaan. Nyt kun ensimmäistä kertaa uudistetaan näitä turvemaita joiden soistuminen aikanaan pysäytettiin, niin hetkellenin soistaminen voisi olla ratkaisu luontaiseen uudistamiseen?
Näätä, et vastannut kysymykseen. Pyysitkö tarjouksen uudistamisketjusta puolukkaturvekankaalle ja sinulle todella tarjottiin äestystä ja/tai kuusenistutusta?
Minulla ei ole mitään sidoksia mihinkään MHY:hyn. En ole, enkä ole ollut, niissä töissä. Sukulaisiakaan ei ole eikä ole ollut. En maksa MHY jäsenmaksua eli en ole jäsen. Silti ostan niiltä palveluita jos hinta ja laatu on kohdallaan. Miltään toimijalta en osta toimenpidesuosituksia tai ehdotuksia. Saatan ostaa metsäsuunnitelman, mutta suhtaudun siihen lähinnä hyödyllisenä sparrauksena. Omalle kohdalle ei vielä ole osunut toimijaa jolle aivan oikeasti voisin ulkoistaa metsätalouteni. Kuitenkin, myönnän sen, että ”itse johtamani” metsätalous tuskin tavoittaa taloudellista optimia. Käytäntö on vaan osoittanut, että toimijan lippalakin väristä riippumatta ihan tavanomaisetkin asiat täytyy ohjeistaa ja valvoa itse. Sama juttu on muuten rakentamisen ja remontoinnin kanssa.
Jos nyt vielä maanarvopohdinnan lomassa kiinnostaa niin voit laskeskella vaikka niin että kuviolle jää päätehakkkuussa 50 mäntyä joista 20:stä saisi laihan tukin jos ne nyt korjattaisiin. Männyt tulee jättää, minun mielestä, niin että ne pystyy jotenkuten korjaamaan ilman että koko kuviota ajetaan ristiinrastiin. Paljon riippuu tietysti reunametsän puustosta. Siis siemenpuiden tarpeen suhteen. Lisää oletuksia, männyn taimia syntyy 10 vuoden jaksolla niin paljon, että ojat voidaan vihdoin perata. Ojien perkauskulu on vaikka 300euroa/ha. Odotellaan kolme vuotta sen jälkeen ja tehdään reipas perkaus mäntyjen hyväksi. Jätetään 1500 mäntyä ja 1000 hieskoivua. Odotellaan 20 vuotta. Hakataan hieskoivut ja 500 mäntyä laatuharvennuksella. Oletetaan että kuviolla on reilu 100mottia/ha ja se riittää pitämään pohjaveden riittävän matalalla kesä-syyskuussa. Odotellaan 20 vuotta ja hakataan 70 mottia josta 20 tukkia. Edelleen oletetaan että kuviolle jää reilu 100mottia. Odotellaan taas 20 vuotta ja hakataan päätehakkuussa 200 mottia josta 130 mottia tukkia. Jätetään alussa mainitut siemenpuut.
Minkälaista nykyarvoa olisi tarjolla?
I – tyypit oli alunperin, siis jo ennen ojitusta ainakin jossainmäärin puustoisia. Turvekerroksesta nousee ojituksessa juurakkoa ja liekopuuta. Nämä ovat keskimäärin ravinteisuudeltaan ”vakaita”, fosforia ja kaliumia on pääsääntöisesti tyydyttävästi. Pahoja ravinne-epätasapainotilanteita ei ole tai niitä on vähän. II-tyypit olivat ennen ojitusta puuttomia ja märkiä. Niille on tyypillistä varsinkin kaliumin krooninen puutos, jota ei muuten tuhkakaan hoida kymmeniksi vuosiksi kuntoon. Tuhkan kalium on aivan yhtä vesiliukoista kuin vaikka kalisuolan.
Turvemailla kannattaa aina hyödyntää kehityskelpoinen alikasvos uudistamisessa. Eniten sitä syntyy puolikka ja mustikkatyypeille. Jos/kun se on kuusta, niin varsinkin II-tyypeillä täytyy varautua toistuviin kalilannoituksiin. Kuusi kärsii kaliuminpuutoksesta mäntyäkin enemmän.
Jonkin verran on keskusteluun noussut jatkuvakasvatus turvemailla. Oma mielipiteeni on, että Lämpösummilla +1000 se voi onnistua varputurvekankaita rehevämmillä pohjilla. Varputurvekankailla, tyypillisesti isovarpurämeillä, se ei mielestäni voi toimia kun puusto täytyy hakata varsin harvaksi jotta rahkasammal valtaisi pohjan. Rahkasammal on puunsiementen itämisen edellytys. Jos kuvio päästetään niin märäksi että rahkasammal leviää niin se on ehdottomasti liian märkä tuotantopuustolle. Joudutaan siis ojienperkaukseen. Ja sen, ja sen kustannusten, välttäminen on koko jatkuvan kasvatuksen yksi keskeinen tavoite.
Valitettavasti en voi antaa Näädälle oletuksia turvemaiden kasvatuksen eri vaiheisiin tarvittavista ajoista, käsittelyistä ja tuotoksista. En tiedä niitä. Arvailla toki voin, mutta sekin on hedelmätöntä ellei seiso saappaat jalassa, lapio ja turverassi käsissä, juurikin arvioitavana olevalla suokuviolla.