Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Jeesmies ottaa taas kerran kantaa asiaan jota ei lainkaan tunne. Harjavallassa ei boorinpuutetta varmaankaan ole, mutta valtaosalla Päijänteen itäpuolisissa alueista se on jonkinasteisena lähes kaikissa metsissä, varsinkin mt-omt pohjilla. Suomessa ylipäätään maaperä-asioihin kiinnitetään aivan liian vähän huomiota. Boorin merkitys kyllä tunnetaan, mutta käytännön metsätalouden näkökulmasta tutkimusta sen suhteen on tehty hämmästyttävän vähän. Latvanvaihtoja (=hidastunut pituuskasvu ja poikaoksat) ilmenee huomattavan paljon laikkumätästetyillä aloilla. Mahtaneeko johtua siitä, että mättäässä kaksinkertainen kuntta hajoaa nopeasti, eli typpeä on runsaasti tarjolla, mutta boorista niukkuutta. Tämä ilmeisesti ”laukaisee” boorinpuutoksen sellaisillakin alueilla joilla varsinaisten kaskialueitten ongelmia ei juurikaan ole (eikä niitä tunnisteta). Ravinteita tulee olla oikeassa suhteessa, jotta kasvu on hyvää ja tervettä.
Jeesmies tuskin tietää sitäkään, että boorin niukkuus häiritsee ensimmäisenä hienojuurten kasvua? Jos hienojuuret eivät kasva normaalisti, niin muidenkinravinteiden otto ei ole parhalla mahdollisella mallilla. Kuivina kasvukausina boorin liikkuminen puussa on hidasta muutenkin ja tämä saattaa osaltaa altistaa puut kuivuudelle.
Neulasanalyysi on tosiaan tarpeeton kustannus jos metsänomistajalla on kohtuullisesti tietoa ja kokemusta metsänkasvatuksesta omilla maillaan. Boorinpuutokseen oireisiin kannattaa tutustua, jotta kasvuhäiriön pystyy tunnistamaan omissa metsissään. Noin 20v sitten kun boorinpuutos ”löydettiin” oli runsaasti epäilyä sen suhteen. Ammattailaisetkin väittivät kivenkovaan, että ”hallatuhot sen latvanvaihon aiheuttavat” ja hyönteistuhoja syytettiin myös laajalti.
Suorittava porras on tällä kertaa väärässä. Kyllä mänty on ihan suomalaiseen metsän sopiva puulaji. Mänty hakkaa alkukehityksessä kuusen ja sitä pääsee harventmaan vähintään viisi vuotta ennen kuusikkoa. Tämä siis jos hirvituholta onnnistuu välttymään. Mänty on muutenkin oivallinen puulaji, se sopiii energiasta tukiksi toisin kuin vaikkapa kuusi joka ei ole niin monikäyttöinen. Nykyisellä taimiaineksella mänty sopii myös mt-pohjille, taimet ovat edullisempia ja kasvuun lähtö tosiaan nopeaa. Ainoa ongelma ovat nämä hirvet. Mänty pärjää myös tulevaisuuden vaihtelevassa ilmastossa kaikkein parhaiten, se ei kärsi kuivista kesistä kuten kuusi ja koivu. Biojalostukseen se taitaa olla paras puulaji näistä kotimaisista.
Udistaisin kaikki kuvioni istutusmännylle rehevimipiä mt ja tietysti omt pohjia lukuunottamatta jos se vain olisi mahdollista. Istutusmännyn laatua täällä taivastellaan 70-luvun taimiaineksen perusteella ja silti suurin osa ”räkämänniköistäkin” on silkkaa tukkia päätehakkuussa.
Taitaapa olla niin, että Suomessa nyt vaan on niin paljon puuta ja sen kokoista, että tästä suuremmasta massasta vain tuulenkaatojakin kertyy enemmän. Eli siis Suomen metsien kehitysluokka jakauma on sellainen, että tuuliherkkyyttä on enemmän. Aikanaan harsintametsissä ei paljoa kaatuvaa ollutkaan.
Tuulityuhoalttiutta kasvattaa myöhästyneet harvennukset. Tämä lienee selvää. Tässä valossa myös yläharvennus on hyvin riskialtista. Se varmasti on optimitilanteessa hyvinkin kannattavaa, mutta tuhoriski kasvaa merkittävästi. Pari kertaa olen yläharvennuksen tyyliostä hakkuuta harjoittanut ja molemmilla kerroilla olen saanut tilata moton paikalle heti seuraavana vuonna. Ja sitä seuraavana. Onneksi oli niin isot kuviot ja tuttu motoyrittäjä naapurissa, että korjuun sai onnistumaan. Lopputuloksena on sitten liian harva ja melko laihaa tukki kasvava männikkö, vajaatuottoisia ne ovat omilla kriteereilläni, mutta mennään nyt näin jos ne saisi vielä hyvällä onnella varttumaan 2 tukin puista kolmen tukin puiksi.
Olen jokseenkin samaa mieltä Suorittavan portaan kanssa. Järeys on laatutekijä nro1 nyt ja tulevaisuudessa. Tämä pätee myös harvennuksiin. Suhtaudun aika kriittisesti tähän uuteen malliin jossa mäntyvaltainen puusto raivataan 4000-5000kpl tiheyteen odottelemaan yhdistelmäkorjuuna tehtävää ensiharvennusta. Harvennuksen jälkleen tavoitteena ilmeisesti noin 1500kpl/ha. Seurauksena on suurella todennäköisyydellä pahpjakin lumituhoja, myös alle 100m merenpinnasta alueilla. Ajoituksen suhteen täytyy aiankin olla tosi tarkkana, jotta jäävällä puustolla olisi 40% elävää latvusta. Käytännössä homma menee yhtä tarkaksi kuin istutuskoivikoiden ensiharvennus, optimaalista aikaa harvennukselle on vain 3-4 vuotta.
Jos aikaa ja harrastusta riittää, niin taimikonhoidot voi tehdä aina 6-7m pistuuteen asti 2-3 vaiheessa niin, että lopuksi kasvamaan jää 2500kpl/ha ensiharvennukseen. Tämän seurauksena järeyskehitys on nopeaa ja juuristokin kehittyy tasapainoisesti. Lumituhoja ei juuri tule ennen ensiharvennuste eikä myöskään sen jälkeen. Se että Jeesmiehellä on käynyt hyvä tuuri omilla kuvioillaan ei paljoa todista.
Tukien varaan ei kasvatusketjua enää kannata perustaa. Ne tulevat hyvin todennäköisesti poistumaan
Olen käyttänyt 2% seosta, eli 3dl glyfosaattia ja 15 litraa vettä. Tämä on ehkä hiukan reippaanlainen määrä. Taimet pitää suojata puutuneinakin.
Metsän NP:tä voisi olla hyvä ripotella taimen tyvelle. jos kevyemmin laitaisi esim. 300kg/ha määrällä, niin jos vaikkapa 2000 taimen alaa käsittelisi neliön alalta, niin se olisi 60kg/ha tällaisena laikkukäsittelynä.
Uusi nestemäinen boorilannoite Bortrac voisi olla fiksumpi konsti. Siinä on 150g booria litrassa. Sitä jos laittaisi reppuruiskuun glyfosaatin mukaan niin jonkinmoisen boorilannoituksen saisi tehtyä samalla. Itse en oikein osaa arvioida glyfosaattiheinäyksen nestemäärää hehtaaria ja laikkua kohden, mutta jos se olisi tuo 200litraa/ha tavoitteena, niin 2000 laikulle se merkitsisi 40litraa glyfosaattiliuosta (aine + vesi). Bortracia tulisi laittaa 15litraa hehtaarille jotta sillä saisi 2kg booria hehtaarille. Jos samaa annostusta käyttäisi niin se olisi 3litraa bortracia hehtaarille laikkuihin levitettynä ja bortacia siis 1,1litraa yhteen 15litran reppuruiskulliseen.
Lukuisilla hehtaareilla riittäisi pelkkä raju ennakkoraivaus ja terveyslannoitus siihen, että kasvu saadaan elpymään hyvälle tasolle. Harvennuksen voisi siirtää 10-20v tuelvaisuuteen ja sitten kuhn se tehdään niin kertymä olisi hyvällä tasolla. Ja jäävää puustoa olisi niin paljon, että haihdunta pitäisi pohajveden alhaalla jopa kiertoajan loppuun asti. Näin toimiessa maakoneella ei tietysti levitystä voi tehdä vaan pitää käyttää helikopteria tai käsin/pienkalustolla Rauta-PK:ta jota tarvitaan vain 400-500kg/ha. Parhailla kohteilla tarvitaan vain kaliumia (neulasanalyysi kertoo) ja silloin voi käyttää kalisuolaa ja määräksi riittää 150kg/ha. Ei paha urakka käsin tehtynä isommallekaan kuviolle.
Nykysysteemillä ojalinjojen avauksessa korjataan kuvion järeimmät puut kuitukasaan ja sarkojen keskelle jää riukumetsä, jota sitten ojienkaivuulla ja lannoituksella yritetään lihottaa. Joku metsä-alan ulkopuolinen saattaisi ihmetellä, että mitä järkeä tässä on…
Toki on niin, että hyvin monesti sitä perkausta aidosti kuitenkin tarvitaan, joillakin alueilla käytännössä aina.
Kannattaa varmistaa, että tukirahat ovat suunnitelmien lisäksi myös Metsäkeskus oikeasti myöntänyt. Ennen kemera-päätöstä ei ole mitään takeita, että tukea maksetaan. Järjestys on se, että terveyslannoitussuunnitelman tulee ensin olla hyväksytty ja rahoituspäätös tehtynä ja vasta sitten voi alkaa hankkimaan lannoitteita ja levityspalvelua. Tositteissa tulee olla päiväys rahoituspäätöspäivän jälkeen.
Tuhka kannattaa levittää ennen ojien perkausta senkin takia, että maakoneella liikkuminen kuviolla on jokseenkin mahdotonta ojien perkauksen jälkeen ja vähintäänkin ojat särkyvät kun niitä joudutaan kuitenkin ylittämään.
Se on sitten asia erikseen tarvitaanko kunnostusojitusta aina ollenkaan. Metsämiehet ja metsänparannusmiehet erityisesti ovat aika kangistuneita ajatukseen siitä, että ojat pitää aina perata. Kuitenkin jos hakkuun jälkeen jää +150mottia hehtaarille kasvamaan, niin voi hyvinkin olla, että haihdunta riittää pitämään pohjaveden riittävän matalalla. Kunnostusojituksen tarve ja laajuus pitäisi aina miettiä tarkkaan. Ojien perkaamatta jättäminen on myös parasta vesiensuojelua.
CAN27 pitäisi olla myynnissä jatkuvasti. Se on typpilannoite, typpeä 27% (puolet nitraattityppeä ja toinen puoli ammoniumtyppeä). Siinä ei kadmiumia voi olla sen takia, että siinä ei ole fosforia. Fosforipitoisissa lannoitteissa kadmiumia voi olla. Kotimainen fosfori ja lannoite ei kadmiumia sisällä.
Urea on typpilannoite, jossa typpi on ureaa:)
Sitä ei kannata levittää keväällä tai kesällä. Urean typpi saattaa kuivilla, tuulisilla ja lämpimillä keleillä haihtua. Jopa yli 30% voi haihtua. Tämän takia urea sopii paremmin vain syyslevitykseen. Toki jos urean saa levitettyä juuri sopivasti vesisateen alle, niin haihtumisvaara on pieni.
Ainakin Itä-Suomessa kannattaa käyttää booripitoista lannoitetta kuten Suomensalpietaria tai Metsän NP1:stä.
Nimimerkillä ”Vappuna leviää 1200kg metsän np:tä kuusikkoon Mikkelissä”