Käyttäjän Nuakka kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 471 - 480 (kaikkiaan 631)
  • Nuakka

    Kaikille virheille pitää olla uskottava selitys, jos olisi jäänyt 720, kyseessä olisi ollut lumituhovara.?

    Nuakka

    Ennakkoraivaus on tietenkin tarpeen joissakin kohteissa, mutta jotenkin tuntuu että viimeisen 15 v aikana tilanne on mennyt siihen ettei yhtään risua kärsisi olla valtapuuston alla. Olisiko tällä yhteyttä urakointitaksojen kiristymiseen?

    Itsellä näitä reheviä maita omistavana riittää ihmettelemistä esim.koivujen alikasvoksista. Toinen koivikko kuusettuu tasaisesti, vieressä oleva kuvio ei ollenkaan. Mielestäni kaksivaihekasvatus on kuitenkin täällä pienemmän riesan tie kuin polkea heinää ja vatukkoa puhtaan koivikon jäljiltä. Kuusikot pitää kasvattaa niin tiheässä loppuun asti ettei juuressa ole muuta kuin sammalta, erehdypä tekemään viimeinen harvennus väljäksi, on nimittäin heinää ja lepikkoa uuden taimikon riesana. Ja loppuun pientä itsekehua: Korjuujälkitarkastus osui kohdalle, hankintana itse hakkasin e-puuksi peltokoivikon 3ha, ei ennakkoraivausta, giljotiinikoura kaivurissa, 8m puomi. Ajo maataloustraktorilla, 12t kärry, 8,5m kuormaaja. Vauriot 0%, urapainumat 3%(saa olla 5), uraväli 22m. Runkoluku vähän alakanttiin, ohje 700, mitattu 680 kpl/ha. Poistuma aika suuri kun ajoin urat vielä toisinpäin ja napsin vielä viallisia runkoja joita ei toisesta suunnasta huomannut.

    Nuakka

    Ensimmäinen ja ainoa tarjous tähän mennessä. Ennakkoraivaustarve ei tullut edes mieleen kun laitoin kuvioita tarjouspyyntöön. No katsotaan mitä tehdään, jätetäänkö ”raivattavat” kuviot hankintahommiksi kokonaan.

    Nuakka

    Eikä lopu kaapelointi lähivuosina, lähes koko sähköinfra on rakennettava uudelleen vahvemmaksi joka ikisessä kaupungissa  ja kaupunkien välilläkin, sekä jokaisessa taloyhtiössä kun aletaan ladata autoja. Eli koko energiamäärä joka on nyt haettu huoltoasemilta toimitetaan jatkossa jokaiselle autopaikalle. Huomenna jatketaan taas eräänkin taloyhtiön latauspisteremonttia, uusi alakeskus, uusi kaapelointi muuntajalta asti, suuremmat pääsulakkeet, erilaisia latauspisteitä hybridi- ja täyssähköautoille, kaapelien varausputkia , tiedonsiirtovalmius kaikille autopaikoille jne.

    Nuakka

    Töiden puolesta joutunut paljon touhuamaan kaapelinäyttöjen kanssa. Taajamissakin todella paljon epäselviä kaapeleita, ja seassa vielä vanhoja, kylmiä kaapeleita sydämentykytyksiä aiheuttamassa. Vastuuvakuutus korvaa vahingot, kaapelinnäytöllä pidetään omavastuu kohtuullisena, ilma näyttöä se on vahingon sattuessa moninkertainen. Maaseudulla yksi iso arvoitus on vanhimmat vesiosuuskuntien putket, niistä ei usenkaan ole otettu tarkkeita ja kaivulinjoja ei muista kohta enää kukaan. Täällä kysyin osuuskunnalta putken näyttöä, eipä tarkkuus ollut kuin 50m luokkaa sivusuunnassa ja syvyys ”saatta olla saappaanvarren verran maata tai sitten syvemmässä.” Veikkaan että syrjäseudulla sekä kaapelit että putket ovat järjestään matalammassa kuin pitäisi.

    Nuakka

    Ostaa 4 m rullan ei tarvitse leikellä. Sopiva murskeen alle metsätiellä. Tai ostaa 6m rullan ja sahaa puukkosahalla 2 m pökäleen pois, jää hyvä kotitarverulla pensaiden alle ja menee vielä metsätalouden kuluihin.

     

    Nuakka

    Mehtäukko, näitä jalluja tulee koko ajan lisää, ensin varhaiskasvatus ulkoistetaan ”ammattilaisille”, sitten koulussa ei opetella kuin hakemaan tietoa eikä tarvitse tehdä jos ei huvita, ammattikoulussa ei opetella kunnolla mitään ei ainakaan täsmällisyyttä, yliopistot ovat punavihreän aatteen kritiikittömiä pesäkkeitä, ja kaikki viimeistellään kannabiksella joka tutkitusti tyhmentää. Osa Jalluista on jo päässyt mm.Ely-keskuksiin töihin.Näin siis setämiehen mielestä.

    Nuakka

    https://www.facebook.com/groups/XRFinland/?ref=share

    Metsäaktivisti Jalmari vauhdissa. ”Mä en muista onko Metsänhoitoyhdistys valtiollinen taho.”

    Nuakka

    Näillä kulmilla ei tiemaksujen kerääminen ole nyt ykkösasia, koko metsästys on vähän katkolla. Ensin metsästysseura riitautui keskenään ja jakaantui kahtia, sitten maanomistajat vuokrasivat maansa limittäin näille seuroille ja nyt lopuksi kasvava joukko ei vuokraa maitaan kenellekään. Onneksi ei ole paljoa hirviäkään kun meni pelleilyhsi koko homma.

    Nuakka

    Taisi tv:ssä puhua johtoalueen korvauksesta luokkaa 200/ha. Näissä kantaverkoissa on se juju että maapohja jää maanomistajalle eikä vuokraa makseta. Muistan vielä 70-luvun lopulla edellisen järvilinjan rakentamisen loppukokouksen. Yksi kerrallaan isännät lähtivät ovet paukkuen pois kuultuaan korvaussummat. Viivästyskorko oli silloin suurin osa korvauksia. Systeemi on sama edelleen, loppukokous linjan valmistuttua ja korvaukset määrätään viran puolesta. Toki toiveita voi esittää.

Esillä 10 vastausta, 471 - 480 (kaikkiaan 631)