Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
Metsähallituksen hakkuita ohjaa kolme ministeriötä eikä toimitussopimukset. Tulostavoite tulee ministeriöistä. Kun puun hinta laskee, pinoa on jatkettava. Kun järeät metsät on hakattu, pinot on kerättävä keskenkasvuisista ja taas pinoa on jatkettava. Tämä on ministerien välityksellä ”kansan tahto”.
Tutkimuksin todettu: 38% avohakkuista hakattu keskenkasvuisena liian aikaisin, 80% harvennuksista hakattu liian harvaksi. On siinä jäljelle jääneillä taimikoilla hiilessä nielemistä. Ja valtio näyttää itse mallia, Metsähallituksen tukkipinoista on vaikea löytää latvaläpimitaltaan yli 17 sentistä tukkia, ensiharvennusten jälkeen ppa 11-14 ja puuston rinnankorkeusläpimitta pudonnut hakkuissa 5 senttiä.
Metsätyöstä on aina maksettu vain sen verran, että puu nippanappa saadaan tienvarteen. Siitä eteenpäin saman puun työstäminen on sitten jo huomattavasti paremmin palkattua oli työn vaatimustaso minä tahansa. Metsuri on tämän tuotannon alimmalla portaalla ja palkka sen mukainen. Omia tenaviani olen aina varoittanut hakeutumasta töihin jota tehdään kumikengät jalassa. Sellaista työtä kukaan ei arvosta eikä siitä palkkaa saa, korkeintaan nimellisen korvauksen. Jos metsuri sahaa tonnin raivurilla ja tekee oikeita ratkaisuja jotka vaikuttavat monta kymmentä vuotta eteenpäin, hän saa siitä naurettavan tuntipalkan. Mutta annas olla kun nappaskenkä konsultti ja tonnin läppäri päivittävät jotain palkka- tai kirjanpito-ohjelmaa, niin tuntiveloitus on parikymmenkertainen. Ja hänen työnsä vaikutus on muutaman kuukauden, kun taas on tehtävä uusi päivitys. ( Ai että minua kuvottaa koko sana)
Ei ole enää. Ja tulostavoite vain kasvaa.
Niin näyttää Metsähallitus tehneen. Tänään viimeksi ihailin tulosta. Metsähallitushan jätti jo -70-luvulla parin ison männyn ryhmiä. Näkyi nyt yhdistetyn tuon mäntyparin muodostamaan kuvioon muutama hehtaari viisikymppistä männikköä. Ja eikun pinoon. Kuitukasa oli paljon isompi kuin tukkikasa.
Avohakkuulla aloitetaan, mutta ennen puuttomilla rämeillä. Ja tupasvilla rehottaa jo parissa vuodessa koneen urapainaumissa. Rehevät puiset korvet on eri asia.
Omat silmät parhaat, kun vielä nenälle Instrumentariumin päivitetty ”sovellus”. Sitten vain dataa korvienväliin. Työaikana on tullut monenlaista kokeiltua, laserkeilatusta aineistosta lähtien, Mikään ei voita ihmissilmä ja tapauskohtaista harkintaa. Ruutuvihkoon muistiinpanot, niitä on kiikkustuolissa mukava selata ja vertailla toiveita/haaveita ja miten on tosiasiassa käynyt.
Oletteko huomanneet, nykynuorten puheessa sovellus on nykyjään toiseksi yleisin sana.
Olen ennallistamisen kiihkeä kannattaja, mutta yksi seikka jäi mietityttämään. Jos lähtötasona on vuosi 1952, miten ennallistetaan Merenkurkun rannikko. Siellä maankohoama on noin sentin vuodessa, lähtövuodesta -52 siis 70 senttiä. Kannettu vesi ei meressä pysy, joten louhitaanko rantakalliota tuon verran alemmaksi. Ei tule sepelistä rannikkoseudulla pulaa…….
Olet varmaan oikeassa, suurinpiirtein. Itse olen surkea kuski isommilla teillä ja liikepaikoissa. Ensimmäisissä liikennevaloissa alkaa kylmä tuskanhiki valumaan selässä. Työn ja harrastusten puolesta olen suurimman osan kilometreistäni ajanut metsäteitä ja muita kinttupolkuja, myös talvella ja kevään rospuutoilla. Metsätöissä, hirvimetillä, näädän pyynnissä. Kai siinä on jotain oppinut niistä olosuhteissa liikkumisesta. Paitsi liikennevaloista ja ramppien vaihdoista……
En ole vielä kolmella Mitsulla jotka olen omistanut päässyt alle 10 l / sata. Mutta minua onkin aina autokaupoissa petetty. En edes siskon luona etelässä käydessä ole millään autolla päässyt 4,2 litralla, kuten kaikki työkaverit. Mutta ei se mitään. Mitsulla on menty paikkoihin joihin olisi tullut muuten muutama kilometri kävelyä.