Huoltokatkos, alasajo, säröjä siellä sun täällä. Olisiko jo aika luovuttaa. Vai onko taktiikkaa. Valtion energiayhtiö takoo huimia voittoja nykyisellä ”pula-ajan” hinnoittelulla. Maksaako kuluttaja Saksan kaasuristiretkeä?

Gla. Se rengasesimerkki ei ole mitään jalostamista. Eikä se, että lannoittamalla saadaan vuosilusto paisumaan 2 millistä neljään. En ole kasvinjalostuksen asiantuntija, kunhan tavallisen tollikan maalaisjärjellä yritän asioita miettiä ja kaiken käsiini saavan aiheesta lukea ja vähän lukemaani ymmärtääkin, niin metsästä kuin hevosestakin. Mutta miksi puiden siemenviljelmiä yritetään perustaa mahdollisimman etäälle kyseisen puulajin luonnonmetsistä? Miksi esim koivun emopuita kasvatetaan muovihuoneissa ja sielläkin kukintoja pussitetaan  suojaan ulkopuoliselta siitepölystä? Miksi parhaiten satoa tuottavia vihanneslajikkeita on jalostettu ns. Hybrideiksi, jotka eivät pysty itse lisääntymään?                                                 Hevoset ei oikein sovi otsikon alle, mutta viimeinen vertaus siihen. Tiettyjen isäoriiden jälkeläisistä huomattavan suuri osa on nopeita ja kestäviä, mutta yli puolet on hyvin vaikealuontoisia. Tiettyjä sukuja on turha yhdistää. Tietyn sukuiset ovat hyviä, mutta ura jää yli puolella lyhyeksi. Näitä asioita on tilastoitu jo pitkään jokaisesta jälkeläisestä. Kasvinjalostuksessa jokaisen jälkeläisen seuraaminen on tietenkin työläämpää, vaikka jälkeläiskoealoja onkin.

Runkopiikki. Jalostuksella on aina hintansa, ne varjopuolet joista ei yleensä keskustella. Jos jalostuksella saadaan 30%:n kasvunlisäys puuhun tai ravihevoselle 5 sekunnin parannus kilometriaikaan, on myös jotain ominaisuuksia joita menetetään. Jonkun halutun ominaisuuden pysyvä juurruttaminen lajiin edellyttää jossain määrin  sisäsiittoisuutta. Ja sillä on aina myös varjopuolensa. Epäilen, että näin on käynyt myös metsänjalostuksessa. Paikallista alkuperää ei taimissa ole, ne voivat olla varsin kaukaakin istutusalueelta. Se, että kirjanpainaja iskee lumituhon tai myrskyn kaatamaan kuuseen on normaalia missä tahansa, suojelualueillakin. Mutta suojelualueilla näkee aika harvoin pystyyn kuolleita kuusia, joiden kuivumisen syy on kirjanpainaja vaikka ikänsä puolesta ovatkin jo vähän huonossa hapessa. Puunkasvatusalueillahan nämä 40-60 vuotiaiden nopeakasvuisten jalostuskasvien massakuolemat ovat jo liiankin yleisiä, suhteellisen pienellä alueella jopa satoja hehtaareja. Lapin männiköiden tervasrosovaivat parhaassa kasvussa olevissa puissa saattavat johtua samasta syystä.

Itesenäisyyspäivän pitkänä viikonloppuna ajelin muutaman tuhannen hehtaarin alueen metsäautotiet läpi ylisitkeää hirvikoira seuraten ja hirvenjälkiä etsien. Nyt evp:nä yritin ilman ennakkoasenteita löytää alueelta monimuotoisuutta. Alue oli ennen työalueenani, joten siinä ei ole varmaankaan yhtään hehtaaria jossa en ole käynyt, joten tarkastelu ei ollut pelkkää autosta havainnointia. Ehkä monimuotoisuusasioissa rimani on liian korkealla koska monimuotoisuutta en alueelta parhaalla tahdollakaan löytänyt. Tehokkaasti raivattuja täysin yhden puulajin taimikoita ja nuoria metsiä, hyvin harvoja ensiharvennuksia, tukkipulassa yläharvennuksena hakattuja varttuneita kasvatuskuvioita, vuosi sitten talvella hakattuja laajoja avohakkuita kuvioilla joissa arvokasvu olisi ollut vielä muutaman vuoden parhaimmillaan. Lehtipuita niukasti, järeää haapaa ja koivua ei ollenkaan. Kaipasin edes yhtä laskukanavaksi perkaamatonta puroa tai järeän puuston ympäröimää laskematonta metsälampea, ei ollut. Ojanpenkkojen vatukoita ja horsmapuskia en monimuotoisuudeksi laskenut.

Aina pitää tutkia kaikki sivuvaikutukset. Olen samaa mieltä. Niin myös metsien hiilitaseessa. Mielestäni siitä puuttuu nykyisellä laskennalla jotain oleellista.