Runkopiikki. Eiköhän siinä niin käykin Metsähallituksen pohjoisen hakkuissa, että kaikki tulot jää pohjoiseen. Ei noilla etäisyyksillä, kertymillä ja kustannuksilla mitään omistajan -valtion- pussiin jää. Kertymät varmaan huonon jatkuvan kasvatuksen kertymiä, etäisyydet kauko- ja lähikuljetuksessa mahdottomat ym. Mutta hyvä niin, sinne se raha kuuluukin mikä puista otetaan ja on siten muilta elinkeinonharjoittajilta, matkailusta, porotaloudelta ym.- pois.

Mitä isot edellä, sitä pienemmät perässä. On Metsähallituksenkin koordinointi ja rahoitus taantunut. Velkavankeina urakoitsijoita pitävät, varmaan valtakunnan pienimmät taksat konemiehillä. Ennen oli vara pitää jätkiä justeerien ja myöhemmin moottorisahojen kanssa töissä. Yhteiskuljetuksella talon Transiteilla kulkivat, nyt ei taida missään olla enää autoja. Vielä parempina aikoina rakensivat kämpät savotoille ja sinne emännät ja kämppäisännät huoltamaan. Nyt ei ole varaa kämppiä pitää, myyvät kaikki pois. Yrittäjienkin konemiehet joutuvat kotonaan Hiluxeilla kulkemaan pitkien matkojen takana. Puuta täytyy salaa hakata sieltä mihin sitä on suinkin vielä puska jäänyt. Ihmehän se olisikin, jos koordinointi ja rahoitus kohtaisivat.

Meidän, joilla on yli 40 vuoden kokemus asiasta kuin asiasta, on tapana katsoa aina sinne taaksepäin. Se on tietenkin luonnollista, kun takana on paljon mutta edessä enää niin kovin vähän. Mutta ajat muuttuvat eskoseni, mikä meille oli 40 vuotta sitten hyvin luonnollista ja täysin oikea, saattaa 40 vuoden päästä olla jo naurettavaa rynnimistä tai joutavaa näpertelyä. Ei siis ole välttämättä yhtä oikeaa tapaa toimia, etenkään alalla, jossa 40 vuotta on vielä varsin lyhyt aika.

Hän eläimestä käytettynä on eläimen typerää inhimillistämistä. Se näkyy kaduilla toppatakeissa sipsuttavissa sairaaksi syötetyissä seurakoirissa ja televisio-ohjelmiin raahatuissa lemmikeissä. Koiran, niinkuin muidenkin eläinten, tulee saada elää mahdollisimman paljon lajin mukaista elämää. Koiran paikka on ennemminkin haistelemassa ja lipomassa tien varressa toisten koirien merkkaamia posteja, kuin pilalle jalostettuna kääpiönä rouvasihmisen kainalossa tai meteorologina televisiossa. Luonnon eläinten inhimillistäminen on yhtä teennäistä hurskastelua. Luonto ei moralisoi eikä hae eettisiä perusteluita. Syö tai tule syödyksi on luonnonlaki.

Pian kaksi vuotta on tämä jankkaaminen jatkunut. Syvät on poterot itsekukin kaivanut, asemasodaksi on mennyt. Välillä solvataan toisinajattelevia melko asiattomastikin, välillä kehutaan omia saavutuksia tai yritetään toisilla kehuttaa, mutta periksi ei anneta. Eikö kuitenkin tärkeintä ole, että jokainen saa omassa metsässä käydessään orgastisen huipennuksen kaltaisen tunteen, että olen oikein toiminut. Kasvatustavasta riippumatta. Eiköhän tämä vatvominen jo riittäisi, mitään uutta ei ole enää pitkään aikaan kukaan saanut kommenttiinsa ujutettua. Keksitään välillä jokin uusi tuoreempi aihe.