Perinteinen virhe on se, että päätehakkuu tulee tehdä silloin kun arvokasvuprosentti on yhtä suuri kuin korkokanta. Tällöin päädytään liian pitkään kiertoaikaan, koska unohdetaan tulevien sukupolvien tuoma tuotto eli paljaan maan arvo. Toki sehän on riippuvainen käytetystä korkokannasta. Jos korkokanta on suuri ei tulevien puusukupolvien tuotto näyttele merkittävää roolia, mutta jos korkokanta on pieni, tulevien puusukupolvien tuotot vaikuttavat kiertoajan määrittelyyn. Kaikki riippuu siitä laskentakorosta! Tuo korkohan vaikuttaa pitkälti siihen, että milloin ja millä voimakkuudella teemme harvennushakkuut.

Muutamassa ketjussa on käsitelty käsitteiden eroa paljaan maan arvon ja maapohjan markkinahinnan välillä eikä se näytä silti avautuvan kaikille. Ainakin itseltä loppuu keinot enää selvemmin asiaa ilmaista.

A.Jalkanen tuossa aiemmin jo sivusi sitä tosiasiaa, että arvokasvua sivutaan puutasolla. En ottaisi siihen kantaa, että käyttääkö jatkuvaa vai jaksollista kasvatusta. Eniten metsässä lisäävät arvoaan suuret puut. Niissä kuitenkin on eniten kiinni pääomaa minkä vuoksi suhteellinen arvokasvu on huono. Kun tämän sisäistää ymmärtää yläharvennusten ylivoimaisuuden.

Tiedän, että sohaisen ampiaispesää, mutta siitäkin huolimatta väitän, että monella palstalaisella ei ole asetettu metsänkasvatukselle mitään tuotto-odotusta. Sen vuoksi keskustelu metsäekonomiasta nähdään ”excel-henkilöiden” höpinänä. Johtuuko tämä sitten siitä, että metsään kohdistuu tunteita esimerkiksi sukutilan kautta tai kenties siitä, että vuosikymmenien rummutus puuntuotannon maksimoisesta on juurtunut niin syvälle toimintatapaan. Voihan syy olla sekin, että metsänomistajien keski-ikä taitaa olla suurempi muihin sijoitusmuotoihin verrattuna ja kun vanhemmiten on elämässä kertynyt pääomaa muutenkin sen verran, että metsätalouden tuotto ei merkitsi niin paljoa. Metsässä on mukava puuhailla ja kiva kun sieltä välillä tulee kassavirtaa.

Miten siis on, onko kaikilla määritelty tuotto-odotus metsäsijoittamiselle? Jos ei niin keskustelu korosta, NNA:sta, suhteellisesta arvokasvusta ei varmasti ole helppoa.

Reiman kysymys tai enemmänkin pohdinta siihen, että miksi metsänomistajia tukevista taulukoista on jätetty ilmoittamatta laskentakorko onkin paljon mielenkiintoisempi pohdittava. Elämme kuitenkin maailmassa mikä menee siihen suuntaan, missä kaikki tieto on avointa ja ilmaista. Veikkaan, että jokainen kirjoituksiani lukenut tietää mielipiteeni siihen, että miksi korkoja ei julkaista.

Palstalla meinaa ketjussa kuin ketjussa tunteet nousta pintaan ja keskustelu muuttuu totiseksi. Siksi laitankin kevennykseksi tarinan Hölmölästä.

Olipa kerran maanomistaja, olkoon hänen nimensä Pertti. Pertin mailla oli lampi, joka liittyi puron kautta jokeen. Lampeen oli aikojen saatossa muodostunut luonnonmukainen kalakanta, mikä sisälsi niin kirjolohta, taimenta, harjusta, haukea, ahventa jne. Pertti ajatteli, että hän voisi hyötyä taloudellisesti kalakannasta ja kutsui paikalle neuvonantajaksi paikallisen kalanhoitoyhdistyksen edustajan.

– ”Kalakanta on päässyt liian suureksi ja lammessa ei riitä ravintoa kaikille. Sen vuoksi onkin järkevää harventaa kalakantaa, poistetaan lammesta pienemmät kalat, jotta isoille riittää ravintoa kasvaa vielä isommaksi”, neuvoi KHY:n edustaja
– ”Eikö kannattaisi poistaa isoimmat, kun niiden kasvu ei kuitenkaan ole enää suurta”, kysyi Pertti
– ”Jos poistamme isot, pienemmät kalat eivät selviydy, koska ne ovat eläneet suurempia kalojen taustalla. Lisäksi pienimmät sintin sinun tulee pyytää ensin, jotta ne eivät laske kalanpyynnin kustannuksia”, tarkensi KHY:n edustaja.
– ”Niin kai sitten, jos se taloudellisesti järkevää”, tuumi Pertti
– ”Kyllä, näin on toimittu aina ennenkin”, rohkaisi KHY:n edustaja.

Pertti pyyti lammesta pois pienet sintit ja KHY kilpailutti kalakannan harvennuksen. Yksi kolmesta suuresta ostajasta voitti kilpailutuksen ja hoiti kalakannan harvennuksen voimassa olevien suosituksien mukaiseen alarajaan niin, että isot jalokalat jäivät jäljelle. Pertti sai pienen tilin ja pohti mihin ne voisi käyttää. Ei mennyt kauaa kun KHY:n edustaja soitti Pertille:

– ”Oletko Pertti miettinyt, että arvokalat kasvaisivat nopeammin, kun sinä hieman ruokkisit niitä”, tiedusteli KHY:n edustaja
– ”Ruokkisin? Kalat ovat tähänkin asti tulleet toimeen omillaan”, ihmetteli Pertti
– ”Mieti nyt, kalojen koko kasvaa huomattavasti nopeammin ja saat tuloja aiemmin”, kannusti KHY:n edustaja.

Pertti investoi kalojen ruokintaan KHY:n ohjeiden mukaan ja tottahan se oli, kalat kasvoivat pikavauhtia. Vuosien päästä Pertti sai soiton jälleen KHY:lta.

– ”Ne sinun lampesi kalat ovat nyt niin suuria, että ne pitäisi kaikki pyytää pois, nyt teet tilin”, ehdotti KHY:n edustaja.
– ”Ei muuta kuin verkot vesille ja rahat tilille”, tuumi Pertti.
– ”Muistathan taas pyytää ne sintit ensi pois”, muistutti KHY:n edustaja

Kalat kalastettiin ja rahatkin tuli tilille. Pertti mietti, että olihan tässä tuskaa mutta lopussa kiitos seisoi. Ei mennyt kauan kun puhelin soi:

– ”Kalakeskuksesta päivää, olemme kuulleet, että lammestanne on pyydetty kaikki kalat. Teidän tulisi nyt huolehtia uuden kalasukupolven luomisesta lain edellyttämissä puitteissa”, puhutteli Kalakeskuksen edustaja.

Pertti soittelikin KHY:lle:

– ”Laki kuulemma edellyttää, että on saatava tilalle uusi kalakanta. Jäihän sinne lampeen muutama hauki ja ahven. Eivätköhän ne lisäänny ja eiköhän joesta tule uusia sukupolvia”, aprikoi Pertti
– ”Valitettavasti hauet ja ahvenet eivät ole hyväksyttäviä kalalajeja tämänlaisessa lampiympäristössä. Ainoastaan kirjolohi, taimen ja harjus sallitaan. Niiden syntyminen luontaisesti on hyvin riskistä” KHY:n edustaja jyrähti
– ”Miksi en saa kasvattaa haukea ja ahventa”, ihmetteli Pertti
– ”Näin asetukset sanovat, enkä tiedä tarkalleen mistä se on peräisin. Johtuisiko siitä, että kolme suurta kalanjalostajaa käyttävät näitä raaka-aineita eikä haukea ja ahventa. Ohjeeni siis on, että pyydät hauet ja ahvenet pois ja istutat tilalle jotain noista kolmesta kalalajista”, neuvoi KHY:n edustaja.

Pertti pohti aikansa KHY:n ohjetta. Hän kävi lukemassa ajatuksia lisäksi Kalalehden sivuilta ja siellä enemmistö seisoi KHY:n ohjeen takana. Niinpä Pertti teki kuten muutkin ja pyyti olemassa olevat kalat pois ja istutti tilalle kirjolohia, vaikka sen kilohinta näytti polkevan paikallaan vuosikausia.

Jälleen kului vuosia ja kalat kasvoivat. Yhtenä päivänä Pertti huomasi, että kalakantaan oli iskenyt tauti ja suurin osa kaloista oli kuollut.

– ”Nyt tämä kalatuotanto saa riittää, unohdan koko lammen ja kalojen olemassaolon”, puhkui Pertti.

Asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen:

– ”Kalakeskuksesta päivää. Teidän kalakantaanne on iskenyt epidemia. Lain mukaan teidän tulee huolehtia siitä, että saastuneet kalat poistetaan jotteivat ne vahingoita muita vesistöjen kalakantoja”, ohjeisti Kalakeskuksen edustaja
– ”Muistattehan myös istuttaa uudet kalat kuolleiden tilalle, lainmukaisesti tietenkin”, muistutti Kalakeskuksen edustaja

Pertti teki jälleen työtä käskettyä. Saatiin syntymään uusi kalakanta ja vuosia kului. Synkkiä pilviä kuitenkin kertyi koko ajan Pertin kalantuotannon taivaalle. Kirjolohen markkinahinta junnasi paikoillaan vuosikaudet. Sitä ei helpottanut tieto, että Kalalehden sivuilla muut kalantuottajat olivat alkaneet rummuttaa kalatuotannon leivittämisestä muualle Eurooppaan. EU myös pohti kalanpyyntirajoituksia muun hyödyn varjolla.

– ”Mikä minun rooli tässä ketjussa on? Sekö, että kannan riskin, mutta tuotto on mitätön. Voi kunpa olisin tajunnut vuokrata lammen jollekin jo aikoja sitten”, pohti Pertti

Tarinassa esiintyvät nimet ja tahot ovat keksittyjä ja tarina on fiktiivinen.