Käyttäjän Näätä kirjoittamat vastaukset
-
Ehdoton suosikkini on Raiva-raivausveitsi. Heinien lisäksi sillä saa taimien viereltä siivottua vesakon aina 6 cm läpimittaan saakka, mihin ei kumisaapas tai sählymaila pysty.
Kun kerran ketjun aiheesta lipsuttiin ja A.Jalkanen alkoi puhua metsän tuottavana säilymisen tukemisesta niin en malta olla laittamasta lusikkaa soppaan.
Nykyinen politiikka metsätalouden ohjaamiseksi on kuin tarina Pölhölästä. Toisella kädellä annetaan porkkanaa taimikon hoitamisesta ja toisella kädellä keppiä mikäli taimikon perustaminen ei onnistu. Paljonkohan on maksanut ja jatkossa maksaa tämän tarinan käsikirjoitus ja seuranta? Miksi ei vain anneta markkinatalouden toimia?
Metsä, sijoitusasunto tai pörssiosake ei maksa veroa, sen tekee aina ihminen. Eikö paras ratkaisu olisi vain alentaa pääomatuloveroa, jolloin metsän (kuin myös muun sijoittamisen) kiinnostavuus ja selkeys parantuisi? Poistettaisiin samalla Kemerat ja metsävähennykset.
Gla: ”Tuohan on sama kuin julistettaisiin metsätalous kannattamattomaksi toimialaksi”
Kyllähän nykyään jo monissa uusimmissa metsänomistamista käsittelevässä kirjassa uskalletaan myöntää, että pohjoisessa yli 2 % laskentakoroilla taimien istuttaminen on kannattamatonta. Metsätalous sinällään ei ole kannattamatonta, ainoastaan puun maksimimäärän tuottaminen mahdollisimman nopealla kiertoajalla. Hiljattain tehty lakimuutos antoi myös parempia edellytyksiä kannattavaan metsätalouteen. Vielä pitäisi päästä kokonaan pois metsän uudistamisen aikatauluista. Itsellä ei riitä ymmärrystä siihen, että miksi valtion pitää holhota metsänomistamista. Eihän asuntosijoittajaakaan pakoteta vuokraamaan asuntoa, hän saa pitää sitä tyhjillään vaikka koko eliniän.
”Makarovin menetelmä” on yksi järkevä vaihtoehto. Siinä toki tasapainoillaan jäävän puuston arvon ja välittömien hakkuutulojen menetyksellä. Jos lähtötilanteessa olemassa olevassa metsässä on niin sanottua vähempiarvoista puuta, sitä voi käyttää suojuspuustona. Laitoin aiemmin lukijoiden kuvat -osioon kuvan, missä harvan sekametsän alle on syntynyt erittäin tiheä alikasvos rehevällä kasvupohjalla. Alun perin pystyyn on jätetty kuusta, mäntyä, koivua, haapaa, raitaa, leppää, pihlajaa…Suojuspuustona kelpaa ne puut, joista ei hakkuussa saisi hyvää hintaa. Siemenpuiksi riittää tällöin huomattavasti pienempikin määrä kuin Makarovin mainitsema 350 kpl/ha.
Rehevällä pohjalla pyrkii harvaksi hakatun siemen- ja suojuspuuston alle kertyä heinikkoa ja muuta alikasvustoa haittaavaa kasvustoa hakkuutähteiden ravinteiden ja valon seurauksena. Kun aikaa kuluu ja suojuspuusto kasvaa ja peittää aukkoisuutta, taimet alkavat syrjäyttää heinikkoa.
Kuten Makarov sanoi, luontainen uudistaminen vaatii korkeaa ammattitaitoa, mutta lisäksi kärsivällisyyttä ja aikaa. Jos taimikon perustamisen istuttamalla menevät kustannukset antavat tappiollisen kiertoajan, on minulla ainakin aikaa odottaa.
Puuki, lähinnä olen eri mieltä siitä, että 12-vuotiaan taimikon jälleenmyyntihinta olisi 2 x ( maapohjan arvo+uudistuskulut). Kasvukeskuksien läheisyydessä Etelä-Suomea tämä voi pitää paikkaansa muttei suurimmassa osassa Suomea.
Niin, laskelmia ja niiden oletuksia voi tarkastella monella tapaa. Mutta jos vertaat kahta vaihtoehtoa, missä ensimmäisessä on varaa laittaa uudistamiseen rahaa, pitäisi rinnakkaisessa vaihtoehdossa olla sama raha mukana, mikä sijoitetaan toisaalle. Etenkin näin jos lasket aikaisemman päätehakkuun vaihtoehdolle hakkuun ja sen jälkeisen uudistamisen erotukselle tuottoa. Mutta kuten sanoin, laskentatapoja ja näkemyksiä on monenlaisia.
Reima Ranta: ”Minä en halua ottaa sellaista riskiä, että investoisin paljaaseen maahan 1000-1500 e/ha. Lyhyellä aikavälillä 10 – 20 vuotta tappio on käytännössä varma pienelläkin korolla. Näin markkinat asian tulkitsevat.”
Tekemällä tuon suuruinen alkuinvestointi, lyö samalla vetoa joko puunhinnan (kuitupuu) merkittävästä noususta tai markkinoilla tapahtuvasta muutoksesta taimikoiden hinnan arvostuksessa. Jokainen voi sitten itse pohtia todennäköisyyksiä, kannattaako vedonlyöntiin ryhtyä.
A. Jalkanen: ”Aiemmat huonot kokemukset lienevät syy siihen, että varttuneen kuusikon väljennyshakkuita, kuusen kaistale- ja siemenpuuhakkuita tai kylvöä ei kuitenkaan nykyisin suositella.”
1970-1990-luvuilla kuusen uudistaminen suojuspuuhakkuilla sai huonon maineen koska syntyneitä taimien uudistumisnopeutta verrattiin istutustaimikoihin. Vastaavasti kun suojuspuut kaatuivat myrskyssä tai kun aluskasvillisuus pääsi riistäytymään käsistä vallaten kuusen taimet, tyrmättiin toimintatapa huonona. Osaaminen puuttui. Suojuspuuhakkuusta on tehty tutkimuksia koealojen kautta ja niiden lopputulos on, että suurimmassa osassa taimikosta on saatu hyvä tai tyydyttävä. Oleellista on edelleenkin se, että onko metsässä valmiina alikasvosta vai ei.
Kaistalehakkuusta ei niin paljoa ole vielä tutkimustietoa, mutta ainakin itsellä se on toiminut erinomaisesti. Jälleen kerran, luontaisen uudistumisen lähtökohdat ovat hyvät jos metsässä on valmiiksi alikasvosta. Kaistalehakkuussa oleellista on myös reunapuuston siementämiskyky. Puhdasta kuusen taimikkoa on vaikea saada etenkin tasarakenteisena. Kaistaleen keskiosat taimettuvat helpoimmin kuin reunametsän läheisyys. Tätä voi helpottaa reunametsän harvuudella ja reunametsän viereisellä maanmuokkauksella. Kaistaleelle pyrkii tulemaan lehtipuuta vaikka reunametsissä ei olisi yhtään siementävää lehtipuuta. Jos hyväksyy sekametsän, niin se ei ole ongelma. Muuten joutuu tarttumaan useammin raivaussahaan.
Yleisesti ottaen luontaista uudistamista vastustavat ovat pistäneet metsän nurin ja käyvät siellä 2-3 vuoden päästä ihmettelemässä kun peitteistä taimikkoa ei näy. Tämän jälkeen on muodostettu vahva käsitys, että luontainen uudistaminen ei toimi ja sitä mantraa jaksetaan toistella. Luontainen uudistaminen vaatii aina tapauskohtaista pohdintaa ja myös aikaa. Ei voida vaatia, että luontaisella uudistamisella saataisiin yhtä nopeasti kattava taimikko kuin istuttamalla, tai no onnistuuhan se siinä tapauksessa, jos alikasvos on valmiiksi pitkää ja elinvoimaista.
Puuki: ”Kun istutusvaihtoehdon päätehakkuu tehdään v. 58 , niin jää 12 vuotta kasvattaa uusi taimikko, jonka arvo on v.70 n. 2 x ( maapohjan arvo+uudistuskulut) . (Samalla loput istutusalueen päätehakkuun tulosta kasvaa korkoa. ) Kun lopputulema diskontataan nykyhetkeen, niin uuden taimikon arvon lisääntyminen (12 vuodessa) nostaa nykyarvoa n. 140 € .”
Vuonna 58 perustetun taimikon arvo vuonna 70 on 12 vuotiaan taimikon jälleenmyyntiarvo. Vastaavasti vaihtoehdossa 2 jälleenmyyntiarvo on maanarvon markkinahinta. Näin saat vertailtua kahta vaihtoehtoa, jos haluat lopettaa vertailun tiettyyn vuoteen.
Jos aiot erikseen laskea korkoa vuoden 58 syntyneen päätehakkuun ja taimikon perustamisesta syntyvälle erotukselle, pitää sinun vastaavasti laskea korkoa vaihtoehdossa 2 vuonna 0 säästyneille istutuskustannuksille.
MJO: ”15 vuoden kuluttua todetaan, ettei luontaista taimikkoa syntynytkään . Raivataan pajukko ja heinikko pois ja palataan alkuun vaihtoehto 1een”
Tai sitten todetaan, että istutettu taimikko onkin vaurioitunut.
Suhteellisen skeptisiä palstalla ollaan luontaisen uudistamisen voimaan. Usein myös vedotaan omakohtaiseen kokemukseen, kun uudistaminen on epäonnistunut. Entä jos ongelma onkin siinä, että ei tiedetä mitä tehdään?
Puuki, eräs herra Faustmann pohti asiaa tasaikäisen metsän osalta jo 1800-luvun puolivälissä. Yhden metsän kiertoaikamalli ei ota huomioon tulevien metsäsukupolvien kiertoaikoja sekä maahan myöhemmin sitoutuneen pääoman vaihtoehtoiskustannuksia. Optimaalinen kiertoaika on Faustmannin mallin mukaan riippuvainen laskentakorosta, puun hintatasosta sekä alkuinvestoinnista.
Yhden kiertoajan malli kuitenkin toimii varsin hyvin, koska tulevien metsäsukupolvien tulot ja menot ovat niin kaukana, että hyvin harvassa tilanteessa ne muuttaisivat lopputulosta, riippuen toki laskentakorosta.