Käyttäjän mettämiäs kirjoittamat vastaukset
-
”Aina on sanottu ettei niihin muu tehoa kuin aika ja lepo. Muut ovat lähinnä uskon asioita.”
Jeesille tiedoksi, että kansakoululaskennon perusteella tehohoidossa olevista 5% on rokotettuja eli voisiko kuitenkin olla mahdollista, että kyseessä on jotkut muutkin kuin uskon asiat. Täytyy kyllä rehellisesti tunnustaa, että en edes Jeesiltä olisi odottanut näin järjettömiä kommentteja kuin mitä hänen nämä rokotuksiin liittyvät kommentit ovat olleet.
Koronan takia teho-osastolle joutuneista 95% on rokottamattomia ja yhteiskunta maksaa; että silleen…
”Vain 5-10 vuoden täysi rauhoitus voi nostaa lintukantoja. En metsästä itse lintuja enää lainkaan niiden vähyyden vuoksi.”
Uudellamaalla metso on ollut ennen tätä syksyä suurelta osin rauhoitettu kymmeniä vuosia, mutta edellä kuvattua pientä vuosittaista vaihtelua lukuunottamatta metsokanta ei käytännössä ole ainakaan voimistunut.
Kehvelin tapaan monet entiset metsästäjät, nykyiset sohvaperunat, esittävät ”laupias samarialaista” puutteellisilla tiedoillaan, mutta kyllä ”oikeat lintumiehet” tietävät, missä mennään. Kuten Arto kuvasi, kyllä ne linnut tähän aikaan ovat niissä kaikkein tiheimmissä pusikoissa, joista muuten niiden saaliiksi saaminen ainakin pystärillä ei aina ole ihan helppoa.
”Annetaan niiden hoitaa kellä on aikaa, kelvattomilla.”
Niillä on aikaa, jotka tekevät metsätyönsä ja muutkin työnsä mahdollisimman rationaalisesti. Heillä tosin ei ole aikaa tehdä ennakkoraivauksia moottorisahalla eikä keräillä poltinpuita avolavalla…
”Jos tuuli puhalsi sopivasti, kaateli pätevä sahaaja 1000 – 2000 r / päivä”
Ihan uskottava tarina taas kerran; vuorokaudessa on 1440 minuuttia eli pätevät sahaajat sahasivat 1,4 runkoa minuutissa vuorokauden ympäri; varmaankin vielä muutamia kuukausia peräkkäin. Kyllä sitä pitää insinööriksi opiskellakin, että tällaisia tarinoita kykenee kertomaan.
Miten Irwin aikananaan lauloikaan; ”eikö millään ole enää väliä!”
Kieltämättä mätäs näytti vähän löysältä ”roskakasalta”. Minkälaisia taimikoita mahtaa olla saatu aikaan?
Sananjalkoja olin tänään tuhoamassa raivaveitsen kanssa kylvötaimikon päältä. Mielestäni ihan soiva peli, samalla voi katkoa myös ainakin yksittäisiä puuvartisia tapauksia käsittelyalueelta. Varsinainen varhaishoito sitten raivurilla joko ensi tai sitä seuraavana kesänä.
Ensimmäiset hirvikärpäset tapasin heinäkuun viimeisellä viikolla eli ihan ”normaaliaikaan”. Tosin lopullinen tämän lajin syksyn kannanvahvuus paljastuu vasta tulevien viikkojen aikana.
”Omassa salkussani Metsä Group on kymmenestä osakkeesta 3 kk tuotoltaan heikoin…”
Anneli on tosiaan tosi taitava sijoittaja omistaessaan Metsä Groupin osakkeita. Pieni ongelma tosin on, että Metsä Group ei ole osakeyhtiö. Nämä sijoitus- ja vakuutusasiat eivät liene tutkijan vahvinta alaa?
Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta tuoda esille omia menestymisiä ampumakisoissa, mutta omien kokemusten perusteella tuon kuitenkin joitakin näkökohtia esille.
Ensinnäkin niistä ampumamatkoista; kaliiperista riipumatta kannattaa hirveä ampua siltä matkalta kuin mihin oma ampumataito riittää. Haukussa olevaa hirveä voi ampua tuelta aika pitkältä matkaltakin, varsinkin jos ase on kohdistettu esim. 150 metrille. Jos ampumaradalta ei löydy ”tilaa” riittävästi, voi aseen kohdistaa 100 metrilta n. 3 cm ”yli”; silloin voi käytännössä ampua kohti niin kauas kuin kantti kestää.
Sitten niistä vähän sivuraiteelle menneistä varusmiesammunta- keskusteluista. Prikaatit tosiaan ”ennen vanhaan” panostivat tosi rajusti näihin ampumakilpailuihin; olen ymmärtänyt, että ne ajat ovat jo kaukana takana päin. Eräs ylik jostakin syystä aikanaan kommentoi minulle, että tällainen menestys on ”herroille kuin hulluille puuroo”.
Kouluammuntojen jälkeen saapumiserästä kasattiin parhaat ampujat (n. 100 kpl) karsintoihin, joissa yhden viikon aikana jyvät karsittiin akanoista. Joka päivän lopuksi lueteltiin nimet, jotka palasivat takaisiin ”normaaliin” palvelukseen. Lopuksi jäljelle jääneiltä kysyttiin, kuka pyrkii Rukkiin. Kätensä ylös nostaneet poistettiin kylmästi pois ryhmästä, koska eihän prikaatin kannattanut panostaa rukin menestykseen PV:n kisoissa.
Minun ryhmääni jäi silloin aikanaan 4 ampujaa, jotka 3 kk:n ajan ampuivat ampumaradalla vähintään puoli päivää joka ikinen päivä. Leiriviikkoina ammuttiin sitten kokopäivätoimisesti eli meininki oli vähän erilaista kuin niillä kämppäkavereiden ”lomille lompsis”-ammunnoissa. Täytyy tunnustaa, että tällaisen kokemuksen jälkeen on ihan huvittavaa lukea tämän palstan toinen toistaan parempien ampujien kommentteja ja muisteluksia varusmiesajoiltaan. Jostakin syystä tulee kovin usein samanlainen tunne keskusteltaessa metsäasioista; minkähän takia?