Kyllä taimikonhoitotukea voi maksaa, mutta ainoastaan silloin, kun työt tehdään ajallaan. Itsellä on tullut hoidettua niin varhaisessa vaiheessa, että ei  tukia ole tullut anottua, kun ei niitä vielä silloin saisikaan. Maita on tosin niin vähän, että ei noilla tuilla olisi suurta merkitystä. Taimikot ovat  siinä kunnossa, että varhaisen hoidon hyöty on suurempi, kuin mikään tuki. Nyt on tosin muutamana viime vuotena tullut hakattua vähän enemmän aukeata, joten voin ehkä viivyttääkin varhaisperkauksia tukioikeuksiin saakka.

Kyllähän suuri osa metsistä on hoidettuja, mutta Suomesta löytyy satoja tuhansia hetaareita metsää jotka ovat ”ryönää täynnä”. Sieltä kyllä löytyy kanalinnuille vaihtoehtoja, haluaako pesiä aukammilla alueilla vai tykkääkö majailla tiheissä ryteliköissä.

Oman ”tutkimukseni ”mukaan metsäkanalinnut, myös metso ovat lisääntyneet viimeisten vuosien aikaan selvästi. Päätelmä perustuu työn ohessa tehtyihin näköhavantoihin. Välillä meni vuosia, että pesiä ei työmailta löytynyt juuri ollenkaan ja itse lintujakin nähtiin kovin harvoin. Voi sanoa, että noin viiden viimeisen vuoden aikaan olen löytänyt joka vuosi useita teeren- ja metson pesiä ja nähnyt syksykesällä poikueita. Tämä kesä on ollut selvästi paras, johtunee lämpimistä olosuhteista. Uskoisin. että ainakin jonkinverran kantaan on vaikuttanut se, että metsiä ei raivata enää joka paikassa putipuhtaaksi, vaan linnuille jätetään suoja-alueita(riistatiheikköjä). Myös ne suunnattomat määrät hoitamattomia metsiä ovat mahdollistaneet kanalintukannan myöntäisen kehityksen.                 Olin aikoinaan, joskus 1980-luvun loppupuolella eräässä talossa tekemässä tienvarsimittausta. Kahvipöydässä myyjän isä, yli 80-vuotias vanhaisäntä kertoili savottareissuistaan. Oli ollut ennen sotia hevosmiehenä suurilla savotoilla ,viime sodissa Venäjälle jäänellä Suojärven seuduilla. Tarinoi siinä, että” siellä sitä tul etteen kaikenlaista riistoo” .Metsoja ja teeriä kuului olleen pilvin pimein. Juttu kääntyi sitten kotialueisiin ja sanoi, että ”olhan niitä mehtoja kyllä ennen tiällä kotpuolessakkii”. Totesi, että ”aikonnaan minäkkii ammun parraana vuotena melekkeen viiskymmentä musttoo lintua (ukkometsoa). Ihmetteli vielä lopuksi, ”minnekkä liennöövät nykysin hävinneet, kun niitä ei taho nähä ennee oikkeen millonkkaan”. En osannut oikein kommentoida papan ihmettelyyn, mutta mielessäni tuumailin, että ei ole mikään ihme jos linnut ovat kadonneet tuollaisella teurastuksella.

Tolopainen on sitä mieltä, että työturvallisuus on jokaisen omalla vastuulla, eikä työnantaja tule  kypärää laittamaan kenenkään päähän. Näin on voinut olla Tolopaisen nuoruudenaikoihin, jolloin töihin lähdettiin kumiteräsaappaissa, pussihousuissa, sarkatakissa ja lippalakki päässä. Työkaluina kirves, pokasaha ja vesuri. Nuo Kalle Päätalon ajat ovat jo menneisyyttä , joskin mukavia muisteluita. Nykyaikaan on todellakin huolehdittava itse omasta turvallisuudestaan, mutta työnantajan määräysten mukaan. Jos ei näin toimi, palstalla  olo loppuu lyhyeen ja kilometritehdas kutsuu.

Ei kai se ketään haittaa, vaikka joku vähän kehuukin itseään. Jokaisessa ketjussa poiketaan asiasta. Joku valittaa Kemeran pienuutta, toinen perintöveroa, kolmas alhaista puun hintaa. On  hyvä, että vanhat hakkuumiehet ovat muistoissaan positiivisella mielellä.