Kantohinta on vain yksi tekijä bisneksessä. Tehtaita kiinnostaa tehdashinta. Eli paljonko se motti kustantaa kun se on tuotu kuorintalinjan päähän. Siellä on aikapaljon teko/kuljetuskustannuksia jne. Se 18€ isännän hinta on helposti tehtaan päässä jo 45€. Samaan aikaan kun puolet sisään ostetusta puusta poltetaan kattilassa ja tehdään sähköä, niin senkin kannattavuus ratkaisee bisneksen kannattavuutta. Joskus saattaa kannattaa ajaa putket punaisena, vaikka sellun hinta ei huipussa olisikaan. Silloin taas sähköllä tienaa hyvin. Kuten pari vuotta sitten oli tilanne. Kaikki muutkin kustannukset vaikuttavat siihen, että paljonko puusta ollaan valmiita maksamaan. Kemikaalien hinnat vaihtelee ja ostettavat määrät on huomattavia yms. Ei ole ihan niin yksioikoinen bisnes kuin äkkiä kuvittelee. Puu on kuitenkin yksittäisenä kulueränä kaikista suurin, siellä prosentin nousu hinnassa on euroissa eniten. Toisaalta taas pitää olla ainakin ajoittain erittäin kannattavaa, jotta näitä miljardi-investointeja voidaan rakentaa ja jatkaa puun ostoa jatkossakin.

Itse kun istun joka oksalla tässä bisneksessä niin kyllä fiksuiten metsien tuotosta hyötyy osakkeenomistajana. Arvoketjussa on mielenkiintoisia piirteitä, metsänomistaja on se joka ei voi tehdä oikein mitään. Ei edes ”myyntilakkoilla”. Kyllä teollisuus puunsa löytää. Jos näyttää että jonnekin meinaa löysää rahaa arvoketjussa jäädä, niin Kemira ilmoittaa peroksidin hinnan nousun +50% ja ulosmittaa löysän rahan jne.. tai jokin muu monopoliasemassa oleva toimija. Puun myyjiä on tuhansittain ja metsät kasvavat kokoajan jolloin hakkuita on tehtävä. Joka välissä kustannukset kasvavat ja se syö kantohintojen nousun pois, kaikki muut portaat pyrkivät ulosmittaamaan maksimin arvoketjusta. Metsänomistaja ei voi muuta kuin tehdä hoitotoimenpiteet ajallaan ja maksimoida kasvun, ellei muut arvot paina enemmän.

t. pääluottamusmies, osakkeenomistaja, metsänomistaja, yrittäjä.