Käyttäjän Metsäkupsa kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 211 - 220 (kaikkiaan 2,927)
  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Melkoista puuta heinää seurakuntien metsien jatkuvan kasvatuksen autuudesta sepusteltu. Jos Herran toinen tuleminen on aivan lähivuosina tapahtuva, niin silloin ratkaisu on paikallaan. Kunnon ihmiset ovat siirtyneet paratiisin puolelle, jolloin maan voi antaa vaikka kanalintujen haltuun. Muutoin päätös kuuluu samaan , kuin Jyväskylän rahattoman kaupungin touhu. Kaikkea joudutaan karsimaan ja maksuja/veroja nostamaan. Itse kun en usko aivan pikaiseen maailman loppuun vielä.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Maanviljavuuden mukaan homma aukoissa menee, sitten muut edellisten kirjoittajien mainitsemat tekijät hinnoittelussa vaikuttavat. Rehevät maapohjat tonnista ylöspäin täällä etelässä. Itsellä menossa kauppaneuvottelu tilasta, johon muutama hehtaari vanhaa peltoa ryönän vallassa kuuluu. En erillisenä ostaisi, sillä kokemuksesta tiedän metsityksen vaikeuden.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    <p>Kyllähän Suomen sähköverkko on erittäin haavoittuva ja osin hidas korjata. Muuntoasemat ja suuret siirtoverkot isoine pylväsrakennelmineen eivät kummoista paukkua tarvitse, kuin sähköverkko halvaantuu. Ihmeen lailla Ukraina on saanut niinkin hyvin sähköverkon yllä pidettyä sodan jaloissa.</p><p>Mitä tulee autojen sähköistymiseen, niin armeijan apuna ne ovat huomattavasti huonompi vaihtoehto, kuin polttomoottoriset ajoneuvot. Hoidin aikoinaan armeijan polttoaine pistettä varusmiehenä, kovin oli  syöppöjä, parhaat 100lt/100 km. Oma lukunsa oli suuri sotaharjoitus, tankkiautolla polttoainetta hupeni ja siviiliautoissa oli kanisterit täytettävänä. Harjoituksen jälkeen sain tehtäväkseni uuden kirjanpidon tankatulleille ajoneuvoille kirjata. Polttoainetta meni niin paljon joiltakin, ettei se ollut oikein mahdollista. Joten täytyi kulutusta tasata toisille ajoneuvoille. Eräskin autokauppias parikymmentä auto oli antanut harjoituksen käyttöön, veli oli muuten upseerina harjoituksessa. Ne autot kanisterineen olivat harjoituksen polttoainesyöpöt. Jokainen voi arvailla miksi kirjanpitoa piti jälkikäteen puhtaaksi kirjoittaa. </p>

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Tiedotusvälineissä, etunenässä Yle ja Hs vain leikkauksissa köyhtyneitä tukien saajia haastatellaan. Ei ihme jos joiden nuorten tulevaisuuden uskoa koetellaan.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Jos urheilija on hyvätuloinen, niin hän siirtää kirjat ulkomaille, eikä sitä arvostella. Sitä vastoin urheilijan apurahalla sinnittelevät eivät näin tee. Yritysjohtajia  veroja pakoon pötkivinä taasen katsotaan paljon kriittisemmin, vaikka monet ovat suomeen maksaneet Pesosen tapaan paljonkin veroja aktiivi aikanaan.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Kiitos Metsuri motokuskille tästä linkistä Björn Wahlroosin haastattelusta, kannattaa muiden palstalaisten katsoa, jos ette ole aikaisemmin sitä katsoneet. Hyvin toi esiin asioita, miksi 15 vuotta olemme paikallaan junnanneet. Kyllähän täälläkin keskustelut osaltaan kertovat, ettei ole ymmärretty oikein sitä, että elämme yli varojemme toisin kuin naapurin demarit Ruotsissa.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Taitaa pari herraa olla itse prosentit verokortteihinsa yläkanttiin pyytäneet, kun uskovat tulojen alkavana vuotena nousevan pätevän hallituksen ansiosta, vaikka kovia sosialisteja taitavat olla. Naapuri mökkiläinen on eläkkeellä huomattavasti isommasta metsäpuolen päällikkövirasta, kuin metsäkoulun opettajan. Hänen eläkkeensä on vuodessa 190 000 € ja veroprosentti 48%, muita tuloja ei ole ollenkaan.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    <p>Asiahan on niin, että pienituloiset eivät paljoa veroja maksa suhteessa keskituloisiin. Tukia emme taasen saa, enkä ole kuin kemeroita hakenut ja saanut. Kannattaa katsoa maailman mahteja USA ja Kiinaa ja verrata yhteiskunnan tukiverkostoa ennen kuin valittaa omaa kurjuuttaan leikkauksien johdosta täällä. Tolopainen edellä valaisee osin tätä Nesteen jalostamon palkkatasoa ja lakko kulttuuria. Entisenä Nesteen bensanmyyjänä en uutta biolaitosta tänne rakentaisi. Täällähän ei ole edes sille raaka-ainetta, vain lakkoherkkä ammattiliitto. </p>

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    <p>Ei ole vuodessa valittamista, paljosta lumesta ei tosin olisi ollut väliä. Puuta on myyty, taimia istutettu ja talous on mallillaan. Myös terveydessä ei valittamista. Työntäyteinen vuosi on ollut, mutta ei ole pelkoa tekemättömän työn loppumisesta. Ensivuoden joulukuussa olisi tulossa eläkepäivät, jos elon päiviä piisaa. Hyvää Uutta Vuotta 2024 puolestani toivotan.</p>

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Kuntakenttä on pian myllerryksessä, kun rahat ja asukkaat hupenevat. Hyvä esimerkki pakkoliitokseen rahattomana päätyvä Pertunmaan kunta. Maita ja sähköosakkeita myyty, jäljellä 19 milj. velkaa ja taseessa ilmavasti arvostettu rakennuskanta. Pienen ihmeen vaatii, jos sinällään järkevä Jari Lepän esittämä kolmen kunnan fuusio toteutuu.

Esillä 10 vastausta, 211 - 220 (kaikkiaan 2,927)