Käyttäjän metsä-masa kirjoittamat vastaukset
-
Kelirikkoleimikkona kannattaa myydä. Lomien jälkeiseen korjuuseen, silloin korjuuseen sopivat kohteet on yleensä pienimmillään. Jos leimikossa ei vielä ole lahoa, se on rahanarvoinen asia.
Kantokäsittely hakkuunyhteydessä on tutkitusti hyvä ja vaivaton tapa turvata seuraavan puusukupolven terve ja häiriintymättömän kasvu. Ilmeisesti seuraavakin puulaji on kuusi !
Terän teroitukseen en osaa erikoisneuvoja antaa, mutta terän koolla on oman kokemuksen perusteella merkitystä, kun ollaan tekemässä taimikon varhaishoitoa.
Ero terien koossa on pieni, mutta yllättävän paljon enemmän pinta-alaa 225 :la saa aikaan samoilla polttoaineella. Esim. ( Stihl 460 ) joutuu vaihtamaan myös sektorisuojan kun vaihtaa isomman terän
Tänään käytössä oleva kuormavaaka on täysin luotettava, tietenkin on huolehdittava valmistajan antama kaliprointi välit, prosentin kahdenpuolen oleva mittatapojen ero on sallituissa rajoissa
Toukokuun alussa on ilmankosteus pienimillään silloin aurinkoinen ja tuulinen sää voi vaikuttaa jo muutamassa viikossa puutavaran painoon, keventämällä sitä !
Maisema arvo on myös rahalliseen arvoon verrattava arvo !
Hakkuulla käsitelty ja muokattu alue voi myös olla silmää hivelevän ”kaunis”. Silloin viljelytoimenpiteet on tehty hyvin ja ajallaan, muokkaus jälki on näkyvissä vain pienen välivaiheen kokonaiskierrossa.
Käsitelty hakkuualue ei aina miellytä kaikkia, mutta arvostelijalla voi silloin olla alkavaa haikeutta, kun naapuri on tehnyt hakkuulla metsätiliä.
Kun isäntä on rajaamassa myyntiin tulvaa leimikkoaan, silloin voi merkata mieleisensä puut ja paikan. Sertifiointi vaatimushan on varsin pieniä uhrauksia vaativa 5-10 r / ha ja voi sisältää kaikenlaista puita…
Itse merkkaan ne mielelläni, mutta aina toisarvoisista puulajeista. Viimeksi paikka löytyi lehtipuuvaltaisesta supasta, jonka reunassa kaksi kookasta vanhaa haapaa. Suppa säilyy aina suppana, vaikka se yritettäisiinkin hakata ja uudistaa, on vielä hirvittävän näköinen ainakin alkuun.
Merkkaukset kannattaa tehdä polyesteri vahvisteisella kuitunauhalla se kestää sään vaihteluja n. vuoden. Rajattu karttapohja kannattaa-antaa jo tarjouksia pyydettäessä ostaja ehdokkaille, koska ostajalta tarkka kartta säästökuvioineen palaa moton järjestelmään liitteineen ostajan toimesta.
Korjuuseen liittyvät asiat, myyjä / motokuljettaja on hyödyllistä yhteistyötä. Kaikilla myyjillä ei tieteenkään siihen ole aina mahdollista osallistua ajan – ja ym. kiireiden vuoksi, mutta kyllä valtakirjan saajalta voi vaatia reilusti näitä merkkauksiin liittyviä asioita, kun yleensä siitä työstä kumminkin laskutetaan.
Talvella vaihtelevissa olosuhteissa korjattavat leimikot aina omalla tavallaan erilaisia, näillä pienillä aputoimilla selkeytetään kuljettajan työtä aikaan saamaan hyvä korjuunjälki palstalle ja arvokas puutili myyjälle, se on hyvä käyntikortti taas seuraavaan leimikkoon !
Leimikon rajaus on ollut omana työnä jo pitemmän aikaa. en epäile, etteikö motonkuljettaja saisi kuvioita kohdalleen. Lähinnä siihen nyt vaikuttanut maisema- ja luonnonsuojelun näkökohdat.
Viimeinen avohakkuu leimikon rajaus oli 3- ja 4 :s kehitysluokan rajakkaiset kuviot ja kuvioiden raja oli häilyvä. Säästöryhmälle löysin tuuhean suppakosteikon, joka vielä maisemallisesti katkaisi ja elävöitti näkymää rantaan päin.
Samalla käynnillä merkkasin vielä kokooja urat, koska kuvioita oli useampi. Kokooja urasta ei tullut lyhin mahdollinen, mutta ura kestää painumatta kesällä ajon, lopuksi merkkasin vielä varastopaikan.
Silloin kun metsätöitä on tehty ilman konevoimaa on ruokavalion tullut olla vahvaa, koska kulutus on ollut valtavaa, ruuan yksipuolisuus on tietysti ollut haitta tekijä terveydelle.
Firmojen 70 luvulla aloitettu valistustyö monipuolisemmasta ravinto, ruokailu- ja elpymisliikunnan tottumuksista lisäsi terveitä vuosia metsässä. Elpymisliikunnan tarkoituksena oli vähentää rasitusta ja ehkäistä työstä elimistölle johtuvia haittoja.
Nuorten totuttelu metsässä olemiseen on mentävä eväät edellä, eli eväs valikoima laajempi ja niitä mistä nuoret pitävät, ensikertalaisille herkkujakin.
Itse kun laitan joskus mukaan makkaravoileivät siivumakkarasta niin aina jää tunne, ettei se ollut samaa mitä voi ostaa aiemmin tankomakkarasta sentinpaloina !
Tiukanpaikan tullen taitaa paremmin pärjätä ilman eväitäkin, mutta jos juoma puuttuu siihen taitaa hyytyä kohta mieskin !
Olin noin reilut 35 vuotta sitten Rovaniemen metsäopistolla viikon kurssilla, pitkien iltojen iloksi talonmies esitti vanhoja elokuvia, joita oli Metsähallituksen filmiryhmä kuvannut 50-60 luvun savottalaisista.
Niistä miehitä ei ylipaino näkynyt päällepäin, posket oli kovasti lommolla, vyö oli villapaidan päällä ja se todisti sen ettei ylimääräisiä kiloja ollut. Emäntien ruuan valmistuksestakin oli pätkä joka todisti, että raskas työ vaatii vahvat ateriat.
Kevättöistä oli myös pätkä jokitörmällä pöllien kuorinta työmaasta, jossa metsurit kuumensi nuotiolla lihapurkkia ja keittivät kahvia. Kun lihat oli syöty loppu rasva menikin sitten juomalla alas. jälkiruuaksi olikin kahvit, jossa oli kourallinen sokeria.
Silmiin pistävää ja yhteinen piirre näillä miehillä oli, kaikki oli tupakkamiehiä !
