Käyttäjän metsä-masa kirjoittamat vastaukset
-
Onko palstalaisille hintatietoutta FSC- sertifioidun sahatavaran lisäarvosta vientimarkkinoilla, metsänmyyjälle SFC- arvo vaikuttaa olevan vielä kovin pieni ?
Lumpin tekokin vaatii silmää ja ammattitaitoa, tuskin on enää tukkileimikko jos kaikista rungossa on tehtävä metsähylky. Yllättävän usein näkee tehtävän jo pienestä väriviasta johtuva 3:n m kuitu, toinen vastaava ongelma on männiköiden piparkakkutyvi, sekin muuttuu hyvin pienellä metsähylyllä, tukinlaatuun sisältyväksi.
Kuitujen kohdalla korjuunvalvojan silmään osuu yhä paksuja latvoja, kun kuitu voisi jatkua vielä n. 2 metriäkin, siinä motoon on painotettu pitkäkuitu liian suurella painoarvolla ja automatiikka hoitaa loput, ( kuitu vapaalla katkonnalla )
Käytännössä vaikeiden koivujen mittaus toi myyjälle ylimääräistä hyötyä motolla mitattuna, verrattuna sitä koivunkontrolliin, haara- ja oksaisissa rungoissa joutuu pahimmillaan ajamaan esim. karsintateriä löysäämällä. Erikoisen huonoja runkoja ei leimikossa ole paljonkaan, mutta nykyisin niistä voi muotoilla jättökuvion.
Pystymittaus oli aikansa mittausmenetelmä, kokonaistuloksena ne oli mittauslain sallimissa rajoissa. Siellä missä saman leimikon puita meni vieraalle useampaan käyttöpaikkaan oli lajisiirtymä yleistä, eli luovutellulle erälle oli tehtävä uusinta mittaus.
” mehtäukko ” puhuu jo pitkäaikaisella kokemuksella motomitasta ja sen tarkkuudesta. Lasselta hyvä video, siinä on Seppäsen esittämä hyvin ymmärrettävä kuvaus siitä miten pidetään mittalaitteen säädöt ajan tasalla työpäivän aikana. Kaikki tehtävät tarkastukset ja säädöt jää koneen muistiin ja on tulostettavissa kauppakohtaisesti.
Tällä palstalla on paljon hyvää ja arvokasta tausta tietoa metsähoitoon, korjuuseen ja metsän omistamiseen, vähän eri näkökulmista nähtynä, jonka toivoisi siirtyvän laajemmin uusille metsää metsänomistajille. Itä-Suomestakin olen pannut merkille miten paljon on niitä, jotka ei oikein tiedä mitä metsäomaisuudelle olisi tehtävä.
Yksi merkittävä, jopa huomaamaton tukin kertymää vähentävä tekijä on alkavasta lahosta, jopa väriviasta johtuva tukkiosuuden siirtymä lahokuuseen. Jos kaupassa ei toisin sovita tyvestä leikataan n. 3:n metrin pölkky, sen kuutiosisältö on 0.3 – 0,4 m3 kpl.
Ilmiö korostuu kun tukkirunkojen pituus lyhenee, Itä-Suomessa ollaan jo keskimäärin jo yhden tukinmitan lyhyemmissä metsissä. Lahokuusen teko on monesti ostajalta totuttu tapa kasvattaa kuidun määrää.
Käytännössä runkohinnoittelu on tosiaan hyvälaatuisten päätehakkuu leimikoiden hinnoittelumalli. Myyjän on vaikea saada tarjousta myöhempiin harvennuksiin runkohinnoittelusta, koska tukkikokoluokan poistettavien runkojen laatu on vaihtelevaa.
” mehtäukko ” kuvasikin edellä ehkä yhden olennaisen seikan runkohinnoittelun yleistymiseen !
Kyllä Väli-Suomessa on edelleen ne ajat, kun metsäammattilaisen kanssa pääsee omaan metsään, koronan vielä ollessa voimissaan, toimisto neuvotteluun on varustauduttava suojaamalla itsensä.
Täällä on edelleen sahurin- ja kuiduttavan teollisuuden ostajat hankkimassa varantoa, jopa tulevan talven korjuuseen, täällä talven alkukehitys kun on ollut korjuulle hyvä.
Maastokäynti on vieläkin monelle metsänomistajalle kaupanhieronnan kohokohta, siinä samalla saa ostajasta ja myyjä tehdä tuttavuutta puolin ja toisin. Jos maastokäynnistä on myyjän mielestä oltu samoilla linjoilla ja näkemykset on olleet molemmille myönteisiä, kauppakin menee silloin ilman jälkipuheita .
” suorittava porras ” antoikin edellä asialliset lähestymisohjeet työmaakäynnille, nykyisin kaikilla puunkorjaajilla on samantapainen käytäntö vieraisiin työmaalla.
Suorittava porras kertoikin edellä yrittäjä markkinoiden ylikuumentumisestä . Täällä Väli-Suomessa oli sama ilmiö, silloin kun elettiin EU:n liittymisen aikaa. Kaikki maatalousyrittäjät ei nähneet mitään hyvää EU:n tuomassa maatalouspolitiikassa, van ajoivat maatalouden alas. Tilat oli seutukunnan keskikokoa ja taloudellisesti tasapainoisia yrityksiä.
Tiloilla oli metsäpuolen konekalustoa ym. muuta irtainta maataloudesta, jota vaihdettiin metsäurakointiin sopivaksi. Osalla tilan työvoimasta oli myös koneen käyttäjä kokemusta, jota oli hankittu lähinnä talvikuukausina kiireapulaisena koneyrityksissä.
Samalla konemyyjät oli valppaana ja tarjosi uutta- ja vähän käytettyä kalustoa ostettavaksi. Kauppoja ja uusia yrittäjiä syntyi, hyvä niin, mutta markkina rako uusille yrittäjille syntyi tekemällä työtarjous riskirajoilla yrityksen kannalta. Osa uusista yrittäjistä menestyi ja jatkaa, toinen osa meni aliurakoitsiaksi isompaan konetaloon ja loppuosa luopui koneistaan ja siirtyi kuljettajaksi vieraalle.
Yleinen huomio ja näkemys uusista yrittäjistä on ollut myönteinen, ne kuljettaja / yrittäjät olivat tottuneen ahkeraan työntekoon ja ovat kiinnostuneita yöstään.
