Tämän viestiketjun tarkoituksena on ilmeisesti parantaa metsätalouden harjoittamisen edellytyksiä otsikossa mainittujen kolmen pahan ongelman osalta. Hirvieläimet ovat heikentämässä myös juurikäävän aiheuttamien puulajivalintaongelmien voittamisessa. Samoin ilmastomuutoksen epäedulliset vaikutukset tulevaisuuden kuusikoiden kehitykseen kohdistuvat monesti hirvien aiheuttamaan puulajivalintaongelmaan ja siitä aiheutuviin kaarnakuoriaisten tuhoille alttiiden kuusikoiden lisääntymiseen.

Kun hirvikanta saataisiin pysyvästi huomattavasti alemmalle tasolle, voisivat juurikääpä- ja ilmastonmuutosongelmatkin osittain vähentyä. Hirviongelma ei siten ole mikään metsiämme vaivaava erillinen ongelma, vaan se on koko yhteiskuntaa vaivaava ongelmien aiheuttaja eli perusongelma. Se ei korjaannu hirvestykselle sielunsa myyneiden kirjoittajien hirvenmetsästyksen kiemuroiden ja ilojen selittelyllä tai taimikoiden hoitotason moittimisella. Sellaiset tarinat tietysti uppoavat hyvin sellaisiin metsänomistajahirvestäjiin, joista jotkut ehkä vähemmän ymmärtävät taimikoiden merkityksestä jälkipolville.

Näyttäisi siltä, että metsästyksen ylin johto käyttää hyväkseen metsänomistajien tiuetämättömyyttä metsätaimikoittensa merkityksestä. Teetetään vain metlan toimesta pelkkiä kirjekyselyjä sopivasta hirvitiheydestä, mutta jätetään valistustyö taimikoiden merkityksestä metsänomistajille ja yhteiskunnalle tekemättä. Hyvin moni metsänomistaja jo ikänsä puolesta on sellainen, joka ei pysty tai katso vaivan arvoiseksi käydä katsomassa vuosittain taimikkoaan talven hirvisyönnösten jäljiltä.

Haulla ”hirven levinnäisyys” saa helposti selville, että hirven sukupuuttoon metsästäminen ei onnistu yksitään suomalaisten toimesta. Laji nimittäin kattaa lähes koko Siperian ja Pohjois-Amerikan pohjoisosan.

Suomessa joskus aiemmin vallinnut tilanne, että hirviä oli 30-100 yksilöä, ei sekään merkinnyt suikupuuttoa. Jos nyt järkisyillä pyrittäisiin metsästämällä vähentämään hirvet 20 000 yksilöön, voisi laji vielä hyvin ja metsästettävääkin vielä riittäisi. Eihän saalis ole missään tapauksessa pääasia.

Hirvestä ei voi edes puhua hyötyeläimenä, kun huomioidaan nykyiset hirviturmissa vammautumiset ja ongelmat puuntuotannolle.

Ote suorittavan portaan tekstistä:
”Väläytetty täysrauhoitus hirvien kohdalla ei suinkaan ole tuulesta temmattu asia. Perusteita löytyy , jos viitsii vähänkin perehtyä nykytilateeseen.”

Olet aivan oikeassa! yli 40-vuotinen hirvikannan ”säätelyn” (lue hirvikannan korkealla pidon) historia sen todistaa. Hyvin usein jossain päin Suomea on ollut vaatimuksia hirvien täysrauhoituksia. Ehkä viimeksi Ilomantsissa parikymmentä vuotta sitten sellainen jopa toteutettiin.

Hirvien täysrauhoituksen perusteita tietysti löytyy, kun niitä oikein keksimällä keksitään. Nyt viimeinen keksintö on ryhtyä käyttämään puuntuotannossa olevia metsämaita runsaine hirvi- ja karhukantoineen metsästysmatkailun kohteina yritystoiminnassa.

Parhaillaan on menossa liikenteen ja puuntuotannon kannalta jo entuudestaan liian suuren hirvikannan lisääminen edelleen. Onhan pyyntilupia leikattu roimasti edellisestä vuodesta. Se ei sovi yhteen kansalaisten oikeustajun kanssa.

Milloinkahan lakien laatijat joutuvat oikaisemaan tämän ristiriidan. Vammautuuhan, ja jopa kuoleekin, moni henkilö joka vuosi teillämme hirvikolareissa. Metsänomistajat taas haluaisivat tuottaa teollisuudelle hyvälaatuista puuraaka-ainetta, mutta MMM:n riistamiehet oman harrastuksensa turvaamiseksi haluavat jalostaa jopa 10-20 vuotta hoidettuja taimikoita hirvenlihaksi.

Nykyisen suuruisen hirvikannan ylläpidolle Suomessa ei ole mielestäni mitään järjellisiä syitä. Hirvien loppuunmetsästäminen olisi moninkertaisesti hyödyllisempi vaihtoehto kuin vahinkoja ja kärsimyksiä aiheuttava nykytilanne. Hirvien lihasta ei tule muuta kuin tappioita moneen portaaseen. Hirven johdosta yhteiskunnan verotulot vain vähenevät, ja työttömyys lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla.

A. Jalkaselle männyn istutuksen luonnollisesta vähenemisestä:

Minulla on muodostunut sellainen käsitys, että ainakin Etelä-Suomen osalta männyn istutuksen lähes loppuminen ei ole siinä mielessä kovin luonnollista, kun jopa puolukkatyypin kangasmetsien uudistusalueita istutetaan hirvituhojen pelossa kuusen taimilla. Kun ei edes männyn kylvöön kuivahkoilla kankailla jakseta aina luottaa, on joku perustavaa laatua oleva tekijä pielessä metsien uudistamisessa. Kyseinen ei ole männyn istutuksen luonnollista vähenemistä.

Aiemmin metsäopetuksessa neuvottiin aukeiden maiden metsityksessä käytettäväksi keväthallaa kestävää puulajia, kuten koivua tai mäntyä, jotka luonnostaan metsittivät aukeita maita. Kyseisen opin mukaan mustikkatyypin tai karumman maan kuusikot tuli viljellä männylle joko istuttaen tai kylväen, koska mänty sietää keväthallaa kuusta paremmin.

Nykyisin otetaan suuri keväthallariski istutettaessa myös aukea hallanarka kohde kuusen taimilla. Epäilen, että tämän asian vuoksi on jouduttu taistelemaan työläästi ja kalliiksi kuusentaimien kanssa. Hallan vioittamia kuusentaimia ei tahdo millään saada nousemaan heinikon ja aukkoihin runsastuneen vatukon ohi yli nelimetriseksi ja siten paremmin eroon keväthallasta. Näissä kohteissa mänty (MT:llä) tai koivu (OMT tai viljavavammalla) olisivat olleet kuusen sijaan huolettomampi vaihtoehto taimikon varhaishoidon ja lopputuloksen kannalta ajateltuna.

Tämäkään kehitys ei ole ollut männyn istutuksen luontaista vähenemistä. Valitettavasti! Tällaista tulee metsien hoidosta, kun sokeat voimat ryhtyvät tunteiden vieminä ja yhtä metsien sivutuotetta paisuttaen holhoamaan kansallisomaisuuttamme.

Gla:lle kuusettumisesta:

Kirjoituksesi lopussa esittämääsi kysymykseen vastaisin sillä tavoin, että metsiemme puulajisuhteiden pitäisi saada hirvistä välittämättä muodostua metsän uudistamisessa siten, että aina voitaisiin käyttää maapohjan tuottokyvyn mukaisia puulajeja. Mänty, kuusi ja rauduskoivu ovat arvokkaimmat puulajimme.

Lähtökohtana olisi aina mahdollisimman hyvä taloudellinen tulos, eli mahdollisimman runsaasti hyvälaatuista tukkia sisältävä puusato. Siitä muodostuu sopivasti vaihtelua myös metsäkuvaan ja maisemaan. Metsien monimuotuisuus olisi yksi hyötyjä.

Koko Suomen aluetta koskevista tilastoista ei aina saa vielä kovin selkeää kuvaa metsiemme kuusettumisen etenemisestä. Esimerkiksi pohjoisin osa on viljavuudeltaan keskimäärin karumpaa, ja tiheät hirvikannat ovat siellä olleet riesana melko lyhyen aikaan, kun verrataan tilannetta maan eteläosaan.

Kannattaa lukea Terve Metsä, Stora Enson Metsänlehti metsänomistajille 02/2012 sivut 10 ja 12. Otsikko ”Suomen metsät kuusikoituvat”:
”Metsäpinta-alastamme on mäntyvaltaisia metsiä 65 prosenttia.Kuusivaltaisten metsien osuus on vajaa neljännes ja koivuvaltaisten runsaat 10 prosenttia. Eteläinen Suomi on kuusikoiden luontaista aluetta, mänty hallitsee karumpaa ja kuivempaa pohjoista Suomea. Kuusikoistamme kertyy runsaasti puuta. Kuusen osuus vuotuisesta poistumasta on 32 prosenttia, männyn 38 ja koivun 30 prosenttia. Poistuma sisältää hakkuut ja metsään luontaisesti kuolevan runkopuun.”

”Kuusi ei näiden lukujen valossa vaikuta vielä hallitsevan metsiämme, mutta asian ydin piilee siinä, että kuusta on suosittu uudistusaloilla 2000-luvun alusta lähtien. Kuuselle uudistetaan jo yli puolet viljelyalojen pinta-alasta. Suomen metsät kuusikoituvat hyvää kyytiä”

”KUUSI OHJAUTUU LIIAN KARUILLE MAILLE”
”Puuntuottaja, emeritusprofessori Matti Kärkkäinen katsoo, että kuuselle uudistetaan liikaa. Syy on selvä: Kohtuuttoman suureksi päästetty hirvikanta.”