Käyttäjän mehänpoika kirjoittamat vastaukset
-
Tienvarsivesakoiden putsaus on jatkuva kuluerä tielaitokselle. Kemikalioiden käytöstä luopumisen jälkeen tienvarsien perkuuta on jouduttu tekemään joka vuosi jopa raviojan ylitse ulottuen. Niin nopeasti vesakko kasvaa lämpimien kesien vaikutuksesta. Siinä menevät samalla tienvarsien uhanalaiset kasvilajit ennen niiden siementämistä. Ainakin kustannuksia tulee nykymenolla tolkuttomasti. Raha olisi tarpeen moneen muuhunkin asiaan.
Liikenneturvallisuuden paraneminen on tärkeää mutkaisilla ja metsäisillä osuuksilla sekä nykyisen hirvipolitiikan vallitessa. Saman voisi tehdä ilman lisäkustannuksia normaalin hirvenmetsästyskauden aikana. Hyvin viisasta olisi tavoitella vahinkoeläinten kohdalla sukupuuttoon hävittämistä.
Tienvarsivesakoita ei tarvitsisi raivata ollenkaan, jos hirvieläimet ja karhut Suomesta hävitettäisiin sukupuuttoon. Säästyisi tielaitokselta runsaasti varoja esimerkiksi teiden pinnoittamiseen. Lajien säilyminen olisi silti turvattu naapurimaiden tuholaisilla ja pedoilla.
Nykyinen pyyntiluvallinen käytäntö =>turvataan mahdollisimman paljon metsästettävää seuraaviksi vuosiksi =>paljon hirvenlihaa, pysyvät hirvivahingot ja valtiolle jatkuvasti lisää velkaa.
Parempi vaihtoehto:
Pyyntiluvista vapaa hirvenmetsästys =>pieni hirvikanta =>vähän hirvenlihaa, pienet hirvivahingot ja Kataiselle lisää työpaikkoja.Tuhoisan vahinkoeläimen, hirven, pyyntiluvista vapaaseen metsästykseen siirtymiselle tarvitaan pelkästään sellaiset metsästysohjeet, että ”metsästyseurojen ukkoutumisesta” johtuvat ongelmat kerralla poistuvat.
Metsänomistajien syyllistäminen ”suorittavan portaan” tarinoissa vaan ei näytä loppuvan. Hänen kirjoituksensa viimeinen osa, ”miksi hirviä on paikallisesti jossain liikaa”, on näin puuntuottajan näkövinkkelistä kysymättäkin selviö: hirviporukat eivät ole halunneet hakea tarpeeksi pyyntilupia, koska ovat halunneet hirvikannan voimistuvan seuraavien vuosien hirvenlihasaalista lisäämään.
Kun ei yli 40 vuoden aikana ole saatu tätä samaa ijäisyyskysymystä ratkaistuksi, olisi muutoksen aikaansaamiseksi tarpeellista luopua kokonaan hirvieläinten pyyntiluvista.
Hirvien metsästys muuttuisi kaikilta osiltaan yksinkertaisemmaksi. Hirvivahingot ja niiden korvaamiset teillä ja metsissä poistuisivat lähes kokonaan hirvikannan pienentyessä. Puuntuotannon kustannukset laskisivat ja raakapuun laatu alkaisi vihdoin korjaantua.
Metsänhoidon kannattavuuden korjaantuessa syntyisi työpaikkoja metsänhoitoon, puun korjuuseen, jatkokuljetukseen ja puun jalostukseen. Juuri tämänkaltaisia toimia on pääministeri Katainen peräänkuuluttanut. Yhteiskunnalle tämä ei maksaisi mitään, mutta säästöjä ja verotuloja koituisi jokaiselta sektorilta todella paljon. Kerrannaisvaikutukset olisivat pelkästään positiivisia.
Nykytilanne vaatii Kataiselta ja Urpilaiselta oikeita toimia. Yhteiskuntamme vihollisia ei auta kuunnella nykytilanteessa.
”Suorittava porras” on näköjään ottanut elämäntehtäväkseen metsänomistajien syyttelyn taimikoittensa hoidon passiivisuudesta. Vaikka hoitotöiden ajoituksessa olisikin jonkinverran petraamista, ei se kuitenkaan oikeuta metsästysmaata vuokranneita hirviporukoita syöttämään hirvillään vailinaisen hoidon jälkeen säästyneitä taimkoita siten, että taimikon laatuluokka syönnöksien vuoksi putoaa.
Taimikoiden hoitotyön ajoituksessa on aina vaakakupissa taimikoiden kehityksen riittävä turvaaminen ja taimikoiden hoidon kustannukset. Jos hoitotyöt joudutaan vesakonperkuun osalta tekemään hirvimiesten syyttelyn ja selitelyn vuoksi vaikkapa ylimääräisesti kertaalleen, on työ hukkaan heitettyä rahaa, koska takeita hirvivaurioilta välttymisestä perkuun vuoksi ei kuitenkaan ole.
Viljavien maiden rauduskoivun tai hybrihaavan viljelyn estyminen liiallisena pidetyn hirvikannan vuoksi on todella suuri taimikoiden perkuutarvetta lisäävä tekija, koska rehevä maa jo luonnostaan vesottuu voimakkaammin. Koivun ja haavan kanssa selvittäisiin yhdellä perkuulla. Kuusen kanssa saa ensin tapella heinän ja vatun kanssa 2-4 vuotta ja perkuutarvetta tulee alueen hallanarkuudesta riippuen 2-3 kappaletta. Monesti tulee vielä energiapuusavotta 10-15 vuoden kuluttua perusmetsityksestä, jolloin osa kuusentaimista tuhoutuu.
”Suorittavan portaan” olisi viisainta lopetella hirvenmetsästäjien laatimien metsänhoito-ohjeiden levittely. Tiedän kyllöä, että hirvestysharrastuksesta nykyisellään on tehty omaa uskontoa tunnustava lahko. Toisinajattelijat pyritään vaimentamaan tai heidän ajatuksensa pyritään lyttäämään vääriksi.
Korpituvan Taneli: ”Hirvikärpästakki käyttöön tänään.”
Minäkin kokeilin kerran hirvikärpästakin käyttöä, mutta kokemukseni oli vähemmän myönteinen. Esimerkiksi jos joutui kesken työpäivän ruokailemaan, vaihtamaan autolla paikkaa tai pistäytymään naapurissa, ilmeni aina ylivoimaisia ongelmia. Nimittäin takin sisään oli työskentelyn aikana helmasta päässyt runsaasti hirvikärpäsiä, joiden puistelu tai noukkiminen ennen uudelleen pukemista oli hankalaa. Sisään pyrki aina jäämään muutamia otuksia, jotka olivat siirtyneet riisumisen jälkeen päähineen puolelle.
Kokeilu tuntui todella työläältä. Pelkästään irroitettava verkkohuppu tuntuisi paremmin käyttökelpoiselta. Minulle ainakin ko.takista oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Siirryinkin käyttämään helpommin riisuttavaa pelkästään lakkiin kiinnitettyä huppua, jonka saa tiivistettyä kaulan seutuvilta.
Samaan aikaan metsälakiesityksen laatimisen kanssa on ollut käynnissä monta muuta metsiin liittyvää suunnitelmaa, tutkimusta, selvitystä, ohjelmaa tai työryhmää.
Aiemmin oli laadittu Kansallinen metsäohjelma 2015 ja sen tarkistus sekä alueelliset metsäohjelmat. Ne ovat metsälakiesityksessä kirjattu sidottavaksi ko. lakiin omaksi pykäläkseen. Valtion KEMERA-rahoituskin sisältyisi metsäohjelmiin, ja sitä ilmeisesti alkaisivat saada esim. metsien virkistyspalveluja (hirvisafareja) tuottavat yrittäjät. Perinteisiin metsänparannustöihin tuskin rahaa enemmälti riittäisi.
On ollut Sitrassa laadittu Maamerkit-ohjelma ja siihen liittyviä tutkimushankkeita. Myös ministeri Kalevi Hemilän johdolla tehty työryhmän raportti lienee muhimassa jotain metsänomistajille vastaista. Olikohan raportin nimi esim: Riistasta hyvinvointia! Näistä kummastakaan tuskin on yksityismetsien omistajille mitään hyötyä. Päinvastoin!
Näitä asioita voi uuteenkin metsälakiin yllättäen sisältyä. Nyt niitä voi vain arvailla rivien välistä. Ehkä Suomella ei mene vielä niin huonosti, että esim. riistatalous ajaisi puuntuotannon ohi. Nyt molempia yhtäaikaa tukemalla ollaan varmasti heti törmäyskurssilla.
Ilmeisesti raakapuun tuottaminen nykyisellään tulee Suomessa liian kalliiksi, koska teollisuus jatkuvasti ostaa raakapuuta ulkoa. Esimerkiksi Venäjältä tuonti on taas lisääntymään päin. Sekin on heikentämässä Suomen talouselämää, koska samanlaista raaka-ainetta kasvavat Suomen metsät yllin kyllin. Tässä voisi valtiovallan ohjauskeinoilla olla positiivista merkitystä.
Myös puun tuottamisen kustannuksiin voisi valtiovalta heti vaikuttaa, mutta asiaa ei oteta esille julkisesti. Vain kahvipuheissa se on ensimmäisenä puheen aiheena. Pitäähän harrastus saada säilymään!
Voi, jos uudistettavan puulajin valinta olisi pelkästään kannattavuudesta kiinni! Silloinhan voitaisiin suunnitella metsänhoitoa kannattavuuden pohjalta.
Meillä Suomessa on uudistettavan puulajin istuttaminen ollut jo pitkään kiinni uskaltamisesta. Koivun ja männyn taimet kun ovat hirvien ruokaa.
Avohakatut uudistusalat pitäisi istuttaa tai kylvää pioneeripuulajia (aukeiden maiden metsittäjiä) käyttäen. Karummat maat tulisi ohjata männylle ja viljavammat alat rauduskoivulle tai haavalle. Näillä kaikilla on taimikkovaiheen aikana hirvivahinkoriski. Siksi kokemuksesta viisastuneet metsäneuvojat ja metsänomistajat ovat ryhtyneet metsittämään myös aukeita aloja kuuselle istuttaen.
Ainakin keväthallalle alttiille kuusenistutus aloille on ollut tarpeen jättää luontaisesti nousevaa vesakkoa suojaamaan istutustaimia hallavaurioilta. Näistä monesti myöhemmin kehittyy vaikeasti korjattavia energiapuuhateloita. Raivaussahalla kun ylispuiden poistoa saa enää tehdyksi.
Taimikko vaurioituu tehtiinpä energiapuun korjuu konetyönä tai ylispuiden kaataminen taimien väliin. Metsänomistaja valitsee monesti kustannussyistä konetyön. Hoitamatta jääneinä kohteet ovat niitä hirvimiesten mainostamia pöheiköitä, joista hirviä ei saa helpolla ammuttua. Jos alueille olisi uskaltanut istuttaa rauduskoivun taimet, ei pöheikköä olisi syntynyt.
Istuttamisen kannattavaisuus ratkeaa pitkälle tulevien vuosikymmenten hirvipolitiikasta. Näihin päiviin asti kaikelle puulle on löytynyt vielä ostajia. Hyvälaatuselle puulle on varmimmat markkinat, mutta sekin on hirvipolitiikasta hyvin monesti kiinni.