Käyttäjän marttitapio kirjoittamat vastaukset
-
Ilman taulukointia mennäänpä näin.
Kuusikkoni ensiharvennus 40-60 m3/ha. Toinen harvennus 80-100 m3/ha. Päätehakkuu 300-400 m3/ha.
Nämä ovat kuusikoissani toteutuneita saantoja. Tallessani saattaapi vielä olla taulukoita korjuun yksikkökustannuksista taannoiselta ajalta, mutta edelleen vertailukelpoisia, mistä pystyisi johdattelemaan kertyvät kulut koko kierrolle. Näistä tuo ensimmäinen harvennus nostaa kokonaisuuden kustannusta, mutta tuo kakkosharvennus on jo kilpailukykyinen korjuukuluissa jk vastaavaan toteutumaan. Eli n. 50 mottinen rasittaa korjuun keskikertymää. Minkä taas päätehakkuun useampisatainen saanto korvaa monin verroin nämä aiemmat, pienemmät kertymät, niin korjuukulussa, kuin yksikköhinnassa verrokkina jk.
Nämä on omissa metsissäni toteutuneita, toki eri kuvioilla, mutta vertailukelpoisina n. 60 vuoden kiertoajalla.
Pirkanmaalaiset, tai yleensä eteläsuomalaisissa kuusikoissa on huomioitava ikääntyvän kuusikon laho prosentin vaikutus tulokseen. Sehän kohdistuu enimmäkseen tukkiosuuteen. Eikä tuo jk menetelmä ainakaan vähennä sitä. Lisäksi tuo teollisuuden ympärivuotinen puuntarve, tasaisina virtoina jalostukseen, on yksi, eikä vähäisin vaikuttaja, laskee Pukkala sitten miten päin hyvänsä uskomuksiaan. Heh!
Tulee tuo koneistutus yleistymään, kun tarpeeksi monta kehitysversiota on taottu.
Pottiputki on vain käyttökuluiltaan vielä pitkään kilpailukykyinen. Tekijöitäkin, ainakin paikoin, on ollut saatavilla. Työn oppiminenkin on aika joutuisaa, ja onnistumisprosentti hyvä. Mihin tietysti vaikuttaa muokkauksen jälki.
Koneistutus tulee tietysti ajan myötä lisääntymään. Mitä sitten vaikuttaa yleinen mielipide päätehakkuiden pinta-aloista, niiden laajuudesta, mikä taas vaikuttaa koneistutuksen yksikkökustannuksiin.
Ajatellaanpa konetyön ajankäyttöä näissä toisistaan poikkeavista hakkuutavoista. Pitäisi käytännössä olla selvä ero, eli myös korjuun yksikkökustannuksessa, vaikka minkä laskutavan mukaan.
Markkinatilanne tietysti vaikuttaa tarjottuun yksikköhintaan, jolloin rajaukset saattavat loiventua. Mutta ihan tuon konetyön ajankäytön perusteella, yksikköhinnassa pitäisi olla selvä ero.
Miltä tuntuisi kuivan maan mökin myyntimainokseen ympätty rantamaisema, verrokkina tuo Arvometsän mainoksen antama mielikuva.
Molemmathan voi käydä itse tarkistamassa, jos ei mainonnan uhriksi, tai mielikuvien manipulointiin halua mennä.
Vinssi mönkijän nokalla on ehdoton peli. Jos mönkkäri jää pohjastaan kantoon kiinni, eli näin ollen aika matalaan, jos siellä keskellä alustaa. Vinssin vaijeri kiinni lähipuuhun, tai mieluimmin liina, niin yläviistoon veto nostattaa sen verran, ettei kuormaakaan tarvihe purkaa. Toimii, jos et ihan hölmösti ajele.
Tuossa on nähty pollen ja Hondan erot etenemiskyvyssä. Honda on tehty enempi auratuille tiemaille.
Polariksellani olen ajellut useampi satamottinen ykkösharvennus puuta. Tosin näitä pellon metsityksen tuloksia, ja kuntoilumielessä, käsipelillä kuormaten. Työpalkoista en tiedä, mutta kymmenmottinenkin päivässä, ja pääosin koivua kuusikon seasta. Kuormaluvun mukaan kiintomotin kuormia.
Palkkahan tuolle työlle tuli, kun konehakkuuta sai lykättyä erinäisiä vuosia, ja ajourien avaus tapahtui vasta motohakkuun yhteydessä.
Kun tulisikin vuosittain yksi kasvuun lähtevä taimi aarille, niin a’vot, mutta kun ei. Tässä tapauksessa jo mukana ennen pienaukon tekoa olleet, ja kuokitutkin kasvaneet jo erinäisiä vuosia.
Nuo pienaukot olivat sen verran pieniä, etten mätästyttänyt niitä ja vähän muitakin syitä. On vähän harrasteluonteista, ja samalla näkee eron kunnon kone muokkaukseen, mätästykseen. Kuokkapelillä laitetut eivät lähde kasvuun sillä potentiaalilla, mitä mättäille putkella istutetut. Sitten vielä se jälkityö.
Kukinhan voi uskotella omien ajatuksiensa paremmuuteen, mutta kannattaa silmäillä muitakin vaihtoehtoja.
Rapiat viisitoista vuotta polle mönkijä on palvellut omia metsä ym. tarpeita. Peltojen metsityksen ykkösharvennukset oli hyvä kelkkoa, kun mahtui kulkemaan parin metrin väylästä. Poltinpuu savotat ja raivuulle siirtymät sujuivat.
Yksi metsälohkoni on parin kilometrin päässä, järven takana, että talvikelillä sinnekkin.
Etelä suomalaiset talvet ovat normisti vähälumisia, että aika pitkään pärjää ja sen mukaan. Pääsin myös verottajan kanssa sopimukseen tuon seitensatasen pollen hankinnasta. Mönkijäni on varsinainen traktorisellainen, eli rengastuskin on karkeampi, ja maastossa toimiva. Eihän sen varaan mitään tukkisavotoita kannata suunnitella, hajoo pian.
568 sivua väännettynä asiasta ja sen sivusta, jos katsoin oikein.
Paras määritelmä jk etuudesta, kuten joku sanoi, on se, että siitä pääsee helposti jaksolliseen avohakkuun kautta.
Omilla ja vähän naapurinkin metsillä olen seuraillut m. pohjien taimettumista. Maisemasyistä on tullut harrastettua tuota jk. tyyppistä pienaukko uudistamista. Kuokalla laikku ja taimi maan poveen. Niitä siinä joutuu muutaman vuoden auttelemaan muun kasvuston joukossa. Samalla tulee seurailtua luonnon tekemää taimettumista. Hyvä jos myyntipuu rotuista edes yksi aarilta löytyisi.
Tosin tähän mennessä tehdyt päätehakkuuni on luontaisesti aikanaan synnytetty, mutta se oli silloin hankintamies aikaan, jolloin justeeri, mies ja hevonen oli kova sana, toki jo m.sahakin. Silloin oli mahdollista toimia tavoin, jolla uusi kasvu saatiin aikaiseksi. Mutta se on oma tarinansa, eikä se ollut jk. tyyppistä kerman kuorintaa.
Ei tuota Tokmannin siimapää vehettä kannata metsänlaitaan viedä. 1,6 millinen siima ei korsiintunutta heinää kaada, tai kuluu ainakin nopsaan. Saattaapi siihen taipua parimillinenkin.
Raivurissani, tuossa H alkuista merkkiä edustavan, on kolmimillinen siima ruohopäässä. Vie hiukan alkukesän vatukkoakin ja hennonpaa heinää. Kolmioterä on käypäinen, kun enempi tehoa kaipaa.
Kuuntelin taannoin paikallisessa kaupassa, kun joku suunnitteli ohutta teräslankaa laittavansa siimapäähän. Moinen viritys saattaa käydä terveydenkin päälle.
Omat metsäni ovat osin tuota vatukkotyyppiä, ja loput sinivuokkotyyppiä. Molemmissa kohtuullinen kaivurimuokkaus antaa hyvän alun sille kuusen taimelle.