Käyttäjän marttitapio kirjoittamat vastaukset
-
Raivausveitsi on loistava keksintö, ja käyttökulut ovat pienet. Huoltokaan ei vaadi kuin kovasinta, ja sen terän kiinnityksen tarkistamista. Samoin se käy kävelykepistä, kun ukko on jo aika monta askelta jättänyt.
Näistä poltinpuumetsistä, niin itselläni on tällaista alavaa rantametsää, leppää, hieskoivua, ym. Se on itekseen uusiutuvaa, eikä hakopuut juuri menesty niillä aloilla. Tervaleppä kasvaa aika isoksikin, sirkkelöinti kokoiseksikin ja vähän yli. Mutta polttopuuaihioiden kasvu on takuuvarmaa. Heikompihenkiset pois, ja pinoon. Toki kolopuita saa syntyä, ja olla aloillaan.
Polttopuuta kuluu kolmessa saunassa, mökin hellassa ja muutamassa takassa joku heittomotti vuodessa. Näiden hankinta, teko, pitää jäsenet norjina.
No nyt taitaa olla asenne kohillaan.
Tuota vinssausta käytettiin puunkorjuussa vuosikymmenet sitten, kun ei ollut näitä ulottimia. Ainakin pirkanmaalaisissa kuusikoissa vaijerimiesten jäljiltä syntyi vahinkoa. Tietysti riippuu tekijästä ja kiiruustakin. No eipä tuosta enempää. Kukin tulkoon uskossaan autuaaksi, tarpeinensa.
Joo, noita järkevyyksiä kun alkaa miettimään, niin moni kampe on aika turha. Kylällä on yleensä sen verran vetovoimaa, että pienet tarpeet hoituu aika edullisesti. Mutta pojilla täytyy olla aina harrasteita ja vempeleitä. Minäkin vanha ukko ostin vielä ammattisahan, 201 tilhin. Parikymmentävuotta vanha vastaava alkoi temppuilemaan ja tukkisahani, husku 550 on turhan painava ja iso rankametsään. Omaksi ilokseni tuon hankin, kannattavuus on taas eri asia.
Minä joudun ajelemaan noita rantojen reunoja poltinpuumetsääni, aina väliin. Taavetti saattaisi upota syvällekkin, eli tapauskohtaisia tarpeita. Joku joskus ihmetteli, kun en ostanut romurautaa kilokaupalla harrasteeseeni, niin vastasin ettei sillä ferkulla uskalla mennä pilkkijäille, ja isäntä on sen verran taitamaton raudan uudistamisessa. Kaksivetoinen traktori on aika avuton metsämailla, ja vaatii tilaa kärryineen aika paljon. Survoo juurenniskat, ja vinssivaijerilla on pilattu monta palstaa.
Joo, minun tarpeisiini sopii mönkijä, toiselle joku muu yhdistelmä. Isommat puut ajelee siihen paremmin soveltuva vehje.
Tein ykkösharvennuksia erinäisiä hehtaareja kuntoilumielessä. Näitä peltojen metsityksiä odottamaan järeytymistä, ja konesavotointia. Tällain sain puuston kertymän konehakkuuseen suuremmaksi, ja aukaisemattomat urat tuottivat kasvullaan palkkaa tuolle omalle touhuilulleni. Minulla on mönkijä metsätyökone verotuksellisesti, mihin ei tietysti kuulu yksityiskäyttö. Vakuutuskaan traktorimönkijälle ei ole kovin suuri. Tieliikennelain määrittelemillä urilla kuljen muunlaisilla vehkeillä. Se kaveri fiiullaan ajoi omalla pellolla, eikä sitä olisi voinut tieliikennekelpoiseksi katsastaakkaan. Eikä ajeltu sitä edellyttävillä mailla. Tuo nyt oli pieni kevennys peltoautojen suuntaan.
Minusta mönkijä on hyvä vaihtoehto pienempiinkin tarpeisiin ja varsinkin niihin pieniin, verrattuna ikäloppuun pieneen traktoriin. Näitä ei kiinalaisiakin saa kohtuuhinnalla käytettynä. Tietysti täytyy tutkia jälkiä historiasta, eli käytön jälkiä. Huollot pääosin pystyy tekemään itse ja käsistään näppärä naapuri vaihtelee vetoakselien suojakumit tarvittaessa. Muutaman motin puunajoon ei tietysti ole järkevää hankkia minkäänlaista ajovehjettä, mutta vaikka tuolle mönkkärille löytyy paljon muutakin käyttöä.
Itsellä on liki kaksikymmentä v vanha polle. Talviset pienempien teiden, pihojen auraukset hoituvat. Metsätyötarpeet kulkevat kyydissä, niin sahat kuin raivuritkin työmaalle. Kevään istukkaat palstalle, polttopuusavotoista puhumattakaan. Saisin aika pitkän listan tekemisistä mönkkäriin liittyen.
Eräs tuttavani hankki joskus vanhan kuussatasen fiiun. Otti siitä katon pois, niin oli helpompi ”hyppiä” kyytiin ja pois. Kärry perään ja pellonlaita savottaan. Monet talviset puut kelkkoivat sillä pihapiiriin työstettäväksi. Investointi ei ollut järin suuri.
Pukkala pääsi jälleen ykkösen uutisissa sanomaan jämerän mielipiteensä.
Korvaani tarttui jotenkin myös pientä ristiriitaisuutta, vaiko kuvittelin vain.
Vahva heinikko, myyrät. Maukas jaloste kelpaa hirville. Lohtuna hypridihaavankin vesomisominaisuus, joka paikkaa onnistumista, mikäli ei jälleen tule syödyksi.
Toistakymmentä vuotta sitten minulla oli savotta, joka oli myös mustalla mullalla kantojen noston jälkeen. Ei kolissu kivet tuolla parin hehtaarin kuviolla, vaikka savi paikoin tulikin esiin. Myyrät tykkäsivät tuosta auringon lämmittämästä maasta niin, että lisääntyivät tuhottomasti. Kuusen taimet tulivat syödyksi parin sentin tyngiksi jo pitkittyneen syksyn aikana. Myyrätkin kuolivat nälkään talven aikana, mikä oli laiha lohtu. Keväällä uudet taimet maahan, mutta luonto oli jo ehtinyt edelle. Vatukon kanssa ”taistelua” useampi vuosi, mutta lopputuloksena kuitenkin hyvin kasvava kuusikko.
Meni hiukan metsänhoidon puolelle, mutta odottaisin kuitenkin näiltä mepeiltämme enemmän metsä ja yleensä kasvuoloistamme ajantasaista tietoutta ja tulkintaa metsänhoitomme tasosta. Ville nyt puhuu omiaan, mutta kun nämä jokunen muukin saman suuntaisesti, niin järkiäänetkin peittyvät.
Täytyy tunnustaa, etten ”jaksanut” tuota videoo loppuun saakka katsoa. Olen kai sen verran rajoittunut, ettei uponnut.
Videokuvista ei tietysti täysin päässyt metsän ”asennosta” selville, mutta hiukan ihmettelin, että mitä sillä suunnitellulla toimella haettiin. Otettavaa ja kasvatettavaa puuta oli aika niukasti.
Näitä pieniä koneita on ollut jo muuan vuosikymmen, eikä ilman apuja ole lyöneet leiville. Joillain yrittäjillä hiukan rekvisiittana, mainos mielessä. Ei silti, on niitä kohteita tullut itsekkin joskus hankittua, joita on korjailtu näillä paremmin pinnalla pysyvillä. Mutta ne on yleensä olleet ison myyjän näitä ”rönsyjä”, velvoitteita.
Pieni kuorma hiukankaan pidemmällä ajomatkalla, vaikka vain se neljäsataa metriä, on aika vaikea yhtälö. Mutta hyvä, jos joku pärjää, tähän saakka harvemmin.
Jk. hakkuisiin mainosmiehet kaupittelevat myös näitä pienehköjä koneita niihin soveltuviksi. Minä en vain tiedä kuinka kevyemmän luokan koneella, joka on varustettu pitkällä puomilla, korjataan sitä jk leimikkoa, jonka runkojäreys on sitä useamman tukkipöllin luokkaa. No varmaan viisaammat tietävät paremmin, että onnistuuko.
Kannattaa ajella näitä seutumme kantateitä silmät avoimina. Joka syksyinen väriloisto pääsee taas valloilleen, täällä kuusivaltaisella, jaksottaista kasvatusta suosivalla alueella. Nykyohjeiden mukaisella, tasaikäisrakenteisen mallin mukaan käsitellyistä metsistämme, ei saa yhden puulajin metsikköä ihan pienellä tahtomisella. Eikä aiemminkaan, koska tuo monivärisyys on havaittavissa myös päätehakkuuta lähentelevissä kuusikoissamme. Jostain se lehtipuu vaan ottaa tilansa, ja varsinkin nuoreikoissa, joissa suositaan muitakin puulajeja, kuin niitä lyhyt neulasisia. Se puulajinkin tunnistaminen, kuten entisellä metsänhoitajalla, oli kirjattuna työpöytänsä laatikkoon näiden neulasten pituus. Pitkät oli niitä petäjän alkuja.