Käyttäjän MaalaisSeppo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,441 - 2,450 (kaikkiaan 3,118)
  • MaalaisSeppo

    Minä arvioin vuodenvaihteessa edellisenä vuonna tehdyn puun määräksi 50 kiintoa ja merkitsin sen verotukseen ja tein ao vähennyksen. Veroilmoituksen jätön jälkeen puut mitattiin ja tulos sama 50 kiintoa. Meni nappiin.

    Useinhan samalle vuodelle osuu edellisen vuoden luovutuksia ja uusien hakkuita. Energiapuista voi tulla tuloja välivuoden jälkeenkin. Verottaja tuskin alkaa räknäileen tarkemmin minä vuonna mikin nökkönen on tehty. Kokonaismäärä ratkaisee.

    MaalaisSeppo

    Tutkailin vuoden 2017 vero-opasta. Siitä tosiaan saa käsityksen, että jos tekee esim tänä vuonna hankintapuuta joista tulot tulee vasta ensi vuonna, niin työn osuus merkitään tämän vuoden ilmoitukseen ja vähennetään sitten seuraavan vuoden hankintakauppatuloista. Aiheuttanee vain sekaannusta.

    Omituinen ohje. Kaikki muut kulut on pakko vähentää toteutumisvuonna. Miksi hankinnan työn osuutta ei saisi vähentää toteutumisvuonna? Itse soitin alkuvuodesta verottajalle, jonka ohjeen mukaan vähensin viime vuonna tehtyjen puiden työn osuuden viime vuonna.

     

    MaalaisSeppo

    Kyllä hankintapuuta saa myydä enemmän kuin 125 kiintoa samana vuonna ilman, että työn osuudesta verotetaan. Tehdä ei saa. Eli edellisenä vuonna tehtyjä puita voi myydä samalla kaupalla seuraavana vuonna tehtyjen puiden kanssa. Yhteensä ei yli 250 kiintoa.

    MaalaisSeppo

    On paljon myös peltoja, jotka todellisuudessa ovat metsää. Itselläni n 8 %. Jos nämä metsitetyt pellot laskettaisiin, löytyisikin pajon metsää, mikä ei näy missään tilastossa. Omia peltojani en ole viitsinyt ilmoittaa metsäksi.

    MaalaisSeppo

    Hakkuurajoite ei luonnollisestikaan koskisi yksittäistä metsänomistajaa, vaan valtioita. Valtiolla taas on mahdollisuudet edistää metsien kasvua kohden em 150 milj.m3/a kasvua. 85 % raja (esim 5 tai 10 vuoden liukuva keskiarvo) tuskin ihan helposti tulisi vastaan. Eihän sitä olla vieläkään saavuttamassa.

    MaalaisSeppo

    Metsien hiilinielukeskusteluissa ei ole otettu huomioon metsänomistajien reagointia mahdollisiin hakkuurajoituksiin ja niiden vaikutukseen puun hintaan. Jos tulee rajoituksia, niin tarjontaa on kysyntään verrattuna liikaa, jolloin puun hinta laskee.

    Suurin osa puuston kasvusta, kasvun kiihtymisestä ja hakkuista toteutuu yksityisten metsänomistajien metsissä. Jos hakkuita rajoitetaan, niin metsänomistajien mielenkiinto metsiensä hoitoon hiipuu ja vähitellen myös metsien vuotuinen kasvu kääntyy laskuun. Hiilensidonta voi siis väärällä politiikalla lähteä lasku-uralle, vaikka nouseva trendi olisi loppupeleissä paras.

    Esillä ollut tavoite hakkuiden rajoittaminen 85 % tasolle vuotuisesta kasvusta olisi hyvä. Tämä kannustaisi lisäämään kasvua kohden 150 milj.m3 vuotuista kasvua, mikä olisi hyvä sekä hiilitaseen että metsänomistajien ja teollisuuden näkövinkkelistä.

    MaalaisSeppo

    Omia hankintapuitani ei ole välimitattu ennen vuodenvaihdetta. Luovutusmittaus kevättalvella ja oma arvio edellisen vuoden määrästä on kelvannut.

    MaalaisSeppo

    Ilmeisesti öljynkulutus on pakun tärkein valintaperuste.

    MaalaisSeppo

    Räknäilin pellonmetsityskuluja. Istutettu 2003 ja terveyslannoitettu 2013. Kulut matkoineen 1445 €/ha. Nettomenot tukien ja verotuksen jälkeen 530 €/ha. Omaa työtä 16 pv/ha. Kuuset nyt n. 7.5 m. Mhy istutti.

    Mielestäni kannattava sijoitus omatoimisuuden ansiosta. Heinäys, lannoitus ja raivaus vieraalla teetettynä veisi homman ehkä miinukselle.

    MaalaisSeppo

    En minä mitenkään krisoinut jessen autonvalintaa, vaan hätiköityä päättelyä auton laadukkuudesta.

    Voi pösökin olla kestävä. Eräs työkaveri ajeli pösöllä ja hyvin kestivät. Pojallanikin on pösö, ja koiranluita yms on mennyt vaihtoon, vaikka mittarissa on vasta 150 tkm. Vanha sokolootani on tyttärellä ja mittarissa on 280 tkm, eikä vastaavia ongelmia ole ollut.

Esillä 10 vastausta, 2,441 - 2,450 (kaikkiaan 3,118)